Maailman toiseksi parhaiten palkattu naisnäyttelijä on lihava nainen – langanlaiha ihanne on vähitellen murtumassa

Elokuvissa ja tv-sarjoissa on totuttu näkemään erityisesti laihoja naisia, mutta nyt lihavammatkin tekevät näyttävästi tuloa parrasvaloihin.

kulttuuri
Melissa McCarthy
Tähtihetkessä keskusteltiin elokuvien ja tv:n syöttämistä kehoihanteista. Kuvassa näyttelijä Melissa McCarthy.

Tv-sarjat ja elokuvat esittävät yhä uudelleen ja uudelleen laihojen ihmisten elämää. Media on mukana leikissä kirjoittamalla hoikkien tähtien suosikkisalaateista ja treenivinkeistä. Nyt 2010-luvulla hoikkuuden muotista on kuitenkin karattu jo vähän ulos.

– Parhaiten palkattu naisnäyttelijä Jennifer Lawrence on puhunut vapaamman kehoihanteen puolesta. Nyt toiseksi parhaiten tienaavaksi on yltänyt lihava naiskoomikko Melissa McCarthy, joka tekee paljon fyysistä komediaa, sanoo Mediatutkimuksen lehtori Katariina Kyrölä Turun yliopistosta.

Vartaloihanteiden kritiikki on tullut valtavirtaan erityisesti sellaisten tekijöiden kautta, jotka työskentelevät kameran takana ja edessä. Koomikko-käsikirjoittaja McCarthyn lisäksi esimerkiksi Girls-sarjan luoja ja pääosanesittäjä Lena Dunham näyttää tv:ssä mallia siitä, että nuoren yleisön sarjan päähenkilön ei tarvitse olla langanlaiha.

– Lena Dunham on kiinnostava hahmo, hän on toiminut uuden vapaamman kehoihanteen amerikkalaisen mediamaailman oppaana. Dunhamin koko ei ole sarjassa keskeinen. Hän on seksuaalinen ja seksuaalisesti haluttava. Sellainen rooli on perinteisesti ollut lihavammilta kielletty.

Lihava nainen on helposti joko koominen tai traaginen

Lihavan naisen seksuaalisuus näyttäytyy helposti koomisena. Toisena tyyppinä on taas traaginen lihava hahmo, jolle iso koko on elämää suurempi ongelma.

– Tässä kohtaa pätee sama sääntö kuin monen muunkin marginaalisen hahmon kohdalla. Esimerkiksi homous tai lesbous on helposti keskiössä. Jos on musta hahmo, niin ihonväri on keskeinen asia, sanoo Kyrölä.

Miesten lihavuuteen ei ole aiemmin kiinnitetty yhtä paljon huomiota kuin naisten, mutta se on nyt muuttumassa. Tasa-arvoistuminen on ottanut nurinkurisen askeleen. Kehonkuvaongelmat ja kapeat ihanteet ovat alkaneet koskea myös miehiä, sanoo Kyrölä.

– Hollywoodissa se näkyy vähemmän. Esimerkiksi Philip Seymour Hoffmanin kehon koko ei suinkaan kyseenalaistanut häntä vakavasti otettavana näyttelijänä. Melissa McCarthy ei puolestaan ole saanut niin paljon vakavasti otettavia rooleja.

Lempeämpi ote kehoon nousussa

Viime vuosina raudan pumppaaminen ja proteiinin tankkaaminen ovat olleet suuria trendejä. Vahvasta on tullut uusi laiha. Lihaksikkuus ja sen ihannointi näkyvät selvästi myös Hollywoodissa.

– Vaikkapa 70-luvun elokuvien päätähdet olivat luikkuja verrattuna nykynäyttelijöihin. Mutta vahvuus laihuuden sijalla ei muuta ihanteen logiikkaa millään tavalla. Ihanne on silti hyvin tarkkaan rajattu ja yksioikoinen. Meidän pitäisi olla yhdestä puusta, kun me luonnostaan olemme erittäin monesta puusta.

Tarkkojen ihanteiden vastavoimaksi on toisaalta saatu kehopositiivinen ajattelu. Ajattelutapa tarkoittaa laihuus- ja lihaksikkuusihanteisiin liittyvien paineiden helpottamista. Toisten mielestä tarvitaan vielä kumouksellisempaa mentaliteettia.

– Kehoradikaalissa aktivismissa pyritään räjäyttämään kappaleiksi ajattelutapa, että on olemassa normi ja sen ulkopuoli. Ajatellaan, että kaikki kehot on arvostettavia aivan sellaisenaan.