1. yle.fi
  2. Uutiset

Ilmajoen koulupilotti hylkäsi perinteiset luokat: Eskarit ja ekaluokkalaiset ryhmiin taitojensa perusteella

Menetelmä on niin yksilöllinen, ettei kukaan voi pudota kelkasta, sanoo Palonkylän koulun rehtori Jarmo Kuoppala.

Koulutus ja kasvatus
Ilmajoen Palonkylän koulun nuorimmat oppilaat talvella 2017.
Ilmajoen Palonkylän koulun nuorimmat oppilaat talvella 2017.Pasi Takkunen/Yle

Syksystä asti Ilmajoella on kahdessa koulussa kokeiltu vuosiluokkiin sitomatonta alkuopetusta. Aluksi opetus koskee esikoulua eli eskaria ja ensimmäistä luokkaa. Myöhemmin se laajenee koulun muihin ikäluokkiin.

Piloittikouluissa oppilaita ei jaeta ryhmiin ikänsä perusteella, vaan taitojen mukaan. Esimerkiksi samassa matematiikan tai äidinkielen ryhmässä voi olla eri-ikäisiä lapsia. Oppiaineita opetetaan kokonaisuuksina, ei luokkakohtaisesti.

– Jokaisella oppilaalla on oma oppimissuunnitelmansa. Jos hän tarvitsee erityistukea, hän saa sitä, mutta häntä ei eroteta omasta pienryhmästään. Näin kukaan ei voi pudota kelkasta, eikä jäädä jalkoihin, iloitsee Palonkylän koulun rehtori Jarmo Kuoppala.

Palonkylän koulu on toinen Ilmajoen pilottikouluista, toinen on Ilomäen koulu.

Palonkylän koulun henkilökunta oli jo pitkään ollut innostunut tällaisista alkuopetusmenetelmistä, mutta vasta uusi opetussuunnitelma antoi koululle selkeän mahdollisuuden toteuttaa menetelmää laajasti.

Käytännön tuntumaa haettiin Espoosta Saunalahden koulusta (siirryt toiseen palveluun). Saunalahden koulu on ollut edelläkävijä vuosiluokkiin sitomattoman esi- ja alkuopetuksen kehittäjänä jo ennen kuin uusi opetussuunnitelma tuli voimaan. Sieltä menetelmä on levinnyt muutamiin kouluihin ympäri Suomea.

Sekä oppilaat että opettaja hyötyvät

Opetus etenee yksilöllisesti ja tavoitteena on, että jokainen yltää omaan parhaimpaansa. Alkuopetuksen voi käydä 2-4 vuodessa.

– Oppilaat etenevät joustavasti omien kykyjensä ja taitojensa mukaan. Opettajien yhteistyöstä taas hyötyvät sekä oppilaat että opettajat. Yksin tekemisen tilalla on opettajien parityöskentely ja yhteisvastuu tuntien suunnittelussa sekä toteutuksessa, sanoo Ilmajoen sivistystoimenjohtaja Kirsi Kinnunen.

Palonkylän koululla erityisopettajan rooli on iso. Hän työskentelee sekä lastentarhanopettajan että luokanopettajien työparina.

– Lapsi saa omien edellytystensä mukaista opetusta. Tämä tukee kaikkia oppilaita: heitä, jotka tarvitsevat haastavampia tehtäviä ja heitä, jotka tarvitsevat oppimiseen esimerkiksi enemmän aikaa, kertaa erityisopettaja Kaisa Kupari.

Hidasta tuetaan, edistyneelle annetaan lisätehtäviä

– Jos esikoululainen osaa jo lukea, hänen ei tarvitse aloittaa alusta tai odotella muita, vaan hän saa tehtäviä ja opetusta, joka tukee hänen lukutaitonsa edelleen kehittymistä, selventää Palonkylän koulun esiopettaja Anne Mäki.

– Oppilaat ovat motivoituneita. Toimintaa on paljon, eikä opetus ole niin kirjasidonnaista. Ollaan myös paljon luokkahuoneen ulkopuolella, rehtori Jarmo Kuoppala kertaa.

Kokeilua on tarkoitus jatkaa muihinkin Ilmajoen kouluihin. Kokeilun käyttöönotto on riippuvainen koulun henkilökunnan innosta.

– Luultavasti seuraavaksi asia laajenee muutamaan uuteen kouluun, ennakoi sivistystoimenjohtaja Kinnunen.

Lue seuraavaksi