"Ajattelin ensin, että onko tämä kiinaa" – suomen kieli on maahanmuuttajalle iso mutta ei voittamaton haaste

Kokenut opettaja toivoo kantasuomalaisilta oppijoiden avuksi vuorovaikutusta, dialogia ja toistoa.

maahanmuuttajat
Mihal Bucko, Barbara Janus ja Jasmin-tytär kahvipöydässä.
Helsinkiin muuttaneet Michal Bucko ja Barbara Janus tietävät, että suomen oppiminen on avain kotoutumiseen. Työ on elinikäinen, sanoo Janus.Joni Tammela / Yle

Maahanmuutto on tuonut Suomeen aivan uudenlaisen kielivähemmistön. Sen yhteinen kieli on aikuisena opittu suomi.

Moni kantasuomalainen puhuu kotoutujille englantia samalla tavoin kuin Suomessa piipahtaville ulkomaisille turisteille. Se on karhunpalvelus, surevat niin suomea opettelevat kuin heidän opettajansakin.

Puolalainen Barbara Janus ja hänen puolisonsa Michal Bucko tulivat Suomeen osaamatta lainkaan suomea. Buckolle se ei ollut aluksi ongelma, sillä geofysiikan väitöskirja Helsingin yliopistossa oli joka tapauksessa tehtävä englannin kielellä.

Janus sen sijaan muistelee suomen kuulostaneen alussa niin oudolta, että se olisi yhtä hyvin voinut olla kiinaa. Hän ei uskonut, että sitä voisi koskaan oppia.

Kielikurssilla ei puhuttu sporasta eikä ompusta

Myös Janus on geofyysikko. Suomessa hän ryhtyi tarjoilijaksi. Samalla hän kävi kielikursseilla, mutta havaitsi pian, etteivät ne riitä suomen todelliseen oppimiseen.

– Siellä opitaan vain kirjakieltä. Edelleenkään en ymmärtänyt ihmisiä. Kun vaikka menin ratikkaan ja joku nuori sanoi olevansa sporassa, en yhtään tiennyt, mitä hän tarkoitti. Päätin, että parasta on käyttää suomea. Menin päiväkotiin työharjoitteluun, Janus kertoo.

Virheiden korjaaminen on suomalaisille vaikeaa edes pyynnöstä

Vielä pientenkin parissa Janus välillä ihmetteli, mistä puhutaan. Kielikurssilla oli opittu omena-sana, mutta lapsi pyysikin omppua.

Tällaista sanavarastoa saattoi kertyä vain kuuntelemalla ja puhumalla suomenkielisten kanssa. Heistä monet kuitenkin vaihtoivat rivakasti englannin kieleen.

– Kun änkytin suomea, suomalaiset vaihtoivat heti kieltä, ja sitten puhuttiin englantia. Vaihdoin ehkä itsekin vähän liian helposti englantiin. Ajattelin, etten opi ikinä!

Silloin Janus päätti unohtaa englannin kokonaan ja ryhtyi pyytämään rohkeasti, että hänelle puhuttaisiin vain suomea. Hän toivoi myös, että hänen virheitään korjattaisiin. Se tosin tuntui olevan suomalaisille vaikeaa edes pyynnöstä.

Kaikki eivät jaksa merkitysneuvottelua

Englanniksi vaihtaminen on yleistä, eikä se ole vain kohteliaisuutta, sanoo suomea ulkomaalaisille yli 40 vuotta opettanut professori Kirsti Siitonen Turun yliopistosta.

– Kyllä siinä on minun mielestäni toisena se, ettei yksinkertaisesti viitsi eikä jaksa lähteä tietynlaiseen merkitysneuvotteluun. Sitähän se on: "Tarkoititko tätä vai tarkoititko mitä ja mitä oikeastaan tarkoitit?"

Kohteliaisuus puolestaan kääntyy loukkaukseksi, kun suomalainen osoittaa englanniksi vaihtamalla, ettei pidä puhekumppaninsa suomea riittävän hyvänä, jotta sillä voisi keskustella.

Miltä itsestäsi tuntuisi, jos olisit asunut jossakin ulkomaassa jo vuosia ja suorittanut paljon kursseja ja edelleen kävisi näin, Siitonen kysyy.

Suomalaiset toistelevat suomen vaikeutta

Suomalainen saattaa mielessään perustella englantiin siirtymistä sillä, että uskoo kielemme ylittämättömän vaikeaksi. Vuosikymmeniä suomea opettanut Siitonen sanoo, että käsitys on liioittelua.

