4 700 kappaletta levyttänyt rumpali Ilpo Kallio täyttää 80 vuotta

Ilpo Kallio on Suomen neljänneksi eniten levyttänyt muusikko. Suomalaisen iskelmän kirkkaimpien tähtien kanssa musisoinut Kallio muistaa Olavi Virran viimeisen keikan ja sen kuinka Marlon Brando pyysi häntä paukuille.

muusikot
Ilpo Kallio soittaa rumpuja.
Ilpo Kallio soittaa yhä, mutta harvoin. Veli-Matti Lähteenmäki

Maanantaina 80 vuotta täyttävä Ilpo Kallio on mies, jonka vaikutusta suomalaisen populäärimusiikin historiassa on mahdotonta mitata.

Kyseessä on rumpali, jonka soittoa on kuullut jokainen suomalainen.

Kallion rummut soivat lukemattomissa Suomi-iskelmää määrittelevissä hittikappaleissa. Hän komppasi pitkän uransa aikana muun muassa Olavi Virtaa, Carolaa, Eino Gröniä, Vesa-Matti Loiria, Dannya ja Irwinia.

Tekijänoikeusjärjestö Gramex listasi vuonna 2008 Kallion Suomen neljänneksi eniten levyttäneeksi muusikoksi: 4 701 levytettyä kappaletta.

Ensimmäiset rummut

Kuten hyvillä tarinoilla on tapana, Kallion tie suomalaisen musiikin huipulle sai alkunsa sattuman kautta.

1950-luvun puolivälissä 17-vuotias Kallion polvilumpio murskaantui pahasti jalkapallo-ottelussa. Edessä oli pitkä kuntoutus ja koko kesä kului sairaalassa maaten.

Tapahtumaa ennen hänen veljensä oli hoitanut Kallion vakuutusasiat kuntoon.

– Kun olin pääsemässä sairaalasta, lääkäri kysyi, onko minulla vakuutus. Kuullessaan vakuutuksesta, hän laittoi lisää sairaslomaa. Sen jälkeen minulla oli niin paljon vakuutusrahaa, etten tiennyt, mitä sillä kaikella tehdä.

Ne olivat itäsaksalaiset Lefima-merkkiset rummut. Ne olivat niin huonot, ettei niillä mitään tehnyt.

Ilpo Kallio

Veli soitti tanssiyhtyeessä vibrafonia ja haitaria. Kallio päätti ostaa rummut.

– Ne olivat itäsaksalaiset Lefima-merkkiset rummut. Ne olivat niin huonot, ettei niillä mitään tehnyt.

Polvivamma esti porilaisnuorukaista hakeutumasta töihin. Kallio käytti aikansa rumpuihin. Hän käveli paikalliseen musiikkikauppaan ja poistui jazzvirtuoosi Gene Krupan vuonna 1936 kirjoittama oppikirja kourassaan

Kirjan oppeja hän kuvailee vanhanaikaisiksi. Kallion kehitys oli silti nopeaa.

Hän liittyi veljensä bändiin rumpaliksi. Tietämättään hän astui maailmaan, josta ei tulisi poistumaan pitkään aikaan.

Muutto pääkaupunkiin

Kallio tutustui helsinkiläisiin jazzvaikuttajiin Eino Virtaseen ja Olli Hämäläinen. Olli Häme -taiteilijanimellä toiminut Hämäläinen pyysi Kalliota pian bändiinsä rumpaliksi.

Kotiseutujen tanssilavat vaihtuivat Helsingin kuppiloihin ja yöbaareihin.

Pääkaupungin jazzpiireissä hän tutustui kitaristi Heikki Laurilaan, josta tulisi myöhemmin hänen pitkäaikainen soittokumppaninsa.

Laurila pitää edellä mainitun Gramexin listauksen kärkisijaa. Pro Finlandia -taiteilijapalkitulla Laurilalla on vyöllään 7 272 levytystä.

Ilpo Kallio
Arkisto

Yhteistyö Laurilan kanssa tarkoitti Kallion kannalta usean vuosikymmenen ajan kestävää täsmällistä studiotyöskentelyä, joka jätti ikuisen jäljen suomalaiseen musiikkiin.

