Mäskiä ja mätkyjä – pienpanimoissa kuohuu oluen lisäksi verokärhämä

Pienpanimomaailmassa mietitään nyt kuka on riippumaton ja kuka ei. Verottaja on ottanut asiassa ankaran kannan.

Pienpanimo
Olutta lasissa.
Jyrki Lyytikkä / Yle

Panimokonkari Pekka Kääriäiselle tämä maanantai on jälleen yksi tärkeä päivämäärä oluen panemisen ohraisella taipaleella. Tänään on Tullin lähettämän 310 000 euron jälkiverolaskun eräpäivä.

– En aio maksaa, eihän minulla sellaisia rahoja ole. Se menee sitten varmaan ulosottoon ja sitten ulosoton kanssa keskustellaan kohtuullistamisesta, Kääriäinen sanoo.

– Annan mennä ja katson sitten, mitä tapahtuu. Oikaisuvaatimus on tehty. Kyseessä on aivan väärä päätös. Verottaja vain ei ole vastannut vielä mitään, ja nyt sitten pitäisi maksaa…

Pekka Kääriäinen ja käsityöläisoluita
Lammin Sahdin yrittäjä Pekka Kääriäinen on pienpanimoiden uranuurtajaTimo Leponiemi / Yle

Kääriäisen lakimies Juhani Hopsu jatkaa, että pitäisi saada Tullilta ratkaisu oikaisuvaatimukseen, jonka jälkeen voidaan harkita asian viemistä hallinto-oikeuteen. Lisäksi Tullilta on haettu veropäätöksen täytäntöönpanon kieltoa. Sellainen saatiinkin ja varsinainen eräpäivä siirtyi 6 kuukaudella, mutta ulosoton mahdollisuus jäi edelleen voimaan.

– Nyt odotellaan siis ratkaisua oikaisupäätökseen ja ulosottomiehen mahdollista soittoa, Hopsu toteaa.

Monessa liemessä keitetty Kääriäinen katsoo tulevaisuuteen luottavaisesti hurjalta kuulostavasta veivauksesta huolimatta.

– Veikkaan ettei tässä mitään erikoisempaa tapahdu. Tämä menee hallinto-oikeuteen ja sitten se raksuttaa omaa tahtiaan. Toiminta panimoilla jatkuu kuitenkin ihan tavallisesti, Kääriäinen sanoo.

Panimomiesten mitta täyttyi

Tammikuussa pienpanimoväellä keitti yli. Kahden päivän aikana yhteensä viisi pienpanimoa tuli julkisuuteen kertomaan kohtuuttomina pitämistään jälkiveropäätöksistä.

Kohtuuttomista siksi, että panimot kokevat verottajana toimineen Tullin kääntäneen takkinsa. Panimoväki sanoo varta vasten kysyneen Tullilta neuvoa asioissaan. Kun neuvojen mukaan meneteltiin, se olikin väärin. Verottaja taas sanoo, ettei se nyt ihan noinkaan mennyt. Jälkiveroja pantiin maksuun takautuvasti useammalta vuodelta. Siitähän kärhämä kehkeytyi.

Nyt odotellaan siis ratkaisua oikaisupäätökseen ja ulosottomiehen mahdollista soittoa.

Ensin Lammin Sahti Oy, Bryggeri Helsinkiä pyörittävä Rakuuna Olut Oy ja turkulaista Panimoravintola Koulua pitävä Turun Panimo Oy pitivät tiedotustilaisuuden satojentuhansien eurojen mätkyistään. Puhujana oli Pekka Kääriäinen, jolla on osuutta ja yhteistä historiaa kyseisten panimoyritysten kanssa.

Seuraavana päivänä mikkeliläinen Saimaan Juomatehdas ja Loviisassa sijaitseva Malmgårdin Panimo kertoivat tiedotteella nurjasta verokohtelustaan. Mätkyt nousivat yli miljoonaan euroon.

Panimoväen verotus tietää kevätkiireitä hallinto-oikeudelle, sillä sinne veropäätökset ovat menossa. Panimot haluavat kiistää verot ja hankkia ennakkopäätökset oikeudesta.

