Kaksi haavetta on ollut ja molemmat ovat toteutuneet: "Voin vain olla iloinen"

Pepe Kovasen Korsuorkesteri oli 1990-luvun kuuma orkesteri. Pienen pojan unelmat toteutuivat kovan työn ja uurastuksen tuloksena.

musiikki
Pepe Kovanen äänitystudiolla
Tommi Parkkinen/Yle

Kuulostaa ihan ammattilaiselta. 3 700 soittokeikkaa ja 1,7 miljoonaa ajokilometriä.

– Kun Korsuorkesteri Tiltu voitti tanssiorkestereiden SM-kilpailut vuonna 1994, niin sitten se alkoi. Aikamoista myllytystä olivat ne vuodet, muistele Pepe Kovanen.

Munasillaan Joensuuhun

Lähdettiin Ruokolahdelta Joensuuhun keikalle. Oli helteinen päivä, eikä autossa ollut mitään nykyaikaisia ilmastointilaitteita. Pojat sitten yllyttivät, että jos ajat munasillaan Joensuuhun, niin he tarjoavat sapuskat. Minähän riipaisin vaatteet pois ja ajelin, kunnes Kesälahden kohdalla oli ratsia. Poliisit halusivat tulla autoon ja katsovat ihmeissään.

– Mitä minun ylikonstaapelin vanhat silmät näkevät, täällähän ollaan aatamin asussa. Tämä katsotaan yleiseksi paikaksi, ja teille täytyy kirjoittaa sakko, tuumasi poliisi.

Kaikenlaista yritin selittää, mutta ei auttanut. Poliisi halusi kirjoittaa sakon. Sakkolappuvihko oli jo esillä.

– Onko huollettavia, kysyi poliisi.

Minullahan on oikeasti viisi lasta. Ajattelin, että sakko on pienempi, jos vähän liioittelen. Niinpä vastasin, että minulla on kymmenen lasta.

Poliisi tuumasi hetken, ja laittoi sakkovihkon syrjään.

– Eihän teitä sitten voi sakottaa. Tehän olette työvaatteissa.

Tukka ei lähtenyt – huilu vaihtui kitaraan

Nuorena miehenä Pepe Kovanen soitti musiikkiopistossa ja Imatran orkesterissa huilua.

– Minulla oli silloin tosi pitkä tukka. Annettiin ymmärtää, että tukka pitää leikata, jos meinaa olla orkesterissa esiintymässä. Huilu meni pakettiin saman tien.

Isä ei kuulemma oikein tykännyt, mutta mitäpä siitä. Nyt Pepe pääsisi toteuttamaan intohimoaan.

Päivät Kovanen oli korjausmiehenä Imatralla Stora Enson tehtailla. Iltaisin soitti tanssimusiikkia Pepe Trionsa kanssa.

Korsuorkesteri ennen ensimmäistä
Korsuorkesteri juuri ennen ensimmäistä esiintymistään 7.1.1990.Pepe Kovasen kotialbumi

Kultalevyä etsimässä

Pepe Kovasen pihapiiri on upeassa maalaismaisemassa Ruokolahdella. Punainen talo ulkorakennuksineen on niin suomalainen kuin vain olla voi. Tuvassa oman metsän puut tuottavat takkaan lämpöä.

– Kultalevyä etsin kissojen ja koirien kanssa, mutta ei sitä löytynyt mistään.

Etulinjassa-levy ilmestyi vuonna 1994. Sitä myytiin 36 000 kappaletta. Kappaleet Äänisen aallot, Kannaksen poikia ja Eldankajärven jää kuvastivat aidosti Korsuorkesterin musiikillista linjaa. Levyn viimeinen kappale on Sillanpään marssilaulu.

– Se on meillä keikoilla aina viimeinen kappale. Viimeisen valssin jälkeen, kertoo Kovanen.

Lopulta ilmenee, että kultalevy on tallessa. Tosin Helsingissä.

– Tyttären lapsi pitää koulussa esitelmän, johon oleellisena osana kuuluu papan kultalevy. Se on hyvässä paikassa tällä hetkellä.

Korsuorkesteri ja Elisabeth Rehn
Puolustusministeri Elisabeth Rehn kiitti Korsuorkesteria Rautjärvellä. Pepe Kovasen kotialbumi

Kukat tiellä

Rautjärvellä olimme esiintymässä veteraanitilaisuudessa, johon puolustusministeri Elisabeth Rehn tuli puhumaan. Tuli oikein edustusautolla, ja adjutantit, autonkuljettaja ja pari kenraaliakin oli matkassa.

Sotaveteraanit olivat juhlassa tietysti istumassa eturivissä. Siitä näki hyvin esiintymislavalle. Lavalla oli kuitenkin puhujakorokkeen ja katsomon välissä iso kukkalaite koristeena. Silloin eräs veteraani huusi kovaan ääneen: "Nyt on semmoinen juttu, että me emme tuon Elisabeth Rehnin kanssa nähdä toisiamme."

