Luomutuotantoon kannustetaan ja kurssitetaan Pohjois-Karjalassa

ProAgria Pohjois-Karjalan mukaan esimerkiksi luomunaudan ja leipäviljan tuotantoa kannattaa harkita, koska tuottajahinnat ovat muutoin alamaissa.

luomuruoka
Myydyimmät kotimaiset luomutuotteet.

Pohjoiskarjalaisia maatilallisia kannustetaan miettimään luomutuotantoa.

Tavanomaiset tuottajahinnat ovat laskeneet ja heikentäneet tilojen kannattavuutta. Sen sijaan luomulihan ja luomukasvien tuotanto voi tarjota mahdollisuuden kannattavampaan tuotantoon, uskotaan ProAgria Pohjois-Karjalassa.

– Luomulihan tuotannossa erityisesti naudanliha on harkinnan arvoinen tuotantosuunta, jos tila huolehtii myös jatkojalostuksesta ja myynnistä, sanoo luomuasiantuntija Ulla Turunen.

Luomulihan tuotannossa erityisesti naudanliha on harkinnan arvoinen tuotantosuunta.

Ulla Turunen

Kasvituotannossa olisi mahdollisuus erikoistua esimerkiksi puhdaskauraan, elintarvikekauraan, leipäviljaan, avomaanvihanneksiin, valkuaiskasveihin tai luomusiemeniin.

Pro Agria (siirryt toiseen palveluun) järjestää parhaillaan luomutuotannon peruskursseja Pohjois-Karjalassa.