Mies löysi 30 vuoden jälkeen veneen, johon oli lapsena rakastunut ja pelasti vanhuksen tuholta – nyt se on Suomen kaunein

Arto Tuomala ihastui kauniiseen puuveneeseen jo 6-vuotiaana. Onnekkaan sattuman ansiosta vene ja Tuomala ovat nyt erottamattomat.

veneily
Arto Tuomala veneensä kanssa
Maija Tuunila / Yle

Mies silittää hellin sormin veneen kiiltävää kylkeä. Puuveneen tietysti, ei kukaan lasikuituvenettä hipelöi. Vene seisoo veneveistämön pihassa Kotkan Munsaaressa. Se on nyt täydellinen – ja onhan se ihan virallisestikin hallitseva "Miss Puuvene".

– Vene valittiin kauneimmaksi puuveneeksi vuoden 2005 puuvenemessuilla Kotkassa. Sen jälkeen Suomessa ei ole puuvenemessuja järjestetty, sanoo veneen omistaja Arto Tuomala ylpeänä.

Kiintymys veneeseen on poikkeuksellisen syvä. Sitä selittää erikoinen tarina, joka yhdisti Tuomalan ja veneen pitkän eron jälkeen.

Miehen mieli liitää kaukaisiin päiviin 1970-luvulle ja ulkovesille Haapasaareen, Venäjän rajan tuntumaan. Siellä Tuomala vietti lapsuutensa kesät.

Veneily geeneissä

Arto-poika oli jo 6-vuotiaana innokas veneilijä. Innostus oli geeneissä, sillä hänen sukujuurensa ovat Haapasaaressa ja Suursaaressa. Isälläkin oli puuvene, ja sellaiset olivat tuttu näky Haapasaaressa. Veneistä ja niiden omistajista otettiin leikkienkin malli.

– Teimme itse puusta ja kaarnasta purjeveneitä ja pieniä moottoriveneitä. Uitimme niitä ja rakensimme niille satamia pitkin rantoja. Matkimme veneiden oikeita omistajia ja annoimme veneille nimiä. Yksi oli nimeltään Kauhu.

Eräänä päivänä poika kiinnitti huomionsa yhden saarelaisen, Kaukon, hienoon puuveneeseen.

– Se oli malliltaan kaunis ja kulki tosi kivasti. Ihailin sitä venettä.

Kun ikää tuli lisää, nuoret pojat alkoivat käydä ongella ja opettelivat purjehtimista. Kauniin puuveneen kuva haalistui aikuistumisen myötä mielestä, mutta ei se koskaan unohtunut.

Omaa venettä etsimässä

Kun perhettä alkoi tulla, Tuomala ryhtyi etsimään omaa venettä. Puuvene sen piti olla, tietysti. Isän vene oli mennyt veljelle.

– Kävin katsomassa yhtä venettä, mutta se ei tuntunut omalta. Veneen malli oli huono, avotilaa oli etuosassa liikaa. Olisi pitänyt tehdä iso remontti.

Samalla reissulla Karhulan Itärannassa Kotkassa hän näki sattumalta veneen, joka näytti hyvin tutulta.

– Muistin, että olin nähnyt sen pikkupoikana Haapasaaressa. Sen täytyi olla Kaukon vene. Aloin selvittää, kuka sen nykyään omistaa.

Puuvene näyttelyssä
Arto Tuomala

Vääntö venekaupoista

Omistaja löytyi, mutta hän ei ollut halukas myymään. Miehellä oli veneelle käyttöä: se toimi työveneenä, kun omistaja rakensi hirsimökkiä Kuutsalon saareen Kotkan edustalle.

– Kaupanteko ja ympäripuhuminen kesti yli kaksi kuukautta. Sanoin hänelle, että hän tarvitsee nopeamman veneen. Kun hän vihdoin suostui, hänen piti vielä neuvotella asia selväksi vaimonsa kanssa. Vaimo ei ilmeisesti olisi halunnut venettä myydä.

Tuomala teki lopulta elämänsä venekaupat.

Muistan vain kaksi päivää, jolloin en käynyt veistämöllä. Ne olivat jouluaatto ja joulupäivä.

Arto Tuomala

Kun vene nostettiin syksyllä vedestä, mies ajoi sen suoraan satamaan Kotkan Sapokkaan. Vuonna 1968 rakennettu vene oli huonossa kunnossa.

– Pari vuotta ikää lisää, niin sitä ei olisi kannattanut enää kunnostaa. Se piti entrata kokonaan, mutta halusin, että vene jää samannäköiseksi eikä mallia muuteta.

Vain pieniä muutoksia

Tuomala purki veneen osat ehjinä, jotta tuttu veneenveistäjä sai otettua siitä mallia. Veneen runko pystyttiin säilyttämään, samoin takakansi ja osa etukannesta. Etukajuutan ja ikkunoiden muodot ja tuulilasin kulmat pysyivät samanlaisina.

– Veneeseen tuli lopulta hyvin pieniä muutoksia. Ajohytin mallia muokattiin nykypäivään, tuulilasi siirtyi 15 senttiä eteenpäin ja takaseinä vähän taaksepäin.

Työ kesti lähes vuoden.

– Muistan vain kaksi päivää, jolloin en käynyt veistämöllä. Ne olivat jouluaatto ja joulupäivä. Kaikkina muina päivinä kävin katsomassa venettä, tuomassa tavaraa tai tekemässä jotain.

Vanha vihreä pressu yhä käytössä

Vene laskettiin veteen seuraavan vuoden kesänä, juhannusviikolla. Ensimmäinen matka suuntasi Haapasaareen.

– Ajoin suoraan suvun omaan laituriin, jonne suku ja muitakin saarelaisia tuli katsomaan venettä. Oli hieno tunne päästä saareen omalla veneellä, ja vielä sillä, jonka olin aina halunnut itselleni.

Venettä ihailemaan tuli myös sen ensimmäisen omistajan Kaukon iäkäs sukulainen, jolle veneen vihreän pressu oli tuttu.

– Hän kertoi, miten on ommellut tuota pressua Kaukolle monet kerrat.

Ikivanha pressu on edelleen käytössä.

veneen ajohytti
Arto Tuomala

Nimetön nainen

Nyt vene on kuljettanut Tuomalaa Haapasaareen jo 15 kesää. Perhe on suunnannut sinne joka viikonloppu ja mies on viettänyt kaikki lomansa saaressa. Kaikki neljä lastakin ovat kasvaneet saaristoon kiinni.

– 13-vuotias tytär juuri kysyi, voiko mennä hiihtolomalla kaverinsa kanssa mummin luo Haapasaareen. Talvella pitää toki mennä yhteysaluksella eikä omalla veneellä.

Pitkästä yhteisestä matkasta huolimatta veneellä ei ole nimeä. Tai on, mutta Tuomala ei sitä muista.

– Sitä on sanottu aina vain veneeksi. Aikanaan kun rekisteröin veneen omiin nimiini, mietin sille nimen ja kirjoitin sen maistraatissa paperiin. Sen jälkeen olen tyystin unohtanut sen. Oletan, että naisen nimi kuitenkin, koska muut nimet tuovat huonoa onnea.

Ja ilmiselvä nainen se onkin.

– Luonteeltaan sopuisa ja hyvin johdateltavissa. Kulkee, minne minä haluan.

Veneen tämänhetkinen asemapaikka on venemessuilla Helsingissä. Siellä vene on näytillä ensi viikonloppuun saakka.