Vainoa eron jälkeen – "Pelkään, että lapset jäävät ilman äitiä"

Eron jälkeisen vainon uhrit tunnistetaan edelleen heikosti palvelujärjestelmissä. Tilanne saatetaan tulkita mustasukkaisuudeksi tai erokonfliktiksi.

perheväkivalta
Nainen varjokuvassa.
Ella Mikkola / Yle

Kadulla liikkuessa jokaisen ohikulkijan kasvot rekisteröityvät: näkyykö tuttuja tai onko tilanne kääntymässä uhkaavaksi? Tarkkaan suunnitelluista kauppareissuista pidetään kiinni ja puhelinnumerot vaihtuvat jatkuvasti. Kotona pidetään valmiiksi pakattuina laukut, joista löytyy välttämättömät tavarat. Lähtövalmius on päällä koko ajan.

Pelon kanssa eläminen kuluttaa. Silti jo kolme vuotta entisen miesystävänsä vainon alla elänyt Nina (nimi muutettu) hymyilee ja välillä jopa nauraa. Elämäniloa antavat lapset, jotka samalla myös saavat pelon kiertymään sieluun niin syvälle, että värit elämästä haalistuvat.

Päiväunilta heräävä lapsi kipuaa äitinsä syliin. Nina halaa lasta ja ohjaa tämän isompien sisarusten pariin leikkimään. Kun pienet korvat ovat suljetun oven takana, jatkaa hän puhumista ex-miehestään.

– Lapsista on isoin huoli. Aikuisena sitä, ajattelee, että itse kestää mitä vaan, mutta lapsen pelko sattuu niin syvälle. Kun näet sen, että toinen pelkää sitä ihmistä, jonka pitäisi olla lapselle turva ja täysin päinvastainen ihminen kuin mitä se henkilö lapsen mielessä nyt on.

Vainon uhrit tunnistetaan edelleen heikosti

Vainon uhrien kokemuksia tutkineen (siirryt toiseen palveluun) Lapin yliopiston tutkija-opettaja Anna Nikupeterin viime vuoden lopulla valmistuneessa tutkimuksessa tarkastellaan naisten subjektiivisia kokemuksia entisen kumppanin vainon kohteeksi joutumisesta parisuhteen päättymisen jälkeen. Lisäksi tutkimuksessa on lapsen tai nuoren kokemuksia isän tai isäpuolen äitiinsä kohdistamasta vainosta.

– Osa lapsista kokee väkivaltaisesti käyttäytyvän vanhemman yhteydenotot epämiellyttävinä. Osa lapsista kokee ristiriitaisia tunteita, koska vanhemmasta on myös hyviä muistoja, mutta nykyinen väkivaltainen käyttäytyminen osoittaa, että vanhemmassa on myös pahoja puolia.

Nikupeterin tutkimus osoittaa, että vainon uhrit tunnistetaan edelleen heikosti palvelujärjestelmissä. Voi olla, että entinen kumppani nähdään lähinnä mustasukkaisena tai tilanne on saatettu tulkita pitkittyneeksi huoltajuusriidaksi tai erokonfliktiksi. Yhtenä tutkimuksen tehtävänä onkin lisätä tietoisuutta ja tietoa eron jälkeisestä vainosta. Tutkimus on tehty yhteistyössä Varjo-hankkeen (siirryt toiseen palveluun) kanssa.

– Vaino tulisi tunnistaa ilmiönä. Se voi olla pelottava ja turvattomuutta aiheuttava kokemus, vaikka ulkopuolinen voi ajatella, että eihän tuollainen teko voi aiheuttaa niin suurta pelkoa. Että tavalliset ja jopa positiiviset teot voivat olla signaaleja pelottavasta käyttäytymisestä, Nikupeteri sanoo.

Vainossa keskeistä on se, että teot ovat toistuvia eivätkä välttämättä edes väkivaltaisia. Ex-kumppani voi esimerkiksi lähettää kukkakimpun ja kertoa kaipaavansa uhria, mutta vainottu kokee tämän epämiellyttävänä.

– Vainoamista voi olla, jos uhri näkee kadulla, että entinen kumppani ajaa autolla ohi. Oikeastaan vain mielikuvitus on rajana, teot voivat olla mitä vain, Nikupeteri sanoo.

Jokainen potku ja lyönti ovat jääneet mieleen.

Nina

Itku kurkussa huumeseulasssa

Myös Ninalla kesti kauan, ennen kuin hänen asiansa otettiin tosissaan. Väkivaltaa oli jo parisuhteen aikana lievissä muodoissa, sekä henkistä että fyysistä. Nina kertoo, että se oli pientä verrattuna siihen, mitä elämässä on nyt. Vainoaminen alkoi eron jälkeen.

– Alkuaikoina kyseenalaistettiin, että tapahtuiko oikeasti näin. Se oli itselle hirveää, kun peloissaan hakee apua sieltä, mistä sitä pitäisi saada ja kun se toinen uskottavasti kertoo ihan toista. Että ei olisi mitään hätää ja että minä olen ylireagoinut, Nina selvittää.

Pahoinpitelyjä on tapahtunut keskellä kirkasta päivää, julkisella paikalla. Nina on ottanut miehen potkuja vastaan maassa ja pyrkinyt suojelemaan lapsia. Uhkailuja ja jopa tappouhkauksia tulee viesteillä. Mies varastaa posteja. Tämä on tehnyt aiheettomia ilmoituksia hätäkeskukseen ja lastensuojeluun.

