Pekka Puska palasi eduskuntaan – ”A-oluen tulo kauppoihin olisi turmiollista”

Terveysprofessorina tutuksi tullut Pekka Puska (kesk.) vastustaa hallituksen valmistelemaa esitystä nelosoluen ja limuviinojen myynnin laajentamisesta.

politiikka
Pekka Puska
Pekka PuskaMårten Lampén / Yle

Varasijalta eduskuntaan noussut Pekka Puska (kesk.) esitti tänään valtakirjansa eduskunnan puhemiehelle Maria Lohelalle (ps.). Hän on ollut kansanedustajana aiemmin vuosina 1987-91.

Iltapäivällä Puska osallistuu keskustan eduskuntaryhmän kokoukseen ja eduskunnan suureen saliin hänet kutsutaan täysitunnon alussa ennen kyselytunnin alkua.

Kevään 2015 eduskuntavaaleissa Helsingin vaalipiirissä keskustan listalla kolmanneksi jäänyt Puska tulee eduskuntaan Paula Lehtomäen (kesk.) tilalle. Lehtomäki nousi eduskuntaan Olli Rehnin (kesk.) siirryttyä Suomen Pankin johtokuntaan.

Lehtomäki halusi jatkaa pääministeri Juha Sipilän (kesk.) valtiosihteerinä ja sai vapautuksen eduskunnasta.

Puska jäi eläkkeelle Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n pääjohtajan tehtävästä joulukuussa 2013. Hän on 71-vuotias.

”Alkoholiasiat omantunnon asia”

Eduskunnan kevätkauden asioista Puska nostaa tärkeimmiksi sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen sekä uuden alkoholilain.

Soten valmistelua Puska kertoo seuranneensa vuosikausia, ja nyt tämä valtava lakipaketti tulee sopivasti eduskunnan käsiteltäväksi.

Erityistä huolta Puska tuntee hallituksen valmisteleman uuden alkoholilain sisällöstä. Hän toivoo sen käsittelyssä kansanedustajille vapaita käsiä.

– Kyllä minulla on sellainen käsitys, että on ollut perinne, että tällaisissa alkoholiasioissa ja ydinvoima-asioissa ja kirkon asioissa on omantunnon vapaus ja kyllä tämä alkoholiasia on sellainen, että toivoisin näin tapahtuvan, Puska toteaa.

Puska: Uusi alkoholilaki tarvitaan

Puska ei halua haudata alkoholilain uudistusta. Hänen mielestään uutta alkoholilakia tarvitaan ja uudistuksessa on paljon hyviäkin asioita, kuten turhan byrokratian purkaminen..

– Mutta tämä perusasia, että kaupoissa, kioskeissa ja huoltoasemilla myytävän oluen alkoholipitoisuutta nostetaan ja limuviinat tulevat kauppoihin, niin se on kyllä monella tavalla erittäin turmiollinen ratkaisu, ja minusta se pitäisi torjua, Puska linjaa.

Puskan mukaan alkoholin myynnin laajentaminen yli 13 000 myyntipisteessä lisää alkoholiongelmia, sote-kustannuksia ja poliisin kustannuksia.

– Seuraukset näkyvät työelämässä ja oletetut hyödyt ovat kyllä aika olemattomat, Puska huomauttaa.