Lapsuuden ystävät löysivät toisensa samasta palvelutalosta – "Tanssia ja kavaljeereja pitäisi saada"

Vanhat rouvat Eeva Liimatta ja Maija Toijonen ovat lapusuudenystäviä Ristiinasta. Elämä vei heidät erilleen, mutta nyt yhdeksänkymppisinä lapsuustoverit ovat jälleen parhaat ystävät.

Kotimaa
Maija Toijonen ja Eeva Liimatta
Maija Toijonen ja Eeva Liimatta Pappilanpuistossa.Risto Puolimatka / Yle

Eeva Liimatan ja Maija Toijosen lapsuudenkodit olivat kilometrin päässä toisistaan Ristiinassa, nykyisen Mikkelin alueella. Nuorina leikittiin, käytiin toisilla, Maija opetti Eevalle harmooninsoiton salat, vanhempina käytiin tansseissa.

Ja tansseissa sitten käytiinkin. Kovia olivat vanhat rouvat nuorina tyttöinä tanssimaan.

– Ei jääty seinäkoristeiksi, ei. Sehän oli häpeä, jos kukaan ei hakenut, rouvat sanovat kuin yhdestä suusta.

Elämä vei erilleen

Eeva Liimatta kuitenkin muutti Helsinkiin, perusti siellä perheen, sai lapset, mutta suru kouraisi jo nuorella iällä, hän jäi leskeksi nelikymppisenä. Kasvatti lapset yksinhuoltajana ja eli elämänsä siellä.

– Siinä sitä koulutettiin lapset, kaksi tyttöä ja kaksi poikaa ja hyvin on mennyt lapsilla, ja se on tärkein asia, Eeva Liimatta sanoo.

Mutta ystävyys ei jäänyt. Kaikki juhlapyhät käytiin kotiseudulla ja tavattiin.

Pappilanpuistossa uusi ystävyys

Nyt asutaan saman katon alla Mikkelissä Pappilanpuiston palvelutalossa. Toki muitakin ystäviä on, mutta aamulla liki ensimmäiseksi lähdetään kysymään toiselta kuulumiset.

– Muistellaan niitä vanhoja, sanoo Maija Toijonen ja Eeva Liimatta jatkaa: – Mutta onhan meillä vielä tulevaisuuttakin!

Jos on läheinen ystävyys palannut, jotain muutakin saisi nuoruudesta tulla takaisin:

Tanssin rytkettä, toki nykyisen iän vaatimalla rauhallisuudella, sitä kaivattaisiin vieläkin.

Siitä rouvat sanailevat hieman, olisiko vielä vientiä. Tanssikavaljeereja toki pitäisi kysellä ulkoa päin, sillä Pappilanpuistossa tanssittavat herrat ovat kovin vähänä.