Kulttuurivieras Paula Vesala on aloittanut kaiken monta kertaa alusta – “Se on ollut ainoa vaihtoehto”

“En ole juuri katsellut taaksepäin. Nostalgisointi on maailmanlopun kiihdyttäjä”, sanoo Paula Vesala.

Kulttuurivieras
Paula Vesala
Pekka Tynell / Yle

Ensimmäisen kerran Paula Vesala teki radikaalin elämänmuutoksen 15-vuotiaana. Silloin hän jätti taakseen pienen Viitasaaren kaupungin ja muutti yksin Kuopioon taidelukioon.

Ennen tuota hetkeä hän oli asunut koko elämänsä ”kylillä”: Viitasaarella, Kärsämäellä ja Pihtiputaalla – eikä ollut koskaan tuntenut kuuluvansa joukkoon. Pikkupaikkakunnilla viulunsoittoa pidettiin nolona harrastuksena ja paine samanlaisuuteen oli kova.

– Olin maailman epäsuosituin tyttö. Mulla ei koskaan ollut poikaystäviä. Pojat räkivät päälle ja haukkuivat rumaksi laudaksi, Vesala kertoo levy-yhtiö Warnerin toimistolla Helsingissä.

Sitä on vaikea uskoa nyt. Warnerilla kaikki pysähtyvät moikkaamaan Kaliforniasta Suomen-visiitille tullutta Vesalaa ja yksi levy-yhtiön pomoista, Asko Kallonen, huikkaa ohimennen: ”näytät hyvältä”. Kokoushuoneen pöydällä Vesalan edessä on neljä Emma-patsasta, jotka hän sai viime viikonlopun Emma-gaalassa. Hänet palkittiin vuoden naissolistina ja Vesala-albumi voitti Emmat vuoden levy-, vuoden biisi- ja vuoden pop -kategorioissa.

Nyt ne samat pojat, jotka aikoinaan sylkivät päälle, lähettelevät kehuvia viestejä.

– Ne ihan pokkana kirjoittelee, että hienoa kattoa sun menestystä. Oon silleen, että haistakaa vittu. Mutta ei kai siinä, Vesala räkättää.

Kaunaa hän ei kuitenkaan kanna. Ja hän haluaa korostaa, ettei ollut epäsuosiosta huolimatta koskaan koulukiusattu. Kun häntä haukuttiin, hän haukkui takaisin. Hänellä oli myös kavereita, joiden kanssa perustettiin grungebändi, värjättiin hiukset sinisiksi, soitettiin kaduilla ja oltiin punk.

Mutta haukkujista jäi huonot muistot, ja ajatus pienellä paikkakunnalla asumisesta ahdistaa yhä.

– Mulle on kehittynyt hyvin voimakas tarve päästä mahdollisimman kauas kaikista homeisista pikkuloukoista.

Kyliltä Kaliforniaan

Kuopioon lähdön jälkeen Vesala on tehnyt isoja elämänmuutoksia paljon ja usein.

Hän muutti Helsinkiin, aloitti musiikkikasvatuksen opinnot Sibelius-Akatemiassa ja tapasi Popstars-ohjelman karsinnoissa Mira Luodin. Kohtaamisesta syntyi PMMP, yksi 2000-luvun suosituimmista suomalaisyhtyeistä.

Vuonna 2011 Vesala teki ison hyppäyksen musiikista teatterimaailman puolelle alkaessaan opiskella Teatterikorkeakoulun dramaturgian koulutusohjelmassa. Vaikka PMMP jatkoi keikkailua ja levyntekoa normaalisti, koulu nousi ykköseksi.

– Sanoin bändille, että tästä eteenpäin rundaaminen tapahtuu koulun ehdoilla.

Paula Vesala
Pekka Tynell / Yle

PMMP lopetti vuonna 2013 ja heti seuraavana vuonna Vesala muutti Los Angelesiin jatkamaan näytelmäkirjoittamisen opintojaan taideyliopisto UCLA:ssa. Samalla hän aloitti uran sooloartistina.

Kaiken tämän keskellä Vesala on tehnyt rooleja elokuvissa, sanoittanut ja säveltänyt musiikkia lukuisille artisteille ja elokuviin, mennyt naimisiin, saanut lapsen ja eronnut.

