Kymmenen vuoden kädenvääntö päättyi – HSL laajenee myös Tuusulaan

Tuusulan kunnanvaltuusto päätti tiukan väännön jälkeen lähteä mukaan Helsingin seudun liikenteeseen.

Helsingin seudun liikenne (HSL)
HSL:n bussi
Antti Kolppo / Yle

Myös Tuusula hakee Helsingin seudun liikenteen (HSL) jäseneksi vuoden 2018 alusta. Asiasta päätti Tuusulan kunnanvaltuusto maantaisessa kokouksessaan.

Vaikka jäsenyyttä haetaan vuoden 2018 alusta, bussien reitteihin ja aikatauluihin ei tule muutoksia vielä vuodenvaihteessa. Siirtymätyö alkaa kuntalaisten toiveiden kartoittamisella viimeistään kesälomakauden jälkeen. Ensimmäiset muutokset liikenteeseen tehdään vaiheittain vuosien 2018 ja 2019 aikana.

HSL:n joukkoliikenteen vyöhykkeet 2018
Yle Uutisgrafiikka

HSL:n matkakortista hyötyvät erityisesti ne tuusulalaiset, jotka käyttävät liityntäyhteyttä HSL-alueelle. Myös 7–16-vuotiaiden lasten ja opiskelijoiden lippujen hinnat laskevat.

Osa Tuusulan yhteyksistä muuttuu vaihdollisiksi: bussi vie Kehäradan tai pääradan juna-asemalle. Etelä-Tuusula hyötyy liityntäliikenteestä. Sen tarjonta lisääntyy illalla, yöllä ja viikonloppuisin bussi-juna-yhdistelmällä. Suorat bussilinjat Hyrylän ja Helsingin keskustan välillä on tarkoitus säilyttää arkiruuhkassa aamulla ja iltapäivällä.

Joukkoliikennemahdollisuudet Hyrylästä
Yle Uutisgrafiikka

Jäsenkunnat maksavat HSL:stä joukkoliikenteen käytön mukaan. Lipputuloilla katetaan noin puolet HSL:n toimintamenoista ja kuntaosuuksilla toinen puoli. Alustavien laskelmien mukaan Tuusulan kunnan osuus vuonna 2018 on noin kolme miljoonaa euroa.

Tuusulassa on käyty vuosien ajan keskustelua jäsenyyden hyödyistä ja haitoista kuntalaisille.

– Asiasta on ollut vireillä aloitteita kymmenisen vuotta. Nyt keskustelu pulpahti uudelleen, kun julkinen liikenne ylipäätään on melkoisessa murroksessa, sanoo Tuusulan kunnvaltuuston puheenjohtaja Arto Lindberg (SDP).

Myös päättäjien kannat jakaantuivat maanantaina. 14 valtuutettua eri ryhmistä esitti ensin asian palauttamista uudelleen valmisteltavaksi ja sen tuomista päätettäväksi viimeistään ensi vuoden alussa. Valtuusto päätti kuitenkin äänin 29–22 käsitellä asian maanantaisessa kokouksessa. Lopullinen päätös syntyi äänin 31–20. Myös Siuntio päätti tammikuun lopussa liittyä HSL:ään samalla aikataululla, vuoden 2018 alusta.