Hangon kylpyläkulttuuri herää henkiin kymmenien vuosien hiljaiselon jälkeen

Sijoittajaryhmän rakentaman kylpylän viereen nousee parhaillaan loma-asuntoja, ja seuraavaksi hotellin laajennusosa.

Hanko
Hangon kylpylä on viittä vaille valmis.
Mika Wist / Regatta SPA

Hiekkarannoistaan tunnetussa Hangossa pääsee pian uimaan myös sisätiloissa. Kylpyläyhtiön hallituksen puheenjohtaja Peder Planting astelee altaan reunalla kevätauringon paisteessa.

– Tavoitteeseen on päästy aikataulussa ja tulos, tämä arkkitehti Pekka Helinin suunnittelema kylpylä, on jopa odotuksia parempi.

Peder Planting on yksi Hangon Merikylpylän rahoittajista. Sama sijoittajaryhmä on kunnostanut myös Regatta-hotellin, jonka laajennusosaa miehet suunnittelevat parhaillaan kylpylän viereen. Alueelle on rakenteilla myös kesällä valmistuvia loma-asuntoja. Kaikkiaan Tehtaanniemen rakentamiseen uppoaa yli 40 miljoonaa euroa.

Moni on yrittänyt vuosien varrella samaa. Plantingin mukaan yleinen taloustilanne ja projektit ovat kuitenkin olleet liian kaukana toisistaan. Hanko ei ole ollut tarpeeksi houkutteleva sijoituskohde. Nyt asialla on porukka, jolla riittää uskoa kaupunkiin ja sen mahdollisuuksiin.

Hangon kylpylä on valmistunut.
Yle

– Ainakaan huonompaan suuntaan Hanko ei voi mennä. Väestö väheni viime vuonna 200 ihmisellä. Yrittäjäystävällisyys on todettu aika heikoksi täällä ja Hangon talous on ollut lähes kriisikunnan tasolla. Nyt näkyy kuitenkin valoa putken päässä ja minä ainakin uskon, että Hanko nousee jälleen sille paikalle, joka sille kuuluu.

Eli ympäri vuoden houkuttelevaksi lomakohteeksi ja asuinpaikaksi. Hanko on tunnettu kylpyläkaupunkina 1800-luvulta lähtien, ja Plantingin mukaan entisajan väki vietti Hangossa viikkokausia yksinkertaisesti vain nauttien olostaan. Maine on säilynyt, vaikka kylpylää kaupungissa ei ole ollut vuosikymmeniin.

Hankoon pitkään odotettu kylpylä on valmistunut.
Yle

– Me emme ole missään vaiheessa menettäneet meidän kylpyläkaupunki-brändiämme ja nythän Hangosta tulee jälleen kylpyläkaupunki 80 vuoden tauon jälkeen. Matkailusesonki pitenee sitä kautta huomattavasti, kaupungin matkailupäällikkö Marika Pulliainen iloitsee.

Seuraavassa vaiheessa sijoittajaryhmä aikoo rakentaa noin 200 asuntoa läheiselle Kuningatarvuorelle. Sen toteuttamisaikataulusta ei kuitenkaan ole vielä tietoa.

– Se on paljon suurempi projekti kuin Tehtaanniemi. Sen toteutuminen vaatii hyvää suunnittelua, hyvää markkinatilannetta, ja ennen kaikkea ihmisiä. Se edellyttää, että Hanko nousee halutuksi paikaksi. Siihen me uskomme, ja siksi me investoimme tänne, Planting päättää.

Kartta, jossa Itäsatama, Tehtaanniemi ja Kuningatarvuori.

_Jutun pääkuva vaihdettu 22.3.2017 klo 15:18. _