Jälleen uusi öljyvuoto Haaganpurossa – poliisi epäilee tahallista öljypäästöä Maunulassa

Poliisi epäilee, että öljyä on kaadettu tahallaan viemäriin. Myös Kallahdenniemessä on mereen päässyt öljyä viikonlopun aikana.

öljyvuodot
Haaganpuro öljyvahinko
Marraskuussa 2016 Haaganpuroon valui poliisin mukaan satoja litroja öljyä. Petteri Juuti / Yle

Polisiin tietoon on tullut viikonlopun aikana kaksi eri öljypäästöä.

Lauantaina paljastui öljyvuoto Helsingin Keskuspuistossa Haaganpurossa. Poliisi epäilee, että öljy on peräisin Maunulasta, josta öljy on päässyt sadevesiviemärin kautta Haaganpuroon.

– Tässä vaiheessa näyttää siltä, että öljyvuoto on pelastuslaitoksen torjuntatoimien ansiosta saatu rajattua kohtalaisen pienelle alueelle ja öljypäästö vaikuttaa pieneltä, sanoo rikostarkastaja Sampsa Marttila Helsingin poliisilaitokselta.

Vuoden 2016 marraskuussa paljastui paljon suurempi öljyvuoto Maunulanpurossa. Poliisi epäilee, että tuolloin Metsälän pienteollisuusalueella sijaitsevasta autokorjaamosta olisi päästetty tahallaan satoja litroja jäteöljyä sadevesiviemäriin.

– Ainakaan tällä hetkellä ei ole tiedossa, että sillä edellisellä tapauksella olisi liityntäkohtaa tähän nyt tietoon tulleeseen tapaukseen.

Vaikka öljyä on päässyt puroon vain vähän, poliisi epäilee, että öljyä on kaadettu tälläkin kerralla tahallaan viemäriin.

– Tuoreimmassa tapauksessa on huomattavasti vähäisemmästä määrästä kysymys, mutta ihan tarkkoja määriä ei vielä pystytä sanomaan eli sitä kuinka paljon se on litroissa, kertoo Marttila.

– Tällä hetkellä näytttä siltä, että öljyä on päästetty sadevesiviemäriin, jota kautta se on jälleen päätynyt Haaganpuroon. Oli se määrä mikä tahansa, niin tällaisessa tahallisessa tai törkeän huolimattomassa tilanteessa on kyse rikosepäilystä.

Poliisi sai maanantaiaamuna tietoonsa myös toisen öljyvuodon, kun kävi ilmi, että öljyä on päässyt mereen Kallahden kohdalla Itä-Helsingissä. Tämä toinenkin vuoto on saatu rajattua pienelle alueelle. Poliisi on aloittanut esitutkinnan myös mereen päässeestä öljystä ja epäilee myös tätä toista vuotoa tahalliseksi.

Poliisi pyytää ottamaan yhteyttä mahdollisista havainnoista öljypäästöihin liittyen virka-aikana (klo 8-16) puhelimitse numeroon 0295 475 548.