Tuomarin päätös kaataa Trumpin asettaman maahantulokiellon väliaikaisesti

Trumpin määräämien maahantulokieltojen jälkeen jotkut suurlähetystöt ovat neuvoneet olemaan hakematta viisumeita. Kuva: Mandel Ngan / AFP

Presidentti Donald Trumpin asettama maahantulokielto seitsemän muslimimaan kansalaisille on jäädytetty väliaikaisesti.

Washingtonin osavaltiossa toimiva liittovaltion tuomari James Robart antoi yöllä Suomen aikaa päätöksen, jolla maahantulokiellot perutaan väliaikaisesti koko Yhdysvaltain alueella.

Osavaltion yleinen syyttäjä Robert Ferguson sanoi uutiskanava CNN:lle (siirryt toiseen palveluun), että tuomarin päätöksen taustalla on useita perustuslaillisia vaatimuksia. Fergusonin mukaan Trumpin asettama maahantulokielto tiettyjen maiden kansalaisille on laiton ja perustuslain vastainen, koska se syrjii ihmisiä uskonnollisen taustan perusteella.

Washingtonin ja Minnesotan osavaltiot nostivat alkuviikosta kanteen kaataakseen maahantuloa  koskevan asetuksen.

Tuomarin päätöksellä vaikutuksia

Valkoinen talo ilmoitti ensin tiedotteessaan tuomarin päätöksen olevan "pöyristyttävä", mutta myöhemmin ilmaus poistettiin päivitetystä tiedotteesta.

Valkoinen talo ilmoitti myös vastatoimista. Sen mukaan oikeusministeriö pyrkii keskeyttämään tuomarin päätöksen toimeenpanon.

Oikeusministeriö puolestaan tiedotti, että se ei ole aikeissa hakea toimeenpanon keskeyttämistä välittömästi.

Yhdysvaltain ulkoministeriö on ilmoittanut käyvänsä tuomarin päätöstä läpi yhdessä kotimaan turvallisuudesta vastaavan viraston kanssa. Ulkoministeriö lupaa kertoa matkustajia koskevista muutoksista niin pian kuin mahdollista. 

Uutistoimisto Reutersin saamien tietojen mukaan Yhdysvaltain rajaviranomaiset ovat ilmoittaneet kotimaan lentoyhtiöille muutoksista. Yhdysvaltain lentoyhtiöille on annettu lupa kuljettaa matkustajia, joiden tulo Yhdysvaltoihin estettiin aiemmin.

Kymmeniä tuhansia viisumeja peruttu

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin asettama maahantulokielto on johtanut jo kymmenien tuhansien viisumien perumiseen, kertovat Yhdysvaltain viranomaiset.

Yhdysvaltain ulkoministeriö kertoo, että 60 000 viisumia on peruttu viikon aikana, jolloin Yhdysvalloissa on ollut käytössä maahantulokielto seitsemän muslimimaan kansalaisille.

Trump antoi viikko sitten perjantaina asetuksen, jolla hän on estänyt Syyrian, Iranin, Irakin, Libyan, Somalian, Sudanin ja Jemenin kansalaisten pääsyn maahan 90 päivän ajaksi. Lisäksi asetus lopetti 120 päiväksi Yhdysvaltain pakolaisohjelman.

Valkoinen talo on perustellut kieltoa amerikkalaisten suojelemisella ulkomaiden kansalaisten tekemiltä terrori-iskuilta.

Lähteet: Reuters, AFP, AP