Studiotyöskentelyä verhojen takana

Mielikuva parrasvaloissa kylpevistä taiteilijoista on Kallion mielestä värittynyt. Studiomuusikon arki oli 1960- ja 1970-lukujen Suomessa ankaraa työtä.

Studiossa piti ymmärtää, että on soitettava vähän etuvetoisesti. Silloin musiikki osui kohdalleen.

Ilpo Kallio

Oman haasteensa työskentelyyn toivat alkukantaiset äänitysjärjestelyt.

Verhot ympäröivät komppiryhmää, joka ei kuullut kunnolla huoneen toisella puolella soittavaa torvisektiota. Elettiin aikaa ennen korvakuulokkeita.

– Usein huomattiin, että puhaltajat kuulevat rummut jäljessä. Studiossa piti ymmärtää, että on soitettava vähän etuvetoisesti. Silloin musiikki osui kohdalleen.

Eino Grönin orkesteri.
Taustalla oleva Eino Grön orkestereineen. Ilpo Kallio keskellä kuvaa. Arkisto

Studiotekniikka kehittyi Suomessa vauhdilla, kun uusia laitteita tuotiin Euroopasta. Samaan aikaan Kallion, Laurilan ja muiden levyttävien muusikoiden soitto muuttui liukuhihnatyöksi.

Kultainen 1960-luku

Kallio ja Laurila tilattiin Scandian levy-yhtiöön työskentelmään tiistaisin ja torstaisin aamuyhdeksästä yhteen iltapäivällä. Palkkaa tuli siltä ajalta – soitettiin tai ei. Yli menevältä ajalta muusikot saivat tuntipalkkaa.

Kalliolla riitti töitä, koska nuotteja lukevia rumpaleita oli silloin todella harvassa. Kappaleita äänitettiin nopealla tahdilla. Monista syntyi suuria hittejä.

Työmäärää lisäsi kiinnitys Yleisradion tanssiorkesterissa, jossa tehtiin joka viikko nauhoituksia.

Lisäksi Kalliota työllisti keikkarintamalla Pohjoismaissa suosittu yhdysvaltalainen jazzryhmä Delta Rhythm Boys, jonka rumpaliksi Kallio värvättiin yhtyeen jäädessä Suomeen asumaan.

– Iltaisin soitettiin Kalastajantorpalla yläkerrassa ja sen jälkeen bändi jatkoi alakerran yöbaarissa aamuneljään asti. Sitten taas aamulla studioon. Se todella kävi kunnon päälle, joten lopulta lopetin baarikeikat.

Olavi Virta oli mestari

Kallio ehti työskentelmään suomalaisen iskelmämusiikin suurimpien tähtien kanssa. Yksi heistä on painunut Kallion mieleen parhaiten.

– Olin soittanut Eino Grönin bändissä jo aiemmin, hän oli siihen aikaan kova laulaja. Sitten kuulin studiossa Olavi Virran laulavan ja ajattelin, että tuossa on poikkeuksellinen mies. Virta oli mestari, jollaista ei ollut toista.

Kallio muistaa, miten alkoholi vei lahjakkaan solistin mennessään. Vielä viimeisellä keikallaan huonokuntoinen Olavi Virta pyysi bändiläisiltä viinaryyppyä.

Kauaa ei kulunut tuosta keikasta, kun Kallio kuuli Virran kuolemasta.

Sitten kuulin studiossa Olavi Virran laulavan ja ajattelin, että tuossa on poikkeuksellinen mies.

Ilpo Kallio

Viinanhuuruinen musiikkibisnes

Sama kaava toistuu Kallion tarinoissa. Iskelmätaivaan kirkkaimmat tähdet olivat suuria lahjakkuuksia, mutta lähes poikkeuksetta alkoholisteja.

Lavoille nousivat viinan avulla Carola, Laila Kinnunen ja Irwin. Eikä ongelmilta vältytty.

Takahuoneessa jonkun naisen piti vahtia, että Laila on selvinpäin, mutta viinapullohan sillä siellä oli.

Ilpo Kallio

Irwinin saapuessa keikalle helsinkiläisen hotellin tanssipaikkaan oli hän valmiiksi juovuksissa. Auto jäi hotellin ovien eteen tukkeeksi.

