Yle Bukarestissa: Nöyryyden aika on ohi – Romania kaduilla viidettä päivää

Kolmekymppiset mielenosoittajat sanovat, etteivät halua lastensa kasvavan yhtä kilteiksi kansalaisiksi kuin ovat itse olleet.

Romania
Uutisvideot: Romanian mielensoitusaalto jatkuu
Uutisvideot: Romanian mielensoitusaalto jatkuu

BUKAREST Lauantaina iltapäivällä Viktorian torille on kerääntynyt tuhansia perheitä. Nuoret aikuiset viestivät, että taistelu korruptiota vastaan ei saa kaatua ja että korruptiostaan tunnetun Romanian pitää muuttua avoimeksi, läpinäkyväksi ja aidosti eurooppalaiseksi maaksi.

– Emme halua lapsiemme oppivan samalla lailla kilteiksi kansalaisiksi kuin me olemme olleet. Tämä on vähän meidänkin vika, arvioi Brindusa Mihailescu kahden kuukauden ikäinen Jekaterina sylissään.

pariskunta ja kaksi lasta
Brindusa Mihailescu osoitti mieltään miehensä Bogdanin ja kahden lapsensa kanssa.Uwe Tautenhahn / Yle

Romanialaiset ovat olleet tällä viikolla päivittäin kaduilla osoittamassa mieltään. Väkivallaton liikehdintä alkoi tiistaina, kun sosiaalidemokraattinen hallitus esitti höllennyksiä korruptionvastaisiin toimiin.

Mielenosoittajien määrä on kasvanut tasaisesti. Suurmielenosoitusta suunnitellaan sunnuntaille, jolloin Romanian kaupunkien kaduille odotetaan jopa miljoonaa ihmistä.

aukio täynnä milenosoittajia
Uwe Tautenhahn / Yle

Viktorian torin mielenosoittajista lähestulkoon kaikki ovat noin kolmekymppisiä. Taju vuoden 1989 vallankumouksesta on kulkenut vanhempien ja isovanhempien kertomusten kautta.

Vallankumous säilyi mentaliteetissa hetken – kansan nöyryys poliittisen järjestelmän ja sen korruptoituneiden käytäntöjen edessä on kuitenkin syrjäyttänyt muutoksen vimman.

– Meillä on Romaniassa sananlasku, että "kun ihmisen pää pysyy vain alhaalla, niin sitä ei miekka leikkaa". Tämän nöyryyden täytyy nyt muuttua, sanoo Brindusa Mihailescu.

Illaksi lapset viedään kotiin ja puheet muuttuvat äkäisemmiksi. Bukarestin mielenosoitukseen odotetaan satoja tuhansia ihmisiä.

Perääntyykö demarihallitus?

Sosiaalidemokraattien johtaja Liviu Dragnea alkoikin lauantaina jo säikkyä.

Hän viesti iltapäivällä, että nyt haetaan neuvotteluratkaisua ja kiistelty lakiesitys voidaan vetää vaikka pois, jos oman puolueen pääministeri niin haluaa.

Demarien hätäasetuksena ajamassa lakimuutoksessa käytännössä kaikki korruptioon viittaavat rikkeet noin 45 000 euroon saakka eivät olisikaan enää rikoksia ja siten annettaisiin anteeksi.

Lakimuutos armahtaisi tuhansia poliitikkoja, niin demarien omasta kuin muistakin leireistä. Silmiinpistävintä on se, että demarien puheenjohtajalla Liviu Dragnealla on parhaillaan meneillään oikeusjuttu, joka on juuri tässä kategoriassa.

Dragnea pääsisi näin kuin koira veräjästä ja silottaisi oman tiensä kohti valtaa ja pääministeriyttä. Oikeusjutun vuoksi Dragnea ei ole puolueensa hallituksessa, joskin hallituksen ministerit ovat hänen hyppysissään.

Mies lapsi sylissään
Christian Jacob uskoo, että kyseessä ei nyt kuitenkaan ole vallankumous.Uwe Tautenhahn / Yle

”Liika on liikaa”

Bukarestilainen Christian Jacob tepastelee perheineen Viktorian torin mielenosoituksessa lauantai-iltapäivän auringossa. Hän arvioi, että ehkä korruptiolaissa saattoi olla viilaamisen varaa, mutta liika on liikaa.

– Hallitus yritti käyttää tilannetta hyväksi. Olemme täällä, koska tällainen korruptio ei saa enää jatkua Romaniassa.

Useassa kommentissa mielenosoituksessa viitataan Nikolae Ceaucescun kaatumiseen ja vallankumoukseen joulun tienoilla 1989. Kansa tahtoo nytkin tarttua ohjaksiin. Romanian mielenosoitukset ovatkin suurimmat sitten vuoden 1989 kansannousun.

Aivan kaikki eivät vuoden 1989 toisintoon usko.

– Ei tämä nyt ole mikään vallankumous. Hallituksen tulee vain nähdä, mikä on kansalle parasta eikä sitä, mikä on parasta heille itselleen, sanoo Christian Jacob.

Nainen
Oana Pop haluaa, että Romaniasta tulee normaali ja sivistynyt maa.Uwe Tautenhahn / Yle

Katse tulevaisuudessa

Oana Pop arvioi hänkin, ettei liikehdintä ulotu vallankumoukseen saakka.

– Kaikki ovat koko ajan pysyneet hyvin rauhallisina, sanoo Oana Pop.

Lastensa ympäröimänä hän pukee rauhallisen kansan kärsimättömän toiveen näin:

– Haluamme, että Romaniasta tulee normaali ja sivistynyt maa. Olemme täällä tulevaisuuden vuoksi, tulevan sukupolven vuoksi.