Ja jos joku suomalainen ei vielä tiennyt, kuka on Paula Vesala, huippusuositun Vain elämää -ohjelman myötä vuonna 2014 se varmasti selvisi.

Vesala myöntää, että uuteen hyppääminen on ollut välillä vaikeaa.

– Pelko on väärä sana sille, mitä olen tuntenut. En ole sellainen ihminen, joka etukäteen pelkäisi tulevaa. Mutta olen kyllä rämpinyt niiden muutosten keskellä ja vellonut epävarmuudessa.

Usein muutos on kuitenkin tuntunut ainoalta mahdollisuudelta, välttämättömyydeltä. Vesala kammoaa paikoilleen jämähtämistä.

– Surettaa kun näen, miten ihmiset pitää kiinni asioista, jotka tuottaa niille epäonnea tai onnettomuutta, koska ne ei uskalla päästää niistä irti.

Itse hän ei ole juuri pysähtynyt katselemaan elämässään taaksepäin.

– Olen käynyt henkilökohtaisella tasolla menneet läpi niin, että hyväksyn ne. Mutta en postaile mitään nuoruudenkuvia Facebookiin.

Menneisyyden haikailu voi hänen mielestään olla jopa vaarallista.

– Varaukseton ja romantisoiva nostalgisointi on maailmanlopun kiihdyttäjä. Sen nimissä ihmisille myydään valheellista turvallisuuden tunnetta.

Hänen elämässään jokainen muutos on osoittautunut lopulta positiiviseksi asiaksi.

– Olen tullut koko ajan pikku hiljaa onnellisemmaksi.

”Pelkään epäonnistumista”

Moni varmasti ajattelee, että helppohan Paula Vesalan on tehdä isoja elämänmuutoksia, hänhän on useaan kertaan palkittu monilahjakkuus, joka onnistuu kaikessa, mihin ryhtyy.

Vesala väittää kuitenkin epäonnistuvansa usein.

– Teen niin paljon erilaisia juttuja, että mun epäonnistumisia ei nykyisin ehkä vaan huomata. Ja mun onnistumiset sitten taas huomioidaan nykyään sen verran isosti, että ne peittävät alleen epäonnistumiset.

Mutta itse hänen on vaikea unohtaa mokiaan.

Paula Vesala
Pekka Tynell / Yle

– Jos koen epäonnistuneeni jossain, menetän yöunet ja voin fyysisesti huonosti. Hävettää niin paljon, että sydän lyö tyhjää. Yritän pyyhkiä kauhunhetket muististani, mutta se on tosi vaikeaa.

– Pelkään epäonnistumista ihan sikana.

Vasta ajan myötä mokaamiset pystyy laittamaan oikeaan perspektiiviin. Vesala on huomannut, että monesta epäonnistumisesta on oikeastaan seurannut jotain hyvää. Hän on esimerkiksi onnellinen, että karsiutui parikymppisenä Teatterikorkeakoulun näyttelijäntyön laitokselle hakiessaan ”jo ovelta”. Musiikkiura olisi saattanut jäädä luomatta, jos hän olisi päässyt kouluttautumaan näyttelijäksi.

Omissa epäonnistumisissa kieriskely on Vesalan mukaan hyvin suomalainen piirre. Yhdysvalloissa hän on oppinut uusilta kollegoiltaan, ettei omia töitään pidä koskaan haukkua.

– Vaikka mun käsikirjoittamasta näytelmästä tulisi ihan paska, sitä ei missään tapauksessa pidä sanoa ääneen työryhmälle. Pitää vaan hymyillä, olla mukava kaikille ja mennä elämässä eteenpäin.

Tuollaisen asenneilmapiirin takia Yhdysvaltojen työkulttuuri on Vesalan mielestä kannustavampi kuin Suomen. Täällä ihmisiä ei hänen mukaansa rohkaista kokeilemaan siipiään.

– Täällä kaikkien pitää yrittää piiloutua ja olla tavallisia. Tasapäistävä kulttuuri alkaa peruskoulusta, jossa pelätään menestyjiä eikä osata tarpeeksi kannustaa erityislahjakkaita. Samalla ne, jotka tarvitsisivat muita enemmän apua ja tukea, eivät saa sitä riittävästi.