Salamana kaksi kenraalia nousi seisomaan ja liki juoksujalkaa nostivat kukkalaitteen pois veteraanien ja puolustusministerin välistä.

Korsuorkesterin ensimmäinen keikkajuliste vuodelta
Korsuorkesteri Tiltun ensimmäinen keikkajuliste vuodelta 1991. Pepe Kovasen kotialbumi

Rauhanranta 7.2.1990

Pepe Kovanen oli Pepe Trionsa kanssa Saimaan rannalla hotellin Rauhanrannassa kuukauden orkesterina helmikuussa 1990. Illasta toiseen soivat samat biisit.

– Henkilökunta pystyi tarkistamaan kellon, kun Besame Mucho alkoi soida. Tiesi jo etukäteen, missä vaiheessa se tietty pariskunta alkoi riidellä keskenään, muistelee Kovanen.

Hotellin ravintoloitsijana oli silloin Helena Matikainen. Hän pyysi, että keksikää joksikin illaksi sellainen erikoisohjelma, joka poikkeaa täysin tästä teidän normaaliohjelmasta.

– Samana päivänä oli Musiikki Fazerilta ilmestynyt Sota-ajan lauluja -nuottialbumi. Välähti, että mehän voisimme soittaa tunti sota-ajan musiikkia.

Kovanen kävi vuokraamassa Lappeenrannan teatterista sota-ajan vaatteet. Yhden kerran bändi treenasi ja astui lavalle 7.2.1990 kello 22.

– Ihmiset olivat ihan haltioissaan. Se tunnelma oli jotain aivan uskomatonsa.

Keikka uusittiin parin viikon kuluttua, ja sen jälkeen orkesteria alettiin jo tilata Korsuorkesteri Tiltuna keikoille.

– Ensimmäisen kerran ihmiset taputtivat meille. Sitä ennen olimme olleet enemmänkin seinäkoristeina.

Maine alkoi kiiriä, ja sitä nosti entisestään tanssiorkestereiden SM-kilpailujen voitto vuonna 1994.

– Levy-yhtiö vaati, että Tiltu pitää tiputtaa nimestä pois. Muuten ei levytyssopimusta tule. Eipä sinä pitkään vastaan pyristelty, naurahtaa Pepe Kovanen.

Matka jatkui Korsuorkesterina – ilman Tiltua.

Korsuorkesteri Salpalinjalla vuonna 1994
Korsuorkesteri Salpalinjalla Ruokolahdella vuonna 1994Pepe Kovasen kotialbumi

Irwiniä odotellessa

Imatralla Vuoksenniskan työväentalolla oli 90-luvulla ja on vieläkin tanssit sunnuntaisin kello 17. Meidän piti säestää Irwin Goodmania, mutta vielä kahdeksaltakaan Irwiniä ei näkynyt missään.

Tanssit päättyvät kello 21.30, ilta alkoi lähestyä loppuaan. Ihmiset alkoivat olla näreissään, kun ei Irwin tullutkaan.

– Samassa kurvasi pihalle vanha Toyota Hiace -pakettiauto. Apumiehen paikalta avautui ovi, ja ensimmäisenä putoaa maahan tyhjä olutpullo, joka menee pirstaleiksi asvaltilla.

Irwin kuitenkin tulee kitara kainalossa ja aivan pelikunnossa.

– Irwin oli ajatellut, että kyseessä on iltatanssit ja tulee iltakeikalle esiintymään.

Tanssipaikka sai jatkoajan ja hoidettiin Irwinin kanssa keikka pois. Mukanaan Irwinillä oli nippu A-nelosia, joissa olivat laulujen sointumerkinnät isoilla kirjaimilla.

– Ei tippa tapa ja muut biisit olivat sen verran tuttuja, että hyvin keikka meni. Irwin oli yksi maailman mukavimpia miehiä, tuumaa Kovanen.

Korsuorkesteri keikalla
Korsuorkesteri on kolunnut kaikki lavat ja tanssipaikat. Oikealla Pepe Kovanen ja Pekka Hartonen Turkian lavalla 15.8.1998 Pepe Kovasen kotialbumi

Kaksi unelmaa

Pepe Kovanen haaveili varhain kahdesta asiasta.

– Kun nuorena kollina rupesin soittamaan kitaraa, niin haaveena oli, että voisin joskus soittaa levyllisen rautalankamusiikkia. Se toteutui vuonna 2004, kun tehtiin Korsuorkesterin kanssa rautalankalevy.

Päivät korjausmiehenä ja illat kapakassa. Pepe-Trionsa kanssa Kovanen kolusi paikalliset ravintolat, kunnes vuonna 1990 hän pystyi jäämään täysipäiväiseksi muusikoksi.

