1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Pohjois-Korea

Pohjois-Korea on tehnyt ohjuskokeen

Viime vuonna Pohjois-Korea teki jopa kymmeniä ohjuskokeita.

Hwasong-10 -ohjuksen laukaisu Pohjois-Koreassa. Kuva: Reuters

Etelä-Korean uutistoimisto Yonhap kertoo Pohjois-Korean tehneen ballistisen ohjuskokeen. Tieto on peräisin Etelä-Korean puolustusministeriöstä.

Ohjuskoe laukaistiin Banghyonin lentotukikohdasta läntisestä POhjois-Koreasta, ja se laukaistiin kohti Japaninmerta.

Ohjus lensi noin 500 kilometriä, kertoi Etelä-Korean armeija tiedotteessaan. Sekä Etelä-Korea että Yhdysvallat selvittävät tarkemmin Pohjois-Korean ohjuskoetta. 

– Vahvistamme, että havaitsimme ohjuksen laukaisun Pohjois-Koreasta, on nimettömänä pysytellyt lähde Yhdysvaltain armeijasta kertonut Reutersille.

Yhdysvaltain viranomaiset ovat kertoneet, että kyseessä tuskin oli mannertenvälinen ICBM-ohjus, jollaisesta Pohjois-Korea on uhitellut.

Etelä-Korean presidentin kanslia ilmoitti kutsuneensa koolle kansallisen turvallisuuskokouksen.

Japanin hallitussihteeri Yoshihide Suga kertoi toimittajille, ettei ohjus osunut Japanin alueellisille vesille. Japanin hallitus kuitenkin vahvisti ohjuksen osuneen mereen Korean niemimaan ja Japanin välissä.

Pohjois-Korea teki viime vuonna jopa kymmeniä ohjuskokeita.

Lähde: AFP, Reuters