SK: Kova kiista Porin kokoomuksessa – entinen kansanedustaja ei pääse kuntavaaliehdokkaaksi

Entinen kokoomuskansanedustaja Jouni "Jolee" Lehtimäki ei pääse puolueen kuntavaaliehdokkaaksi Porissa, koska Porin kokoomus pitää häntä epälojaalina.

Kansallinen Kokoomus
Kokoomuksen logo

Porin kokoomuksessa kuhisee. Puolue on torjunut entisen kansanedustajan Jouni "Jolee" Lehtimäen pääsyn kuntavaaliehdokkaaksi.

Satakunnan Kansan (siirryt toiseen palveluun) mukaan Porin kokoomuksen kunnallisjärjestön puheenjohtaja Satu Hatanpää on ilmoittanut Lehtimäelle, että Lehtimäki ei sovellu ehdokkaaksi.

Syynä on se, että Lehtimäki olisi aiemmin eronnut puolueesta ja liittynyt toiseen puolueeseen. Hatanpää täsmentää, että puolue olisi ollut nuorsuomalaiset.

Nuorsuomalaiset tosin lopetti toimintansa 1999 ja Lehtimäki toimi vielä tämän jälkeen sekä kokoomuksen kansanedustajana että kaupunginvaltuutettuna Porissa. Hatanpään mukaan Lehtimäki ei ole toiminut asiallisesti kokoomusta kohtaan ollessaan valtuutettuna.

Lehtimäki kiistää

Jouni Lehtimäki itse pitää tapausta hämmästyttävänä. Hän sanoo Satakunnan Kansalle (siirryt toiseen palveluun), että väitteet eivät pidä paikkaansa kuin siltä osin, että hän on aikanaan eronnut kokoomuksesta tultuaan valituksi sotilaslakimieheksi. Hän on kuitenkin myöhemmin palannut puolueen jäseneksi.

Lehtimäki sanoo Hatanpään perustelujen olevan keksittyjä.