Nina on joutunut muun muassa syyniin perättömän huumeidenkäyttöilmoituksen vuoksi. Nina kertoo kokeneensa nöyryyttävänä pissanäytteiden antotilanteet ja itku kurkussa selittelyt viranomaisille siitä, että ex-mies tekee kiusaa. Se sattuu edelleen.

Hätäkeskukseen tehdyn ilmoituksen vuoksi poliisi on tullut Ninan oven taakse hakemaan lapsia pois, koska niitä ilmoittajan mukaan kidutetaan omassa kodissaan.

– Vuosi vuodelta tuntuu hankalammalta. Mitä kaikkea ihminen jaksaa ja pystyy kestämään. Vaikka olisit kuinka vahva niin välillä miettii, että loppuuko tämä koskaan vai jatkuuko tilanne loppuelämän, Nina pohtii hiljaa.

Nainen lapsi sylissään ikkunan ääressä.
Derrick Frilund / Yle

Väkivaltaa piilotellaan yhä

Suomessa toimiva moniammatillinen työryhmä MARAK (siirryt toiseen palveluun) on tarkoitettu Ninan kaltaisille henkilöille, jotka kokevat vakavaa parisuhdeväkivaltaa tai elävät sen uhan alla. Väkivalta voi olla fyysistä, henkistä, seksuaalista, taloudellista, uskonnollista tai se voi olla vainoa.

Eri puolilla Suomea toimivien MARAK-työryhmien tavoitteena on katkaista parisuhdeväkivallan kierre ja sen uhka sekä antaa uhrille tämän tarvitsemaa apua yhdellä ilmoituksella, nopeasti ja ilman monen eri viranomaisen luukkua.

Viranomaisten yhteistyöskentelyllä on pystytty vähentämään poliisin tietoon tulevan parisuhdeväkivallan uusiutumista. Yli 70 prosentissa tapauksista toistuva väkivallan kierre saatiin katkaistua, eikä uusia rikosilmoituksia enää tullut.

Kehitettävää silti on. Esimerkiksi Meri-Lapin MARAK työryhmän puheenjohtaja Minna Alapuranen sanoo, että yhä edelleen väkivaltaa piilotellaan.

– Korkean väkivallan riskin tunnistaminen vaatii edelleen työtä. Viranomaiset ovat kyllä herkempiä parisuhdeväkivallan ilmoittamiseen ja myös uhrit hakevat tänä päivänä aiempaa enemmän apua. Mutta on myös niitä tilanteita, joissa väkivalta on jatkunut pitkään ja se on myös läheisten tiedossa. Sitä ei silti oteta puheeksi missään, Alapuranen toteaa.

Pakeneminen on mielessä viikoittain

Nina nostaa keittiönsä pöydälle ison nivaskan papereita. Kaikissa on käräjäoikeuden leima. Syytteitä on niputettu yhteen ja Ninan entinen puoliso rikkoo lähestymiskieltoa jatkuvasti. Pitkät oikeusprosessit eivät helpota tilannetta. Niin Ninasta tuntuu.

– Ajatus siitä, että kun soitat poliisille ja pyydät apua, on minun elämässäni hieman muuttunut. Ei häirintä lopu, vaikka syytteitä nostetaankin tai teen rikosilmoituksen, Nina kertoo.

Nina saa apua monelta taholta. Hän on mukana moniammatillisessa työryhmässä, hänellä on tukihenkilö rikosuhripäivystyksen RIKU:n kautta, hän käy vainottujen naisten piirissä ja mielenterveystoimistossa.

Kaikki rutiinit on muutettu, jotta uhrin entinen puoliso ei pystyisi häiritsemään perhettä. Ninalle ja hänen perheelleen on laadittu turvasuunnitelma, miten toimia hädässä. Hän pelkää sitä, milloin jotakin lopullista tapahtuu, mikä ei enää paranekaan.

– Jokainen potku ja lyönti ovat jääneet mieleen. Se on itselle pahin. Pelkään, että lapset jäävät ilman äitiä

Pitkään ajattelin niin, että itsehän minä olen sen ihmisen elämääni tuonut.

Nina

Viimeisen vuoden aikana Nina on miettinyt viikoittain pakenemista. Uutta alkua ja turvaa paikoista, joita vartioidaan ja henkilötiedot voidaan salata. Se on viimeinen mahdollisuus, mutta se tarkoittaisi myös sukulaisten turvaverkon jättämistä ja muuttamista.

Pitkän huokaisun jälkeen Nina katsoo silmiin ja kertoo, että hän haaveilee ihan tavallisista asioista. Kuinka olisi ihanaa käydä uimarannalla rauhassa. Kumppanin löytäminen ei ole helppoa, mutta haaveissa se on: tasa-arvoinen kumppani jakamaan tavallista ja tasaista arkea.

– Se on mun toive ja unelma, Nina sanoo.

On päiviä, jolloin Ninasta tuntuu, että parempia aikoja ei tulekaan. Mutta silti hän toistelee itselleen: Kyllä joku päivä asiat ovat paremmin.

– Täytyy muistaa pitää huolta itsestään, vaikka olisi kuinka hankalaa. Ettei kadota omaa itseään jonnekin, koko tähän systeemiin. Muistaa, että minä olen ihminen, eikä tämä ole minun syytä. Pitkään ajattelin niin, että itsehän minä olen sen ihmisen elämääni tuonut. Että olen niin sanotusti ansainnut tämän. Nykyään ajattelen toisin. Minua ei saa näin kohdella ja olen oikeutettu tavalliseen elämään ja pyrin siihen keinolla millä hyvänsä.