Yhdysvallat: Ei lisää joukkoja Lähi-itään Iranin vuoksi

Yhdysvaltain puolustusministeri syytti Irania "suurimmaksi yksittäiseksi terrorismia rahoittavaksi valtioksi".

Iran
James Mattis vierailee Japanissa.
James Mattis vierailee Japanissa lauantaina.Franck Robichon / EPA

Yhdysvaltain puolustusministeri James Mattis ei harkitse Yhdysvaltain joukkojen lisäämistä Lähi-idässä Iranin hillitsemiseksi.

Mattis kuitenkin varoitti, että Iranin toimet eivät jää vaille huomiota.

Tokiossa vieraillut Mattis kutsui Irania "suurimmaksi yksittäiseksi terrorismia rahoittavaksi valtioksi".

Yhdysvaltain ja Iranin välit ovat kiristyneet nopeasti presidentti Donald Trumpin noustua valtaan tammikuussa. Trump on luvannut kovempia otteita Irania kohtaan.

Yhdysvalloilla on jo hävittäjäalus partioimassa Jemenin rannikon edustalla suojaamassa väyliä Iranin tukemilta huthi-kapinallisilta.

Yhdysvaltain merivoimien mukaan alueella tarvitaan järeää kalustoa pelotteena, jotta Iran ei telkeäisi strategisesti tärkeää meriväylää.

Perjantaina Yhdysvaltain hallinto asetti pakotteita iranilaisia henkilöitä ja yrityksiä vastaan. Yhdysvallat ilmoitti pakotteista päivää sen jälkeen kun Trumpin turvallisuuspoliittinen neuvonantaja Michael Flynn oli varoittanut Irania Iranin viikonloppuna tekemän ohjuskokeen vuoksi.

Lähteet: Reuters, AP