Hyppää sisältöön

Soini: Perhevapaat eivät ole kauppatavaraa

Timo Soinin mukaan hallitus ei romuta nykymallia eivätkä perhevapaat ole hallituksen puolivälin riihessä kauppatavaraa.

Timo Soini Kuva: Jarno Kuusinen / AOP

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini lyttää täydellisesti puheet perhevapaisiin puuttumisesta.

– Tämä hallitus ei käy perhevapaiden kimppuun. Hallitusohjelma on tässä yksiselitteinen, Soini lupaa viestissään.

Soinin mukaan perheet tarvitsevat tukea ja kannustusta, ei yhteiskunnan holhousta ja sanelua. Samalla Soini muistuttaa, että hänen puolueensa ei suostu näkemään perheiden valinnanvapautta ongelmana. "Sosialismi ei toimi perheessäkään", Soini kirjoittaa.

Pienituloisten päivähoitomaksujen alentamiselle Soini sitten antaa täyden tukensa.

Esimerkiksi SAK:n pääekonomisti (siirryt toiseen palveluun) Ilkka Kaukoranta pitää Demokraatti-lehden (siirryt toiseen palveluun) haastattelussa perhevapaiden uudistamista merkittävänä asiana.

.
.