”Olen synnynnäinen feministi”

Vesalan omaa lahjakkuutta ei noteerattu lapsena kotona tai koulussa. Hän kasvoi ainoana tyttönä neljän veljen keskellä ilman järjestelmällistä kasvatusta. Se, ettei häneen kohdistettu suuria odotuksia tai paineita, oli tavallaan myös vapauttavaa.

– Olen kasvattanut itse itseni. Ehkä siitä syystä mulle on ollut aina itsestäänselvyys, että otan oman tilani.

Hän sanoo olevansa synnynnäinen feministi. Yläasteella hän haki rajojaan häiriköimällä ja joutui tämän tästä opettajien puhutteluihin. Niissä annettiin ymmärtää, ettei hän voi käyttäytyä yhtä huonosti kuin pojat, koska on tyttö.

– Ajattelin, että mitä helvettiä, miksen muka voi. Totta kai häiriköinti oli typerää, mutta se oli pahoinvointia, johon aikuisten olisi pitänyt reagoida toisin. On väärä lähtökohta sanoa, että koska olet tyttö niin alahan käyttäytyä.

Vesala on omalla käytöksellään toteuttanut utopiaa, jossa sukupuoli ei ole este millekään. Hän on kyllä huomannut musiikkibisneksen olevan täynnä tytöttelyä ja miesten hyvä veli -verkostoja, mutta kun niitä ei ole osannut tai halunnut tunnistaa, ne ovat menettäneet merkityksensä.

– Olen yksinkertaisesti sivuuttanut kaikki vähättelevät kommentit, koska ne ovat tuntuneet tulevan jostain mulle täysin vieraasta maailmasta.

Paula Vesala
Pekka Tynell / Yle

Vesalalta on esimerkiksi kysytty, että missäs se mies on, joka tämän kappaleen on oikeasti säveltänyt. Hän on huomannut tuntevansa jopa sääliä kyselijöitä kohtaan.

– Eivät ne vanhemmat, valkoiset heteromiehet ihan aidosti välttämättä tajua sitä, miksei nuoria naisia voi enää nykyään puristaa perseestä ja pyytää keittämään kahvia.

”Pääasia on, että jatkaa tekemistä”

Vesala tuli Helsingin musiikki- ja taidekentälle altavastaajana, joka ei tuntenut ketään eikä ollut koskaan kuulunut minkäänlaisiin piireihin. Se oli onni siinä mielessä, että se pakotti hänet uskomaan itse itseensä.

– Kukaan ei ollut koskaan sanonut mulle, että mun kannattaisi puuhailla yhtään mitään. Mutta olen silti vaan puuhaillut.

Nyt hän on toteuttanut jo monta haavetta, joita piti nuorena epärealistisina. Silti ei tunnu siltä, että kaikki olisi jo saavutettu.

– Enhän mä ole tehnyt vielä melkein mitään! Kaikenlaista kivaa on vielä tekemättä ja ihan sikana asioita oppimatta.

Juuri halu oppia on vienyt häntä elämässä eteenpäin – tai ainakin yhä uusiin yliopistoihin. Vesala kutsuukin itseironisesti itseään ylikoulutetuksi akateemiseksi poppariksi. Mutta opiskellessa hän on aina tavannut ”siistejä tyyppejä”, saanut uusia oivalluksia, verkostoitunut ja saanut elinikäisiä työkavereita.

– Mikä olisi parempaa?

Varsinkin nuorena ihminen saattaa kuvitella, että elämä loppuu, jos ei pääse sisään johonkin kouluun. Vesala haluaisi sanoa nuorille, että uusia mahdollisuuksia tulee aina.

– Jos jotain asiaa ei saavuta heti, niin se ei määritä elämässä mitään. Pääasia on vaan, että jatkaa sitä tekemistä.

Vesala ei vielä tiedä, mikä tulee olemaan seuraava muutos hänen elämässään. Vuoden 2018 kohdalla on kalenteri on vielä tyhjä.

– Kaikki riippuu siitä, mistä seuraavaksi innostun. Mun elämä on sillä lailla onnekasta, että voin valikoida, mitä haluan tehdä ja missä. Se on helvetin hieno juttu.

Kulttuurivinkit