Tammikuussa menehtynyt Teri Niitti yllättäen rohkeassa mainoksessa – perheen tahto

Elokuvayhtiö keskusteli kuvan jättämisestä pois. Päätös oli lopulta helppo, kun Niitin perheessä uskottiin julkaisemisen olleen stylistin tahto.

Tom of Finland
Teri Niitti elokuvamainoksessa.
Teri Niitti.Veikko Kähkönen / Viestintätoimisto Manifesto

Kuukausi sitten menehtynyt televisiokasvo, stylisti Teri Niitti tähditti ennen kuolemaansa Tom of Finland -elokuvan mainosta. Rohkea juliste näkyy helmikuussa Helsingissä ja laajemmin sosiaalisessa mediassa.

Julkaiseminen oli tuotantoyhtiö Helsinki-filmille hankala kysymys. Kampanjaan kuvattiin toistakymmentä muutakin tunnettua henkilöä kuvataiteilija Tom of Finlandin eli Touko Laaksosen homoeroottisessa hengessä. Niitin poisjättöä oli mietittävä hänen kuoltuaan.

– Sitä mietittiin yhtenä vaihtoehtona, se tuntui huonolta. Hän oli melkeinpä ylpein heistä yhdeksästätoista, että oli mukana, sanoo Helsinki-filmin toimitusjohtaja Annika Sucksdorff.

– Päätös oli helppo kun saimme yhteyden hänen siskoonsa. Hänen intuitionsa sanoi samaa kuin meidän: tehdään niin kuin Teri itse halusi sen tehdä.

Halusimme tehdä juuri niin kuin hänen kanssaan oli mietitty.

Annika Sucksdorff

Teri Niitti kuoli tammikuussa 43-vuotiaana sydänvaivoihin. Stylistinä hän toimi Ylellä Linnan juhlien muotikommentoijana ja TV-uutisten ilmeuudistuksessa juontajien tyylivastaavana. Hän oli Huippumalli haussa -tuomari Nelosella ja puki viimeisenä TV-työnään tavallisia suomalaisia tiistaina alkaneessa MTV:n Vuosia nuoremmaksi -ohjelmassa.

Tom of Finland -intoudestaan Niitti oli vähemmän tunnettu. Hän teki läheistä yhteistyötä Tom of Finlandin perintöä vaalivan säätiön kanssa. Niitti konsultoi Pauligia saman brändin kahvimarkkinoinnissa ja avusti elokuvanteossa statistina.

"Terin mielestä paras otos"

Elokuvantekijät ottivat mielihyvin vastaan stylistin asiantuntemuksen ja innon Touko Laaksosen taidetta kohtaan.

– Teri oli katsomassa ihan ensimmäistä leikkausversiota pienellä porukalla. Hän antoi kommentteja oman vähemmistönsä edustajana ja näkemystä, miten koki elokuvan. Se oli meillä eväänä seuraavaa leikkausversiota varten, Sucksdorff kertoo.

Niitti päätyi myös lopulliseen elokuvaan kohtauksen taustalle. Hän ei ole Sucksdorffin mukaan tunnistettavissa, kuten ei helposti myöskään itse valitsemassaan, joulukuussa otetussa valokuvassa.

– Tämä oli meidän ja Terin mielestä paras otos. Joku olisi ehkä jälkeenpäin laittanut kuvan, jossa näkyy selvästi että kuvassa on hän. Halusimme kuitenkin tehdä juuri niin kuin hänen kanssaan oli mietitty.

Helsinki-filmi oli samankaltaisessa tilanteessa kuin Valio vuosi sitten. Meijeriyhtiö oli tuolloin kuvannut uusiksi ikonisen maitomainoksensa, jonka uutena sankarina oli rocklegenda Lemmy Kilmister. Hän kuoli syöpään viikkojen sisällä Suomen-kuvauksista. Mainoksesta poistettiin tuotteet ja se julkaistiin tribuuttivideona, jota on katsottu Valion Youtube-tililtä (siirryt toiseen palveluun) yli miljoona kertaa.

Valion saamaa kansainvälistä näkyvyyttä voinee verrata Suomen Postin historian suositumpiin kirjemerkkeihin. Eroottiset Tom of Finland -postimerkit ennakkotilattiin ennen julkaisuaan vuonna 2014 peräti 178 maahan.