"Perhehoito olisi lapsille parasta kotouttamista" – Pelastakaa Lapset etsii sijaiskoteja turvapaikan saaneille lapsille

Etsintään on tulossa uutta puhtia EU-rahoituksesta. Ensimmäisten lasten toivotaan pääsevän sijaiskoteihin syksyllä.

sijaiskodit
Pelastakaa Lapset ry:n vapaaehtoistyöntekijä istuu lapsen kanssa lattialla.
Pelastakaa Lapset ry:n Etelä-Suomen aluetoimisto on jo jonkin aikaa etsinyt sijaisperheitä turvapaikan saaneille lapsille.Eveliina Viitanen / Pelastakaa Lapset

Pelastakaa Lapset -järjestö etsii Suomesta yksin turvapaikkaa hakeneille lapsille sijaiskoteja Euroopan unionin rahoituksella. Turvapaikan tai oleskeluluvan saaneita lapsia ei Suomessa ole aiemmin sijoitettu perheisiin.

EU-rahoituksen turvin sijaisperheiden etsintään ja perheiden valmentamiseen saadaan vauhtia Uudellamaalla ja Tampereen seuduilla. Etelä-Suomen aluejohtaja Kristiina Mattisen mukaan etsintä on ollut tähän asti hankalaa.

Kaksivuotinen EU-rahoitus mahdollistaa sen, että kaksi työntekijää – toinen Helsingissä ja toinen Tampereella – voi paneutua asiaan tarmolla. Samalla mietitään, miten perheitä valmennetaan ja minkälaista tukea perheille tarvitaan.

Lapset tarvitsevat aikuisia

Kristiina Mattinen on huolissaan erityisesti nuorimpien maahan yksin tulleiden turvapaikanhakijoiden tilanteesta. Kahden viime vuoden aikana Suomeen on tullut 3 500 alaikäistä turvapaikanhakijaa, joista noin 350 on alle 14-vuotiaita.

Viime vuonna turvapaikan tai oleskeluluvan sai vajaat 1 600 alaikäistä. Lapset ja nuoret saavat vain harvoin vanhempiaan Suomeen, sillä perheenyhdistäminen on käytännössä lähes mahdotonta.

Ei tarvitse olla "supervanhempi".

Kristiina Mattinen

– Me haluamme tarjota näille lapsille ympärilleen aikuisia, jotka huolehtivat heistä, ja perheen, joka voisi heidän kanssaan elää elämää eteenpäin, sanoo Kristiina Mattinen.

grafiikka
Yle Uutisgrafiikka

Pelastakaa Lapset on etsinyt koteja Suomeen jo aiemmin muuttaneista ja kotoutuneista perheistä. Tuttu kulttuuri ja kieli helpottaisivat sopeutumista, mutta myös suomalaiset perheet tai pariskunnat käyvät.

– Ei tarvitse olla "supervanhempi", vaan riittää, että perheen oma elämäntilanne on tasapainossa.

Ratkaisua voi miettiä valmennuksessa

Kun riittävästi kiinnostuneita perheitä löydetään, heille järjestetään valmennusta. Mattinen korostaa, että valmennukseen voi tulla pohtimaan, voisiko perheeseen ottaa kotia tarvitsevan lapsen. Lopullisen päätöksen voi tehdä myöhemmin.

– Toivoisin, että mahdollisimman moni voisi antaa kodin lapsille, jotka jäävät tänne Suomeen ilman vanhempiensa hoivaa.

Sijaisperheet saavat perhehoitolain mukaisen korvauksen ja tarvittavan avun kotiin.

Me haluamme tarjota näille lapsille ympärilleen aikuisia, jotka huolehtivat heistä.

Kristiina Mattinen

Yksin tulleita lapsia on sijoitettu Mattisen mukaan perheisiin Ruotsissa, Hollannissa ja Itävallassa, ja kokemukset ovat olleet hyviä. Mattinen toivoo, että ensimmäiset lapset saisivat sijaiskodin ensi syksynä.

– Me uskomme, että lasten on hyvä kasvaa perheessä, ja perhehoito olisi näille lapsille parasta kotouttamista.