Napapiirille halutaan hotelleja ja mökkikyliä

Rovaniemen kaupunki on laittamassa Napapiirin asemakaavaa uusiksi isolla kädellä.

matkailu
ilmakuva Joulupukin Pajakylän alueesta
Pajakylän alue napapiirilläUula Kuvaja / Yle

Napapiirin alueella halutaan mullistaa erityisesti liikennejärjestelyt, sanoo kaupunginarkkitehti Tarja Outila.

– Napapiirin alueella on nyt useita kaavoja. Niissä on nyt sellainen tilanne, että nelostien eteläpuolella alkaa olla aika täyttä. Pohjoispuolella olisi varattu tontteja liikerakennuksille, mutta ne eivät ole enää siihen tarkoitukseen sopivia.

Maanantaina tulee nähtäville erilaisia suunnitteluvaihtoehtoja nykyiselle asemakaavalle mm. netissä kaupungin kaavatorille. Näistä vaihtoehdoista n:o 1 ja n:o 2 laajentaisivat voimakkaasti sitä aluetta, joka varataan Napapiirin ja nelostien risteyksessä matkailulle ja erityisesti ohjelmapalveluille.

Ongelmat edellä kaavoitetaan erilaisia vyöhykkeitä

Kaavatyön yksi lähtökohta on ollut reagoida siihen kasvuun, joka on jo tapahtunut, sanoo kaupunginarkkitehti Tarja Outila.

– Me ei olla asetettu mitään tavoitetta, että pitäisi olla niin ja niin paljon kerrosneliömetrejä tai niin ja niin monta vuodepaikkaa. Ongelma on juuri lähtenyt siitä, että on tullut kasvua joillakin liiketoiminnan alueilla eli ohjelmapalveluilla. Toisaalta tässä rakennetussa ydinalueella on paineita muuttaa liikennejärjestelyjä ja paikoitusta, koska matkailija viipyilee siellä alueella.

– Näin ollen me ollaan ensisijaisesti haettu suunnitteluun niitä akuutteja ongelmia, joita pitää ratkoa. Sitten ollaan katsottu, että missä voidaan tehdä muutoksia – joko siivota tai lisätä vyöhykkeitä – mikä mahdollistaisi vielä kasvua Napapiirin alueella.

Liikenne alueen reunoille, pois jalankulkijoiden tieltä

Liikenne pidetään jatkossa mahdollisimman kaukana Napapiirin ydinalueelta. Santa Parkin suuntaan tulee liittymä Myllymäentieltä, mutta sen lisäksi alueelle saatetaan rakentaa uusi liittymä nelostieltä.

– Eli suurin ero on se, onko yksi vai kaksi liittymää nelostieltä. Kahdessa rohkeimmassa kaavaluonnosvaihtoehdossa on se yhteinen piirre, että Santa Parkiin osoitetaan uusi liittymä, jotta sitä epämääräistä ajoa mennen ja tullen ei tulisi ja jotta sitä liikennealuetta muutettaisiin elämysteollisuuden käyttöön.

– Niin kuin maailmalla hiihtokeskuksista ja muissa turistipaikoissa, auto väistää jalankulkijan tieltä.

Kaikki matkailu- ja majoitusrakentaminen on tarkoitus keskittää Napapiirillä nelostien eteläpuolelle, eli mitään uutta matkailurakentamista ei enää aiota sallia lentokentän puolella. Nelostien pohjoispuoli varataan huoltoasemia ja ohjelmapalveluita varten.

Kaksi tai kolme uutta hotellia

Suunnitelmien mukaan asemakaavaan tulee uutta tilaa mökkikylille. Lisäksi kaavoitetaan tontit joko kahdelle tai kolmelle hotellille.

– Eli kaavaluonnosten vaihtoehto ykkösessä on kaksi hotellia, yksi kummankin paikoitusalueen läheisyyteen, ja vaihtoehdossa kaksi on Rovakairan tontilla vielä kolmaskin hotelli.

Alustavat asemakaavaluonnokset tulevat nähtäväksi mm. Rovaniemen kaupungin kaavatorille maanantaina. Palautetta saa antaa 20. päivään saakka, jonka jälkeen kaavaa aletaan hioa yksityiskohtaisemmin.

Rovaniemen kaupunki laittaa Joulupukin pajakylän ympäristöä koskevan asemakaavan luonnokset nähtäville internettiin kaavatorille maanantaina.