– Ravintolakeikat jäivät lopullisesti vuonna 1992, ja ruvettiin tekemään Korsuorkesterin kanssa täysipäiväistä työtä.

Niin se toinenkin haave - elättää itsensä ja perhe muusikon ammatilla - toteutui.

Sota-ajan laulujen jatkoaika

Niin talvi- kuin jatkosodasta on jo vuosikymmeniä aikaa. Sotaveteraanien määrä vähenee ja myös ne vähenevät, joille sota-ajan laulut olivat merkityksellisiä. Pepe Kovanen uskoo, että ilman Korsuorkesteria sota-ajan laulut olisivat siirtyneet tuntemattomuuteen jo paljon aiemmin.

– Minä olen sitä mieltä, että Korsuorkesteri on tehnyt kulttuurihistoriallista työtä. Nämä laulut olisivat hävinneet jo. Olen henkilökohtaisesti ylpeä, että me olemme pitäneet yllä ja levyttäneet sota-ajan musiikkia.

Kovaselle sota-ajan laulut ovat tulleet tutuiksi niin sävelinä kuin niiden välittämänä sanomanakin.

– Ne ovat joko ylirempseitä, niin kuin Iso-Iita tai sitten niissä kuuluu kaiho. Mutta suurin juttu sota-ajan musiikissa on ikävä. Ikävä rintamalta kotiin tai kotiväen ikävä rintamalla olevaan sukulaiseen.

Pepe Kovanen äänitysstudiollaan.
Pepe Kovanen omassa studiossaan RuokolahdellaTommi Parkkinen/Yle

Oma studio

Pepe Kovasen talon vieressä on pieni autotallin kokoinen rakennus. Seinillä on CD-levyjä, joita Pepe on muille artisteille ollut tekemässä. Naulakossa roikkuvat trumpetti ja alttotorvi. Se vanha huilukin on kotelossaan.

Seiniä koristavat kymmenet kitarat. Seinän takana on iso äänipöytä.

– Tämä on se minun harrastukseni nykyään.

Toinen harrastus on kitaroiden kerääminen. Niitä on kuulemma 74.

– Parhaimmillaan niitä oli yli sata, mutta pitää välillä myydä pois, että saa parempia tilalle.

Seinään nojaa puolenkymmentä sinivalkoista kitaraa.

– Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi teetin bändin jäsenille sinivalkoiset kitarat, naurahtaa Kovanen.

Bändi ei kuitenkaan ole sama kuin silloin alussa. Erityisesti 1990-luvulla bändin jäsenet vaihtuivat usein. Samoin vaihtuivat laulusolistit. Alkupuolella laulajina olivat Erkki Luumi, Pekka Hartonen ja Janne Heino, nykyisin Ami Varjotie.

– Yhtyeen brändi on kova. Se kestää laulajanvaihdokset, myhäilee Pepe Kovanen.

Korsuorkesteri vuonna
Huhtikuussa 1994 Korsuorkesteri vieraili USA:ssa Lake Worthissa.Pepe Kovasen kotialbumi

Muuttumattomat laulut

Vuonna 1994 olimme Yhdysvalloissa Lake Worthissa soittamassa suomalaisille siirtolaisille. Olimme siellä esiintymässä suomalaisten vanhainkodissa ja soitimme siellä näitä samoja vanhoja sota-ajan ralleja.

Keikan jälkeen yksi mies tuli siihen sitten juttelemaan. Hän oli vähän ihmeissään. Mies oli nimittäin lähtenyt Suomesta vuonna 1933.

– Vieläkö siellä Suomessa tätä samaa musiikkia soitetaan, hämmästeli mies.

Takki päälle ja lauteille

Korsuorkesterin piti lopettaa keikkailu jo liki viisi vuotta sitten. Jäähyväiskonsertti oli 16.10.2012 Imatralla. Mutta ei se niin helppoa ollutkaan.

Muutamia kertoja vuodessa Korsuorkesteri on kaivanut sota-ajan tamineet esille ja hypännyt lavalle. Syksyllä alkaa Suomi 100 vuotta -konserttikiertue, jossa on 15 konserttia peräkkäisinä päivinä.

– Odottakaa hetki, vinkkaa Pepe Kovanen.

Pepe poistuu hetkeksi ja tulee takaisin mukanaan ruskea matkalaukku. Laukussa on siististi viikattuna Pepe Kovasen esiintymisasu - harmaat sotilasvaatteet.

– Kaikki on valmiina, jos tuntuu siltä. Nykyisin aika harvoin tuntuu siltä.

Laukku napsahtaa kiinni.

Pepe Kovanen esittelee esiintymisvaatettaan äänitysstudiolla.
Alikersantti Pepe Kovanen on siviilissäkin.Tommi Parkkinen/Yle