Keikka kesti vain viiden kappaleen ajan, sitten Irwin siirtyi aulabaarin puolelle ryypiskelemään.

– Järjestäjät olivat vihaisia ja menivät huomauttamaan Irwinille, että tämä on kännissä ja soitti liian vähän. Irwin yritti selvittää tilanteen tarjoamalla koko porukalle paukut.

Toinen viinan tuhrima keikka, jonka Kallio muistaa, tapahtui paljon myöhemmin.

Mainostelevisio tilasi ison orkesterin nauhoituksiin. Solistiksi pyydettiin alkoholikierteessä ollutta Laila Kinnusta.

– Takahuoneessa jonkun naisen piti vahtia, että Laila on selvinpäin, mutta viinapullohan sillä siellä oli. Lopulta tuotantoryhmä joutui ilmoittamaan, ettei tästä valitettavasti nyt tule mitään.

Taustamuusikoilla ei ollut Kallion mukaan aikaa viinalla läträämiseen. Keikoilla piti olla selvinpäin. Muuten kutsua soittamaan ei enää tullut.

Paluu Poriin

1980-luvun lopulla Ilpo Kallio oli ollut musiikkibisneksessä mukana jo yli 30 vuoden ajan. Uudet musiikkityylit ja niiden mukana uudet soittajat alkoivat vallata alaa. Töitä alkoi olla vähemmän.

Oli aika palata parrasvaloista Poriin. Valinta oli lopulta helppo: kaikki taiteilijat, joiden bändissä Kallio soitti, olivat kuolleet.

Hän toimi kymmenen vuotta Palmgren-konservatorion rumpuopettajana, kunnes jäi eläkkeelle 2003. Sen jälkeen Kallio on toiminut Pori Jazzin ja Pori Big Bandin aktiivisena vaikuttajana.

Ensimmäisiä Lefima-rumpuja ostaessaan Kallio ei aavistanut, että musiikista tulisi hänelle koko elämä.

– Levyjen tekeminen oli mukava ammatti, jossa ystäviä tuli paljon. Selkä siinä hommassa kyllä meni, kun soitti päivät pitkät, Kallio naurahtaa.

Paukut Brandon kanssa

Harmaantunut Kallio tuijottaa varpaitaan tuuheiden kulmiensa alta. Rummut veivät hänet elämänsä aikana mitä omituisimpiin tilanteisiin. Eräs kohtaaminen hymyilyttää häntä edelleen.

Unicef järjesti vuonna 1967 Helsingissä televisiogaalan. Järjestön aktiivisena lähettiläänä toimi tuolloin näyttelijälegenda Marlon Brando.

Hän todella mukava mies ja ihan tavallinen kaveri. Niin kuin kuka tahansa meistä.

Ilpo Kallio

Gaalan piti alkaa sillä, että Marlon Brando soittaa congarumpuja lavalla. Soittokumppaniksi hänelle valittiin – kukapa muu kuin Ilpo Kallio. Kaksikko harjoitteli vimmatusti ennen iltaa.

Gaala järjestettiin kaupunginteatterissa, mihin oltiin juuri asennettu pyörivä lava. Valoteknikot eivät aavistaneet, että kääntyvä lava saattaisi irrottaa piuhoja, niinpä koko lava pimeni juuri ennen lähetyksen alkua.

Ongelmien takia Brandon ja Kallion osuus jäi odotettua lyhyemmäksi. Silloin viikkoja selvinpäin ollut Brando kutsui Kallion hotellin baariin paukuille.

– Hän oli todella mukava mies ja ihan tavallinen kaveri. Niin kuin kuka tahansa meistä.

Kallio muistaa, miten Brandon vierailu Suomessa venähti muutaman päivän ryypiskelyksi helsinkiläishotellissa. Parin viikon kuluttua Kallio meni samalle hotellille.

– Siellä ne congarummut edelleen olivat, Kallio naurahtaa.

Lue myös: Suomihittien näkymättömät duunarit

*Muokattu 6.2.2017: *Lisätty linkki suomalaisista studiomuusikoista kertovaan juttuun.