1. yle.fi
  2. Uutiset

Kosken johtoon nousemassa tuttu mies

Kunnan hallinto- ja sosiaalijohtaja Jukka Matilainen on kunnanhallituksen valinta uudeksi johtajaksi. Valtuuston kokous on 27. helmikuuta.

kunnanjohtajat
kolikko kolikot nuija kunta säästöt raha
Jenna Minkkinen / Yle

Koski Tl:n kunnanhallitus on päättänyt esittää valtuustolle yksimielisesti, että kunnanjohtajan virkaan valitaan nykyinen Kosken hallinto- ja sosiaalijohtaja Jukka Matilainen.

Varalle kunnanhallitus ehdottaa Lohjan talousjohtajaa Henri Partasta. Haastatteluvaiheeseen ylsi neljä hakijaa.

Valtuuston kokous pidetään 27. helmikuuta. Nykyinen kunnanjohtaja Jari Kesäniemi siirtyy Forssan kunnanjohtajaksi.

Lue seuraavaksi