Suunnitelmat Kattiharjun tuulivoimapuistosta kutistuvat – voimalat häiritsevät puolustusvoimien tutkia

Tuulivoimayhtiö Prokon on ilmoittanut Laihialle ja Isoonkyröön suunnitellun Kattiharjun tuulivoimapuiston pienentämisestä edelleen. Prokon joutuu jo toistamiseen muuttamaan suunnitelmaansa, koska tuulivoimalat haittaavat puolustuvoimien tutkien toimintaa.

tuulipuistot
Prokon tuulivoimayhtiön konttorin ovi
Prokon joutuu miettimään Kattiharjun tuulivoimapuiston koon uudelleen.Jarkko Heikkinen / Yle

Kattiharjun tuulivoimapuistosta piti alun perin tulla yksi suurimmista. Sinne suunniteltiin kaikkiaan 75 tuulivoimalaa. Hanke on kohdannut paikallisten asukkaiden ja vapaa-ajan asuntojen omistajien vastustusta.

Lähes ylitsepääsemätön este suurelle tuulivoimahankkeelle tuli puolustusvoimien tutkajärjestelmästä. Prokon joutui reilu vuosi sitten puolittamaan tuulivoimaloiden määrän 30-40 voimalaan.

Nyt Kattiharjun puiston voimaloille maitaan vuokranneet maanomistajat ja muut asianomaiset ovat saaneet Prokon Wind Energy Finland Oy:n kirjeen, jossa yhtiö ilmoittaa suunnitelmiensa jälleen muuttuneen. Yhtiö esittää nyt uutta, aiempaa pienempää tuulipuistoa puolustusvoimien hyväksyttäväksi.

– Puolustusvoimat eivät ole vielä vastanneet esitykseemme. Tilanne on harmittava varsinkin maanomistajien kannalta, kommentoi tilannetta projektipäällikkö Marja Meriluoto Prokonista.

Prokonin projektipäällikkö Marja Meriluoto tutustuu Kattiharjun maastoon paikanpäällä.
Isonkyrön puolelle Kattiharjun voimaloita tullee aiempaa selvästi vähemmän.Jarkko Heikkinen / Yle

Kattiharju paloitellaan

Prokonin kirjeen mukaan näyttää siltä, että Kattiharju supistuu voimakkaasti Isonkyrön puolella. Hankkeesta on jo teetetty VTT:n tutkaselvitys alueelle, joka on Isonkyrön kunnan puolella maakuntakaavarajauksen sisällä. Nyt Prokon odottaa puolustusvoimien lopullista lausuntoa tästä esityksestä.

Mikäli puolustusvoimat hyväksyy esityksen, ryhtyy Prokon valmistelemaan kaavaehdotusta Isonkyrön puoleiseen osaan tuulivoimapuistoa. Laihian kunnan puoleisesta osasta tehdään puolestaan laajennettu esitys puolustusvoimille. Tämä merkinnee voimaloiden painopisteen siirtymistä Laihialle.

Tämän lisäksi Prokon harkitsee kirjeen mukaan uuden, erillisen tuulivoimapuiston valmistelua Kattiharjun eteläpuolelle maakuntakaavarajauksen ulkopuolelle.