Yhdysvallat asetti Iranin ohjuskokeeseen liittyviä pakotteita

Pakotteista kerrottiin päivää sen jälkeen kun Yhdysvallat oli varoittanut Irania.

Iran
Michael Flynn.
Michael Flynn ehti toimia Valkoisen talon turvallisuusneuvonantajana tammikuusta lähtien. Michael Reynolds / EPA

Yhdysvaltain hallinto on asettanut pakotteita iranilaisia henkilöitä ja yrityksiä kohtaan. Pakotteet koskevat 13 henkilöä ja 12 yritystä.

Yhdysvallat ilmoitti pakotteista päivää sen jälkeen kun presidentti Donald Trumpin turvallisuuspoliittinen neuvonantaja Michael Flynn oli varoittanut Irania. Varoitus johtui Iranin viikonloppuna tekemästä ohjuskokeesta.

Pakotteista kerrottiin perjantaina Yhdysvaltain valtiovarainministeriön verkkosivuilla. Osa pakotteita saaneista yrityksistä toimii Yhdistyneissä Arabiemiraattikunnissa, Libanonissa ja Kiinassa.

Torstaina presidentti Trump sanoi, ettei "mitään vaihtoehtoa ole suljettu pois", kun häneltä kysyttiin mahdollisista sotilaallisista toimista Irania vastaan. Perjantaina Trump varoitti, että Iran "leikkii tulella".

Lähteet: Reuters, AFP, AP