Oikeudelta harvinainen päätös: Wienin lentokentän uusi kiitorata kiellettiin ilmastonmuutoksen takia

Ympäristötutkijan mukaan tällaista päätöstä on jo pitkään odotettu. Lentokenttä aikoo valittaa ylempään oikeusasteeseen.

lentokentät
Austrian Airlinesin koneita Wienin kansainvälisellä lentokentällä.
Christian Bruna / EPA

Itävallassa tuomioistuin on kieltänyt uuden kiitoradan rakentamisen pääkaupungin Wienin lentokentälle, koska se lisäisi kasvihuonekaasujen päästöjä.

Liittovaltion hallintotuomioistuin katsoo päätöksessään, etteivät hankkeen myönteiset puolet oikeuta päästöjen lisääntymistä.

Oikeuden mukaan päästöjen lisäys olisi merkittävä, joten hanke olisi ristiriidassa kotimaisten ja kansainvälisten päästövähennyspyrkimysten kanssa.

Lentokentällä on riittämättömät mahdollisuudet vähentää hiilidioksidipäästöjä omin toimin, kuten asentamalla aurinkopaneeleja ja vaihtamalla autot sähköautoiksi, tuomioistuin sanoo.

"Pitkään odotettu päätös"

Lentokentän juristi Christian Schmelz sanoo Die Presse -lehdelle, (siirryt toiseen palveluun) että heidän tietojensa mukaan tämä on ensi kerta, kun yksittäisen hankkeen estämisen perusteena käytetään ilmastonmuutoksen torjuntaa. Tietääkseni tämä on ensi kerta myös maailmassa, hän sanoo.

Linzin yliopiston ympäristöoikeuden instituutin johtaja Erika Wagner kutsuu päätöstä merkkipaaluksi. Hänen mukaansa ympäristötieteilijät ovat jo pitkään odottaneet tällaista askelta, yleisradioyhtiö ORF kertoo (siirryt toiseen palveluun).

Lentokenttä aikoo valittaa päätöksestä. Se on halunnut rakentaa kolmannen kiitoradan jo vuosikymmenen. Wienin kautta kulki viime vuonna 23 miljoonaa lentomatkustajaa.

Lähteet: AFP, Yle Uutiset