Hämeen linnan lisätty todellisuus paljastaa miltä Ritarisali näytti 1500-luvulla

Pokémon Go –pelin tunnetuksi tekemä lisätty todellisuus nostaa eloon Hämeen linnan historiallisen Ritarisalissa 1500-luvulla olleet, mutta nyt jo puretut holvikaaret. Jatkossa sovellus voi tuoda jopa virtuaaliset hahmot kertomaan elämästä keskiaikaisessa linnassa.

Hämeen linna
Lisättyä todellisuutta Ritarisalissa
Tabletti näyttää, millaiset kaariholvit Hämeen linnan Ritarisalissa olivat 1500-luvulla.Timo Leponiemi / Yle

Hämeen linnaan (siirryt toiseen palveluun) kehitetty Muuttuva Ritarisali –sovellus esittelee salin käytön ja ulkoasun muutoksia historian eri aikakausilla.

Hämeenlinnassa sijaitsevan linnan salissa oli vielä keskiajan lopulla holvikaaret. Vuoden 1900 tienoilla sali oli puolestaan kaksikerroksinen, kun se toimi naisvankilan makuusalina.

Tällä päästään aikamatkalle Ritarisalin historiaan.

Timo Korkalainen

Turun yliopiston lisätyn todellisuuden suunnittelija Timo Korkalainen suuntaa tabletin kameran Ritarisalin takaseinää kohden, kääntää laitetta kohti salin kattoa ja saa näkyviin kaaria. Ne kuvastavat salin aiempia rakenteita.

– Tällä päästään aikamatkalle Ritarisalin historiaan. Me voimme nähdä tämän ympäröivän todellisuuden lisäksi heijastuksia siitä, millainen tämä sali on ollut 1500-luvulla tai 1900-luvun alussa.

Monivaiheinen historia näkyviin

Nykyään Ritarisaliksi kutsuttu tila sijaitsee Hämeen linnan toisessa kerroksessa.

1950- ja 1960-luvuilla siellä tehtiin paljon restaurointitöitä. Tosin tilaa ei pyritty täysin palauttamaan keskiaikaiseen asuunsa.

Esimerkiksi holveja ei rakennettu uudelleen. Holvien tukirakenteiden jäänteitä on kuitenkin nähtävissä huoneen seinissä. Sovelluksen avulla pystytään tuomaan esille linnan pitkä ja monivaiheinen historia.

– Tällä saadaan visualisointi siitä, millaiset holvit täällä on ollut. Vankilavaiheessa katto on ollut matalalla ja lattiakin alempana.

– Sovelluksessa on paljon algoritmiikkaa, joka laitteen kameran avulla laskee hyvin tarkasti, missä paikassa salia ollaan. Kun se tiedetään, me voimme sijoittaa virtuaalikameran kohdilleen virtuaalitilaan ja lisätä kameran kuvan päälle virtuaalisia elementtejä, Korkalainen selittää.

Virtuaalihahmoja tarinoimaan

Ritarisaliin tehty sovellus on vasta alkusoittoa sille, mitä lisätty todellisuus voisi jatkossa tuoda näkyviin.

Tavoitteena on kehittää edullisia menetelmiä tarjota yleisölle uusia ja mielenkiintoisia välineitä kulttuuriin tutustumiseen.

Teijo Lehtonen

– Tänne voitaisiin tuoda erilaisia hahmoja kertomaan historiasta ja vaikka tarinoita siitä, millaista täällä on ollut elää. Mielikuvituksen lisäksi laitteet vielä hieman rajoittavat mahdollisuuksia. Mobiililaitteet kuitenkin kehittyvät koko ajan tehokkaammiksi niin, että pian niillä saadaan rakennettua hyvinkin monipuolisia kokemuksia.

Muuttuva Ritarisali on syntynyt MIRACLE-tutkimushankkeen pohjalta. Hankkeessa on mukana Turun yliopiston lisäksi tutkimusyksikköjä Helsingin ja Tampereen yliopistoista ja VTT:ltä sekä parikymmentä yritystä ja julkista toimijaa.

– Meidän sovelluksessa on tarkasteltu erityisesti sitä, miten yhdistetty todellisuus toimii kulttuuriperinnön esittelyssä, kulttuurimatkailussa laajemminkin ja luokkahuoneen ulkopuolisessa oppimisessa, kertoo erikoistutkija Teijo Lehtonen Turun yliopistosta.

– Tavoitteena on kehittää edullisia menetelmiä tarjota yleisölle uusia ja mielenkiintoisia välineitä kulttuuriin tutustumiseen.

Teknologia harppoo vauhdilla

Hämeen linnan lisäksi vastaavanlainen sovellus on käytössä Turun tuomiokirkossa. Siellä Sanan Seppä -niminen sovellus kertoo reformin tulosta Suomeen 1500-luvulla.

– Uudesta tavasta esittää asioita ollaan oltu iloisia. Teknologia on ehkä vähän pelottanutkin ja joissakin kohdissa sovelluksessa on ollut fiilauksenkin tarvetta, mutta yleisesti ottaen palaute on ollut positiivista, Lehtonen kertoo.

Tabletin osoittelu kohti kattoa ja seiniä voi aikaa myöten käydä käsille raskaaksi. Teppo Lehtonen odottaakin innolla kevyempää tekniikkaa.

– Me teemme nyt sovelluksia, jotka toimivat tänä päivänä käytettävissä olevalla teknologialla. Samanaikaisesti kuitenkin kehitetään ratkaisuja niin, että ne toimivat tulevaisuudessa esimerkiksi lisätyn todellisuuden AR-laseilla. Niillä saadaan miellyttävämpi kokonaiskokemus.