1. yle.fi
  2. Uutiset

Mielenosoitukset jatkuvat Romaniassa vaikka hallitus perui virallisesti korruptiolain

Romanian hallitus on perunut virallisesti kiistellyn korruptiolain.

Romania
Tuhannet ihmiset osoittivat mieltään Timisoarassa, Romaniassa 4.2.2017.
Tuhannet ihmiset osoittivat mieltään Timisoarassa, Romaniassa 4.2.2017.EPA / Sebastian Tataru

Romaniassa tuhannet ihmiset ovat jatkaneet hallituksen vastaisia mielenosoituksiaan sunnuntaina. Romanian hallitus perui sunnuntaina iltapäivällä virallisesti korruptiolain, joka oli saanut osakseen valtavaa arvostelua.

Peruutus oli seurausta pääministeri Sorin Grindeanun lauantaina antamasta lupauksesta hylätä laki. Laki olisi antanut armahduksen korruptiosta, mikäli sen hyöty olisi alle 44 000 euroa. Kymmenet poliitikot olisivat jääneet syytteittä lain nojalla.

Hallitus hyväksyi lakiasetuksen tiistaina ilman parlamentin käsittelyä. Sen oli määrä astua voimaan jo 10. helmikuuta. Sunnuntaina hallitus lupasi myös antaa julkisuuteen pöytäkirjat lain tiistaisesta käsittelystä.

Lain pyörtämistä oli vaatinut myös presidentti Klaus Iohannis, joka sanoi, ettei halua "jakaa Romaniaa".

Romanialaiset haluavat varmistaa asian

Romanialaiset ovat joka tapauksessa suuttuneet hallitukselleen. Hallituksen toimista huolimatta Bukarestin kaduilla oli sunnuntaina illansuussa tuhansia ihmisiä. Myös muissa kaupungeissa kansa on kokoontumassa jälleen kaduille kuudetta päivää.

Romanialaiset sanovat haluavansa varmistaa, että laki todellakin vedetään takaisin.

Mielenosoitukset ovat olleet suurimpia sitten kommunismin kaataneiden mielenosoitusten 1989.

Ensi viikolla hallituksen on määrä tarkastella uudelleen toista, erillistä lakiesitystä, joka armahtaisi tuhansia vankeja vankiloista. Hallitus on sanonut haluavansa tehdä tilaa Romanian täysiin vankiloihin ja uudistaa lainsäädäntöä.

Arvostelijoiden mukaan lailla pyritään vapauttamaan poliittisia liittolaisia, jotka on tuomittu korruptiosta ja vallan väärinkäytöstä.

Lähteet: Reuters, AFP, AP

Lue seuraavaksi