Ehdollista vankeutta lapsen törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä

45-vuotias mies oli kosketellut 12-vuotiasta tyttöä sopimattomasti. Oikeus antoi tuomion 17 vuotta sitten tehdystä rikoksesta.

Kotimaa
Lapsen leluja lattialla
Yle

Etelä-Karjalan käräjäoikeus on tuominnut miehen ehdolliseen vankeuteen lapsen törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Mies oli kosketellut 12-vuotiaan tytön sukuelimiä. Hyväksikäyttö oli tapahtunut vuonna 2000.

Oikeuden tuomiolausunnon mukaan tyttö oli ollut alasti uimassa ja luottanut hänen seurassaan olleeseen mieheen. Koskettelu oli tapahtunut vedessä.

Oikeusistunto käytiin suljetuin ovin, ja oikeuden asiakirjat on salattu asianomistajan pyynnöstä.

Mies tuomittiin 1,5 vuoden ehdolliseen vankeuteen ja maksamaan kivusta ja muusta haitasta sekä loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä asianomistajalle 4 000 euron korvaukset.

Seksuaalirikoksilla pitkä vanhentumisaika

Lapseen kohdistuneilla seksuaalirikoksilla on poikkeuksellisen pitkä vanhenemisaika. Rikoslain (siirryt toiseen palveluun) mukaan lapsen seksuaalisen hyväksikäytön ja törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön syyteoikeus vanhentuu aikaisintaan, kun asianomistaja täyttää 28 vuotta.

Sama vanhentumisaika koskee kahdeksaatoista vuotta nuorempaan henkilöön kohdistunutta raiskausta, törkeää raiskausta, pakottamista sukupuoliyhteyteen, pakottamista seksuaaliseen tekoon, seksuaalista hyväksikäyttöä, paritusta, törkeää paritusta, ihmiskauppaa ja törkeää ihmiskauppaa.

Lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomitaan vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi (Rikoslaki luku 20, 6 §). Siksi vanhentumisaikaan tulee lisää vielä 10 vuotta. 10 vuoden vanhentumisaika koskee tapauksia, joissa ankarin rangaistus on yli kaksi vuotta ja enintään kahdeksan vuotta vankeutta (Rikoslaki 8. luku 1 §).