1. yle.fi
  2. Uutiset

Porilaispappi Hannes Tiira valmis vihkimään homopareja: "Ikäviä soittoja tullut"

Sateenkaaripapit -sivusto on listannut avoimesti homoja vihkiviä pappeja. Nimiä on kertynyt vain kymmenen, joista yksi on porilainen Hannes Tiira. Hän on saanut myös ikäväsävyistä palautetta.

samaa sukupuolta olevien avioliitto
Grafiikka
Yle Uutisgrafiikka

Sateenkaaripapit-sivusto (siirryt toiseen palveluun) on listannut nettiin homoja vihkiviä pappeja. Nimiä on kertynyt vain kymmenen, joista listan kuusi pappia toimii pääkaupunkiseudulla.

Listalta löytyvä porilainen pappi Hannes Tiira uskoo, etteivät papit uskalla julkisesti kannattaa vihkimistä, vaikka olisivatkin sen kannalla. Tiiran mielestä kirkon epäselvä kanta homoavioliittojen vihkimiseen estää pappeja ottamasta kantaa niihin. Papit saattavat pelätä, että vihkimisestä saattaisi olla jotain seuraamuksia.

– Seuraamuksena voisi olla huomautus. Rankempana rangaistuksena kirkkolaki tuntee virasta erottamiseen määräajaksi tai kokonaan. En usko, että rankkoihin toimiin ryhdytään.

Ikäviä soittoja tullut

Hannes Tiira sanoo olevansa valmis vihkimään homopareja, koska homorakkaus on hänen mielestään yhtä hyväksyttävää ja luonnollista kuin heterorakkauskin.

– Kirkon tulee palvella tasapuolisesti kaikkia ihmisiä.

Yhtään yhteydenottoa vihkimystä haluavalta homoparilta Tiira ei ole vielä saanut. Sen sijaan kriittistä palautetta muilta kristityiltä on tullut.

– On tullut soittoja, joissa on ollut aika ikävä sävy. Jotkut kristityt suhtautuvat hyvin jyrkästi ylipäätään homouteen. Pappeja palautteen antajien joukossa ei ole ollut.

Lue seuraavaksi