Tekstiilitaiteemme mestari, "muinainen nainen", loi kuteista ja rihmoista veistosmonumentteja kivikauden naisten tavalla

Designmuseossa on maaliskuun alkupuolelle asti esillä tekstiilitaiteilija-emerita Kirsti Rantasen teoksia 50 vuoden ajalta. Suurimmat niistä ulottuvat katosta lattiaan.

kulttuuri
Yksityiskohta Kirsti Rantasen työstä Designmuseossa.
Yksityiskohta Requiem-teoksestaAntti Haanpää / Yle

Kulttuuritoimittajaa nolottaa. Designmuseossa Helsingissä avautui syksyllä tekstiilitaiteemme ehdottomiin huippuihin kuuluvan Kirsti Rantasen näyttely. Se olisi pitänyt noteerata silloin. Ja suuresti. Mutta lipsahti ohi. No hei haloo, kysyy ehkä joku lohduttava, tekstiilitaide, onko se edes taidetta?

No on! On kyllä! Parhaimmillaan se on yhtä hienoa, upeaa ja kekseliästä kuin mikä muu visuaalinen taide parhaimmillaan.

Kuvataidetta tehdään tänä päivänä niin monista materiaaleista, niin mielikuvituksellisin tavoin, että on tyhmää enää edes puhua "tekstiili"taiteesta. Langasta, kuteista, tekstiilistä toteutettu teos on nykytaidetta siinä missä mikä tahansa veistos, tilateos, video tai taulu. Ja Kirsti Rantasen teokset ovat vaikuttavaa nykytaidetta.

Yksityiskohta Kirsti Rantasen työstä Designmuseossa.
Ajatuksen kulku -teos DesignmuseossaAntti Haanpää / Yle

Nyt jo 86-vuotias Kirsti Rantanen mullisti aikanaan suomalaisen tekstiilitaiteen. Hän vei tekstiili-ilmaisun perinteisistä seinäryijyistä ja kuvakudoksista veistoksellisiin, tilan haltuunsa ottaviin taideteoksiin.

Muinainen nainen, kivikautinen

Rantasen johtoteema on aika ja sen kuluminen, se mikä ajan virrassa on jäänyt jäljelle: jääkauden uurteet kalliossa, unhoon painuneen sivistyksen romahtaneet lohkareet tai vielä pystyssä seisovat pilarit.

Kirsti Rantanen työstää Kannustaa (rohkaista) -teosta vuonna 1986.
Kirsti Rantanen työstää Kannustaa (rohkaista) -teosta vuonna 1986.Designmuseo

Kuraattori Harry Kivilinna kertoo taiteilijan toteuttaneen monet monumentaaliset teoksensa ikivanhalla, Lähi-idästä kotoisin olevalla, vapaan pystyloimen Sumak-menetelmällä. Kun nykyään esimerkiksi matto kudotaan vaakatasossa, kangaspuissa kiristettyihin loimiin, Rantasen loimet roikkuivat vapaina katosta. Loimiin hän punoi kerroksen toisensa jälkeen. Milloin villasta, rohtimesta, hampusta, milloin sisalista, matonkuteista, pukinparrasta tai rääsyistä.

Rantanen onkin sanonut kokevansa voimakasta yhteyttä entisajan naisiin, olevansa lenkki muinaisia käsityötekniikoita käyttäneiden naisten ketjussa. Olen muinainen, kivikautinen nainen, Rantanen tapasi sanoa voimansa päivinä.

Kirsti Rantasen teos Designmuseon seinällä.
Pienoismalli Kansallisoopperan lämpiössä olevasta suuresta Sävelkudos-teoksesta.Antti Haanpää / Yle

Teos Kansallisoopperaan sai alkunsa rautakaupassa

Rantasen kuuluisin teos Sävelkudos vuodelta 1993 roikkuu Kansallisoopperan lämpiössä. Designmuseossa on esillä teoksen pienoismalli. Monimetrisen teoksen alkuidea syntyi rautakaupassa Porvoossa, Kivilinna kertoo. Kotikaupungissa ostoksilla ollut taiteilija törmäsi muttereiden ja pulttien keskellä kierteiseen kupariputkeen. Aikansa metallikappaletta hiplattuaan hän ymmärsi, että siitä voisi saada taideteoksen.

Kirsti Rantasen Sävelkudos-teosta ripustetaan Suomen Kansallisoopperassa.
Sävelkudos-teosta ripustetaan Suomen KansallisoopperassaDesignmuseo

Syntyi Sävelkudos. Kymmenien, jollei satojen kupariputkimetrien päällystäminen villalla ja puuvillalla oli niin valtava työ, että Rantasen oli palkattava hommaan monta ihmistä ja vuokrattava teoksen työstämiseen kokonainen rakennus.

Pyramidin pimeys ja taivaan sinisyys

Kirsti Rantanen asui miehensä kanssa Egyptissä vuonna 1960. Se jätti häneen lähtemättömät jälkensä. Useasta monumentaalityöstä aavistaa muinaisen Egyptin vaikutuksen ja muotokielen. Myös näissä teoksissaan Rantanen pohtii aikaa, sitä, mitä meistä jää jäljelle.

Yleiskuva Kirsti Rantasen näyttelystä Designmuseossa.
Ympyrän keskellä kauempana Requiem, oikealla Hylätty näyttämöAntti Haanpää / Yle

Suuri Requiem -teos vuodelta 1987 näyttää kaukaa koboltin siniseltä. Kun työntää kasvonsa aivan liki, erottaa lankojen ja rihmojen joukosta kaikkia mahdollisia sinisen sävyjä. Kivilinna osoittaa teoksen keskelle kuvattua oviaukkoa. Hän sanoo Requiemin kuvaavan sitä, miltä tuntuu, kun pimeän pyramidin sisältä astuu jälleen ulos taivaan sinisyyteen ja kirkkauteen.

Kuvassa Kirsti Rantasen tilaustyö.
Kuvakudos Isoäidin puutarhassa vuosilta 1975-76Antti Haanpää / Yle

Designmuseon näyttely on avoinna 5.3.2017 asti.