Päätösten toivotaan tuottavan uutta, ennakoitavaa verokäytäntöä ja helpottavan panimoiden välistä yhteistyötä ilman pelkoa suurista veroseuraamuksista. Mätkyille on myös haettu täytäntöönpanokieltoa, jotta panimot eivät menisi nurin oikeusprosessia odotellessa.

Huojennuksia vai ei?

Kyse on oikeudesta verohuojennuksiin, jotka myönnetään toisistaan riippumattomille pienpanimoille. Huojennus on pikkupanimoille välttämätön, koska niiden tuotanto- ja kustannusrakenne ovat isoja toimijoita raskaammat.

Panimot saavat verohuojennuksia sen mukaan, kuinka paljon – tai oikeastaan vähän – ne panevat olutta. Alle 500 000 litraa tuottavat panimot saavat 50 prosenttia alkoholijuomaverosta anteeksi ja tästä mennään kymmenen prosentin askelin kohti korkeampaa verotusta aina siihen asti, kunnes panimon vuosituotanto ylittää 10 miljoonaa litraa.

Nyt verottaja, joka vielä vuodenvaihteeseen asti oli Tulli, katsoikin, että jotkut panimot eivät täytä lain määrittelemiä ehtoja alennukseen ja lähetti niille ikävää postia. Sittemmin verotus on siirtynyt Verohallinnolle, mutta se ei tässä sopassa muuta mitään.

Laki alkoholi- ja alkoholijuomaverosta (siirryt toiseen palveluun) on panimoiden kannalta harmillisen väljä. Siinä on kohta, jossa todetaan vain, että oluen pitää olla ”tuotettu oikeudellisesti ja taloudellisesti muista panimoista riippumattomassa panimossa, joka toimii fyysisesti erillään muista panimoista”.

Näin ei Tullin tulkinnan mukaan kuitenkaan ole ollut mätkyillä muistettujen panimoiden osalta.

Tapaus 1: Lammin Sahti & Bryggeri Helsinki

Myrskyn silmässä ovat Pekka Kääriäinen ja hänen omistuksensa sekä Saimaan Juomatehtaan ja Malmgårdin Panimon yhteinen vähemmistöomistus K. Hartwall Investin tytäryhtiö Micro Beverage Holding Oy Ab:n kautta.

Kääriäinen on Lammin Sahti Oy:n suurin yksittäinen omistaja (n. 40 %:n omistusosuudella) ja toimitusjohtaja. Lammin Sahti omistaa puolestaan hieman yli 12 % ja Pekka Kääriäinen henkilökohtaisesti 7 % Rakuuna Olut Oy:stä eli Bryggeri Helsingistä.

Kääriäinen sanoo, että hänen omistuksensa on ollut Tullin tiedossa jo vuosikausia, eikä se ole puuttunut ohjeistuksellaan siihen. Kääriäinen vetoaa myös historiaan.

– Minulla on jo kaksi ennakkopäätöstä verovaatimusten kumoamisesta korkeimmasta hallinto-oikeudesta, vuodelta 1997 Lappeenrannan panimon osalta ja toinen noin 10 vuoden takaa Saimaan juomatehtaan, Teerenpelin ja Lammin Sahdin yhteistyöstä, Kääriäinen muistuttaa.

Kääriäinen viittaa kipeään taistoon Tullin ja hänen omistamansa Lappeenrannan panimon välillä vuonna 1996. Tulli tulkitsi tuolloin Hartwallin 20 prosentin vähemmistöosakkuuden liian suureksi.

Seuraavana vuonna KHO kumosi Tullin päätöksen toteamalla, että 20 prosentin omistus ei vielä aiheuttanut riippuvuutta suurpanimosta. Oikeuden ratkaisu tuli kuitenkin myöhässä, sillä sitä odotellessa Lappeenrannan panimo teki konkurssin.

Tapaus 2: Malmgårdin Panimo & Saimaan Juomatehdas

Toinen tapaus kumpuaa sekin omistusyhteistyöstä.

