Klaanien kahakka tosielämässä: Pokemon säikäytti Supercellin perusteellisesti

Supercell joutui viime kesänä yllättävään pudotukseen. "Teki hyvää – meillä oli totuttu vain menestykseen."

talous
Supercellin toimitusjohtaja ja yksi perustajista Ilkka Paananen.
Supercellin toimitusjohtaja ja yksi perustajista Ilkka Paananen.Jari Kovalainen / Yle

Peliyhtiö Supercell kertoi tänään historiansa parhaasta tuloksesta. Kassa kilisi viime vuona erityisesti keväällä julkaistun Clash Royale -pelin ansiosta. Mutta toisinkin olisi voinut käydä.

Supercellin omistaja ja toimitusjohtaja Ilkka Paananen seuraa herkeämättä peliensä sijoittumista suosituimpien listalla. Viime keväänä hän seurasi listaa jälleen tyytyväisenä.

Uusin peli, Clash Royale nousi heti julkaisupäivänään listan ykköseksi. Saavutus on kunnioitettava, sillä pelaajien suosiosta taistelee 763 000 mobiilipeliä.

Hymiökriisi

Pelikehittäjien kilpailu on raakaa ja mitättömän tuntuiset yksityiskohdat painavat kohtuuttomasti.

Huolellisista ja useissa eri maissa tehdyistä ennakkotesteistä huolimatta Clash Royalen pelaajia alkoi ärsyttää se, että pelissä oli mahdollista käyttää hymiöitä, myös vastustajan loukkaamistarkoituksessa.

Saamistaan hymiömoitteista huolimatta Supercell ei reagoinut.

– Yht’äkkiä pelaajamäärät alkoivat laskea! Se oli meille ihan uutta. Emme olleet olleet sellaisessa tilanteessa koskaan, Paananen muistelee järkyttyneitä tunnelmia Helsingin Ruoholahdessa.

Pelin suosio alkoi hiipua nopeasti ja se oli vaarassa lipsahtaa pois top 10 –listalta.

– Samaan aikaan viime kesänä tuli Pokemon, mikä ei yhtään helpottanut meidän tilannetta – kyseessähän on loistava peli. Ja kaikki tämä tapahtui yhtä aikaa.

Markkinointi oli "täydellinen epäonnistuminen"

Supercell tarttui toimeen. Yhtiön suurin markkinointikampanja polkaistiin kesäolympialaisiin.

– Se ei vaikuttanut pelin suosioon millään tavalla. Meidän suurin markkinointikampanja oli täydellinen epäonnistuminen, Paananen kuvailee kalliiksi käynyttä havaintoaan.

Shokista huolimtatta pelin kehitystiimissä ei panikoitu, Paananen kiittelee.

Tiimi istui alas ja teki ”analyysin äärimmäisen fokusoituneesti”. Sen perusteella peliin tehtiin muutoksia ja tapahtui mobiilipelimaailman ihme.

– On äärimmäisen harvinaista, että peli nousee uudelleen ykköseksi.

Nyt Paananen pohtii, että peliklaanien kahakka teki Supercellille hyvää ja tiivisti yhteishenkeä.

Supercellillä on nyt neljä peliä, eikä uusista julkaisuista ole tietoa. Paanasen mukaan kehitystiimit päättävät täysin itsenäisesti sen milloin pelejä julkaistaan tai otetaan edes koeyleisön pelattaviksi.

– Kysyn usein itseltänikin, milloin on seuraava julkistus.

Kuumeisesta kilpailutilanteesta ja uusien pelin vyörystä huolimatta tilanne ei huolestuta häntä.

– Meidän unelma on, että näillä peleillä voi pärjätä vuosia tai jopa vuosikymmeniä. Ei ehkä yksittäisellä pelillä, mutta sen brändin sivuun voidaan tuoda jatkoa tai laajennusta.

Toinen suomalainen pelitalo, Rovio ja sen Angry Birdsit eivät pystyneet pitämään pelaajia otteessaan ja nyt se on kauas pelilistojen kärjestä.