HS: Terrafamelle löytymässä uusi omistaja ulkomailta

Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) enteili Ylen Ykkösaamussa tammikuun lopulla, että rahoitusneuvotteluissa saatetaan saada tuloksia parin viikon sisällä.

Kotimaa
Terrafamen kaivos Sotkamossa.
Pasi Peiponen / Yle

Helsingin Sanomat (siirryt toiseen palveluun)uutisoi torstai-iltana valtion löytäneen kaivosyhtiö Terrafamelle uuden omistajan ulkomailta. Lehden mukaan yhtiön on määrä kertoa uudesta omistusrakenteesta perjantain tiedotustilaisuudessa.

Valtio jatkaisi uudessa järjestelyssäkin kaivosyhtiön suuromistajana, mutta sen tavoitteena on ajan mittaan irtautua Terrafamen omistuksesta täysin.

Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) sanoi Ylen TV1:n Ykkösaamun haastattelussa 28. tammikuuta, että Terrafamen rahoitusneuvotteluissa saattaa olla tuloksia kerrottavana parin viikon kuluttua.

Viimeiset neuvottelut on käyty HS:n tietojen mukaan hyvin pienessä piirissä tietovuotojen välttämiseksi.

Terrafame on valtion omistama kaivosyhtiö, joka osti konkurssiin menneen Talvivaara Sotkamon nikkelikaivoksen syksyllä 2015.

Yle ei ole saanut vielä vahvistusta uutiselle.