– Kyllä suomea oppii. Sehän on äärimmäisen systemaattista rakenteeltaan, selväpiirteistä, ja ääntämyskin on ihan kohtuullisen helppoa, mutta sitä pitäisi treenata niin, että suomea kuulisi paljon.

Ihannetilanteessa suomen oppiminen pitäisi käynnistää siten, että ennen tuottamispakkoa kieltä vain kuunneltaisiin. Alku veisi aikaa, mutta sen jälkeen kieli alkaisi kehittyä nopeammin kuin pakolla, Siitonen sanoo.

– Olen kertonut alkeisryhmille tarinoita, vaikka he eivät voi vielä ymmärtää niitä. Ehkä olen auttanut piirtämällä. Tunnin alussa on ollut riittävästi suomenkielistä puhetta ilman, että tuskalla yritetään selittää merkityksiä.

"Onks bonuskortti?"

Yksi Siitosen vinkeistä kantasuomalaisille on, ettei kannata yrittää muuttaa lausetta liikaa, vaikka toinen ei tunnu heti ymmärtävän. Avainsana on toisto.

– Pitää sanoa sama asia samoin sanoin useita kertoja. Se, että aina yrittää muuttaa lausetta, hämmentää toisen täysin.

Oppimisen alkuvaiheen into ja motivaatio pitää hyödyntää.

Äidinkieltään puhuva ei myöskään välttämättä tajua, millaista kieltä hän itse todellisuudessa käyttää ja mitä kotoutujalle vierasta arjessa puhutaan.

– Esimerkiksi minkälaisia kysymyksiä kaupan kassalla tulee: ”Vielä muuta?” ”Entä muuta?” ”Onks bonuskortti?”

Erittäin olennaisena Siitonen pitää sitä, ettei hukata oppimisen alkuvaiheen intoa ja motivaatiota, mutta toisaalta otetaan huomioon oppijan taidot ja taustat.

SPR:stä löytyi kaveri, joka jaksaa toistaa

Barbara Janus on edistänyt kielitaitoaan liittymällä marttoihin ja Punaisen ristin toimintaan. Sieltä hänelle, hänen miehelleen ja Jasmin-tyttärelle löytyi kaveri, jonka kanssa treenataan ahkerasti suomea.

– Hänestä tuli tukikaveri ja Jasminin varamummu ja meille suomen kielen opettaja, kertoo Janus.

Sekä hän että Bucko kokevat oppineensa Kaisa-kaverinsa ansiosta paljon. Hän on kärsivällinen, toistaa paljon ja korjaa virheitä, Bucko kiittää.

Pieni tyttö syö kakkua haarukalla.
Kolmivuotias Jasmin osaa puolaa ja suomea. Suomi on leikkien kieli, mutta muutoin puola on tällä hetkellä vahvempi, arvioivat vanhemmat. Joni Tammela / Yle

Lapsi keskittyy hetkeen

Jasmin on nyt kolmivuotias ja varttumassa täysin kaksikieliseksi. Häntä ei hämmennä enää sekään, että perhepäivähoitajana työskentelevä äiti puhuu kotona päivällä suomea ja illalla puolaa. Hän jopa huomauttaa, jos äidiltä jää kieli vaihtamatta.

– Lapselle on luontevaa imeä kieltä itseensä. Välillä mietin, että haluaisin olla lapsi, joka oppii leikin kautta. Lapsi on avoin, uskaltaa kokeilla ja luo helposti kommunikaatiotilanteita, sanoo Janus.

Professori Kirsti Siitonen vahvistaa, että lapsen etu on juuri se, miten toisella tavoin hän keskittyy kuin aikuinen.

– Lapsi ei sure, miten pärjätään taloudellisesti ja miten sukulaiset pärjäävät. Aikuinen päästää aina ajatukset muualle. Se vähentää luontaista oppimista huomattavasti, Siitonen sanoo.

Ilo onnistuneesta puhelusta

Siitosen resepti oppimiseen on paljon vuorovaikutusta, dialogia ja toistoa – siis kovaa työtä, mutta ei pelkästään sitä. Vähitellen työ alkaa myös palkita.

Barbara Janus muistaa yhtenä ilon hetkenä sen, kun hän soitti viranomaiselle jossakin korttiasiassa ja tuli ymmärretyksi. Myös Buckolla on samanlainen kokemus:

– Että oli mahdollista selvittää asiansa suomeksi, puhua virkailijan kanssa ja kysyä, voisiko hän auttaa. Tai myös puhua kaverin kanssa tavallisesta elämästä. Se tuo paljon iloa, Michal Bucko sanoo.