Malmgårdin Panimossa aina panimon perustamisvuodesta 2009 alkaen on ollut yhtenä omistajana K. Hartwall Invest ja sen omistama Micro Beverage Holding Oy Ab tuli huhtikuussa 2015 Saimaan Juomatehtaan vähemmistöomistajaksi.

Malmgårdin panimon olutmestari Markku Pulliainen
Malmgårdin panimon olutmestari Markku Pulliainen.Yle

Malmgårdin Panimo ja Saimaan Juomatehdas halusivat varmistua, että yhteinen vähemmistöomistaja ei vie verohuojennusta. Vastaus oli, että panimoiden tuotanto laskettaisiin yhteen ja vero määräytyisi saadun litramäärän mukaan. Tämä sopi panimoille ja Saimaa sai uuden vähemmistöomistajan 2015.

Sitten ne hakivat Tullilta ennakkoratkaisua siitä, milloin kaksi pienpanimoa katsotaan riippuvaisiksi toisistaan. Tulli antoi ennakkoratkaisunsa tammikuussa 2016. Ennakkoratkaisussa Tulli katsoi, että ne olisivatkin yhteisen vähemmistöomistajan takia riippuvaisia toisistaan. Samalla Tulli ilmoitti, että riippuvaisuuden takia panimot eivät olisi lainkaan oikeutettuja minkäänlaiseen verohuojennukseen vuosilta 2015 ja 2016. Ratkaisu oli tasan päinvastainen kuin Tullin aiempi neuvo.

Panimot ratkaisivat ongelman sulautumalla yhteen viime vuoden viimeisenä päivänä. Nyt taustayhtiön nimi on MBH Breweries Oy.

– Sulautumisen ansiosta veroasemamme on selkeämpi. Se oli yksi merkittävä tekijä hankkeessa. Halusimme olla varmoja verokohtelustamme. Halusimme olla sitä aiemminkin, mutta näin kävi, MBH Breweries Oy:n toimitusjohtaja Jussi Laukkanen sanoo.

Koemme kyllä kohtuuttomana, että laintulkinnat ovat muuttuneet.

Mutta mätkyt jäivät. Niille on haettu täytäntöönpanokieltoa siihen asti, kunnes asia on puitu oikeudessa.

– Emme ole vielä maksaneet. Puhutaan yli miljoonan euron summasta, joka on varsin suuri kun sen suhteuttaa liikevaihtoon ja tulokseen.

– Asian käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa on vielä alkuvaiheessaan ja odotamme jotain valmistuvaksi loppuvuodesta. Päätös määrittelee paljon: minkä rajoissa voi toimia – mitä saa tehdä ja mitä ei. Koemme kyllä kohtuuttomana, että laintulkinnat ovat muuttuneet, Laukkanen kertoo.

– Nyt on kestämätön tilanne pienpanimoalalla. Ei uskalleta tehdä asioita ja yhteistyötä, jotka olisivat ehkä liiketaloudellisesti järkeviä. Tähän olisi saatava joku selkeys.

– Ala kasvaa ja sitä tärkeämpää olisi saada pelisäännöt, jotta ei olisi tällaisia mustia pilviä toiminnan tiellä.

MBH Breweries Oy:n tilanne on nyt hyvä, sillä Laukkasen mukaan omistajataho on taannut toiminnan jatkumisen, kävi verokärhämässä miten tahansa.

Tapaus 3: Turun Panimo

Turun Panimo Oy onkin vielä oma lukunsa. Toimintaa pyörittävä Mika Lattu kertoo myös heidän saaneen Tullilta 150 000 euron mätkyt.

Turkulaisten tarina sivuaa sekin ohuesti Pekka Kääriäisen toimintaa: Rakuuna Olut Oy omisti Panimoravintola Koulua pyörittävästä Turun Panimo Oy:stä 4,7 % vuoden 2013 loppuun asti. Kääriäinen on toiminut myös Turun Panimon hallituksen puheenjohtajana vuosina 2004–14.

Kääriäinen ei ole enää aikoihin ollut omistajana, mutta yhteistyötä onkin ollut ravintola Uuden Apteekin pikkuruisen Kaskenmäen Panimon kanssa. Siellä pannaan vuodessa enimmillään parituhatta litraa olutta.

Turkulaisten synti lienee ollut lisenssillä valmistettu Hartwallin Aura. Lisenssivalmistus on rajattu verolaissa pienpanimohuojennusten ulkopuolelle.

– Sitä on tehty maaliskuusta 2011 ja varmuuden vuoksi se on nyt lopetettu vuodenvaihteessa. Siitäkin tiedusteltiin Tullilta eivätkä he kommentoineet millään tavalla. Aurasta sitä paitsi on maksettu aina täydet verot ja käytäntö on jatkunut pitkään ilman, että siihen olisi kukaan puuttunut, Lattu sanoo.

Tämän vuoden alusta Kaskenmäen ravintolapanimo on toiminut Turun Panimon siipien suojassa.

Harmittaa tällaisten asioiden kanssa tappeleminen.

– Tavallaan panimot sulautettiin vähän pakkoraossa.

Latun mukaan mätkyt todennäköisesti maksetaan, ettei niille kerry kohtalokkaita korkoja. Oikeudessa puiminen voi viedä aikaa vuositolkulla.

– Harmittaa tällaisten asioiden kanssa tappeleminen. Joku oikeus ja kohtuus pitäisi olla.

Verottaja kaipaa ennakkoratkaisuja

Tulli siis tulkitsi, että riippumattomuus oli kaikilla mennyt tavalla tai toisella ja pisti veroalennukset muutamalta vuodelta taaksepäin maksuun.

Hassua tässä kaikessa on se, että Tulli tuntui havahtuneen, kun panimot olivat itse yhteydessä Tulliin kysyäkseen toimiensa vaikutuksia.

Entinen Tullin ja vuodenvaihteesta Verohallinnon ylitarkastaja Seppo Raitolahti on syvän tietoinen panimoväen kuohunnasta, mutta ei halua ottaa kantaa yksittäisiin tapauksiin.

Raitolahti kertoo, että lainsäädännöllä on juurensa Suomen liittymisessä EU:hun ja sitä kautta EU:n pienpanimodirektiivissä, missä mainitaan pienpanimoalennus. Sen voi kukin jäsenmaa halutessaan ottaa osaksi lainsäädäntöään. Direktiivin sallima alennus on käytössä noin 20 maassa.

Raitolahden mukaan lain tarkoittama ”oikeudellinen ja taloudellinen riippumattomuus” on väljä ilmaisu ja tulkinta on kunkin maan omissa käsissä. Tulkintaa helpottavia oikeuden ennakkopäätöksiä on vähän.

Keskustelut siitä, onko kerrottu käytännöstä vai ei, ovat yksittäisiä puheita, jotka hallinto-oikeus kyllä sitten selvittää.

– Jos olisi enemmän oikeuden ennakkopäätöksiä, niin se tekisi hyvää. Mutta emme me tee päätöksiä sen takia, että ne menisivät oikeuteen ja saisimme sitä kautta enemmän verotuskäytäntöä, Raitolahti sanoo.

Väitteet siitä, että verottajalta olisi saatu yhdenlaisia ohjeita ja sitten verottaja olisikin toiminut päinvastoin, Raitolahti ei sellaisenaan niele.

– Ymmärrämme kyllä ”luottamuksen suojan” verotuksessa. Täytyy voida luottaa annettuun ohjeistukseen, mutta onko sellaista saatu, on sitten oma asiansa.

– Keskustelut siitä, onko kerrottu käytännöstä vai ei, ovat yksittäisiä puheita, jotka hallinto-oikeus kyllä sitten selvittää, Raitolahti kuittaa.

Alkoholi- ja valmisteverolainsäädännössä on Raitolahden mukaan ennakkoratkaisumahdollisuus, jota voi hakea. Oli se sitten mieluinen tai ei, niin viranomaista se sitoo vuoden.

– Harmittelen, että tätä ei ole käytetty. Yleisesti voin sanoa, että joillakin aloilla sen käyttö on jäänyt vähäiseksi.

– Kaupalliset sopimukset voivat olla liiketaloudellisesti hyviä, mutta laissa se saattaa olla eri asia – ja silloin olisi ennakkoratkaisu hyvä asia, Raitolahti sanoo.