Saattohoito jää monissa kunnissa pahoin vaatimuksista – omaa osastoa ei välttämättä löydy lainkaan

Esimerkiksi Kymenlaaksossa ei ole lainkaan saattohoitoon erikoistunutta osastoa. Heikoin tilanne on Itä-Suomessa.

saattohoito
Vanhuksen kädet Marjoniemen terveyskeskuksessa Kouvolassa.
Juha Korhonen / Yle

Saattohoidon taso ei monissa kunnissa yllä suositusten tasolle. Ongelmana on harvaan asuttu maa. Saattohoito pitäisi pystyä tarjoamaan paikallisesti, lähellä omaisia.

– Vielä kartta on Suomessa reikäinen. Huonoin tilanne on Itä-Suomessa. Tarvitsemme alueellista tasa-arvoa. Töitä on paljon tehtävänä, sanoo Helsingin yliopiston palliatiivisen lääketieteen professori Tiina Saarto.

Kehitettävää on lisäksi vaativassa saattohoidossa. Siinä kyse ei ole vain kivun hoidosta, vaan myös vaikean henkisen kärsimyksen lievittämisestä.

– Nuoren henkilön tai pienen lapsen saattohoito on aina erityisen vaativa. Tähän vaadittavia yksiköitä tulee olemaan harvemmassa, mutta siinäkin pitäisi olla maantieteellinen tasa-arvo, sanoo professori Tiina Saarto, joka toimii Hyksin palliatiivisen hoidon ylilääkärinä.

"Meidän on pakko nostaa saattohoidon rimaa"

Esimerkiksi Kotkassa ja Kouvolassa saattohoidon taso ei täytä sosiaali- ja terveysministeriön vaatimuksia. Suurin puute on se, että maakunnassa ei ole yksinomaan saattohoitoon erikoistunutta osastohoitoa.

Sosiaali- ja terveysministeriö vaatii, että vuoteen 2020 mennessä 50 000–100 000 asukkaan kunnissa on oltava saattohoito-osasto. Kymenlaakson keskussairaalasta arvioidaan, että maakunnassa on tarve noin 25-paikkaiselle osastolle.

– Meidän on pakko nostaa saattohoidon rimaa ja tarjota laadukkaampaa saattohoitoa kaikille potilaille. Se on peruspalvelu, jonka pitää olla kaikkien potilaiden saatavilla tasavertaisesti, sanoo erikoislääkäri Eero Vuorinen Kymenlaakson keskussairaalasta.

Vuorinen arvioi, että Kymenlaaksossa kuolee vuosittain noin 2 000 ihmistä. Heistä noin 400 tarvitsee palliatiivista hoitoa. Hoidon tarve on lisääntymässä, kun väestö ikääntyy.

Saatto- ja palliatiivinen hoito on vaikeasti sairaan potilaan hoitoa, jossa parantavasta hoidosta on luovuttu, kun kuolema alkaa lähestyä. Palliatiivisessa hoidossa lievitetään kipuoireita ja henkisiä oireita.

"Odotamme valtakunnallisia linjoja"

Kouvolan Marjoniemen terveyskeskuksen apulaisylilääkäri Sari Tukia näkee, että saatto- ja palliatiivisen hoidon kehittämisen jarruna on sosiaali- ja terveysuudistus.

– Odotamme valtakunnallisia linjoja. Sieltä tulee varmaan suuria muutoksia saattohoitoon, mutta niistä ei ole vielä tihkunut mitään tietoa suorittajaportaalle.

Marjoniemen terveyskeskuksessa hoidetaan saattohoitopotilaita. Terveyskeskuksessa on myös toiminut marraskuusta 2015 ministeriön vaatima palliatiivinen poliklinikka.

– Hoito on kokemuksen mukaan erinomaista ja täyttää kaikki mahdolliset vaatimukset. Pienoinen puute tai kauneusvirhe on se, että meillä ei ole varsinaista saattohoito-osastoa vaan osasto on sekaosasto.

Lisäksi hoitajien määrä jää sosiaali- ja terveysministeriön suosituksesta, joka on 1,2 hoitajaa potilasta kohden. Marjoniemessä luku on 0,77.

– Järjestämme asiat tavalla tai toisella. Voimavaroja keskitetään ja tarvittaessa hoitajia otetaan enemmän. Asenne ja halu ovat kohdallaan, sanoo Sari Tukia.

Kotisaattohoito yleistynyt huomattavasti

Kouvolassa kehitettiin saatto- ja palliatiivista hoitoa intensiivisesti Saattaen-hankkeessa vuosina 2014–15. Useat hoitajat saivat palliatiivisen hoidon erityiskoulutuksen, ja samalla kotisaattohoidon tuki muuttui ympärivuorokautiseksi.

Muutamassa vuodessa kotisaattohoitoon haluavien potilaiden määrä onkin nelinkertaistunut.

– Pyrimme tarjoamaan vaihtoehdon, jossa ihminen voi olla kotona elämänsä viimeiset hetket. Kotisaattohoidon lisääminen on tietoinen pyrkimys, sanoo kotisaattohoidosta vastaava vs. apulaisylilääkäri Terhi Harjula.

Kotisaattohoidon yleistymisestä huolimatta lopulta vain harva ihminen kuolee kotona.

– Aivan viime hetket edellyttävät hyvin vahvaa sitoutumista kuolevan ihmisen omaisilta. Kotisaattohoito soveltuu hyvin monelle, mutta ei kaikille,sanoo Terhi Harjula.

Palliatiivisen lääketieteen professori Tiina Saarto näkee, että saatto- ja palliatiivinen hoito on kaikesta huolimatta parantunut Suomessa suuresti viimeisen kymmenen vuoden aikana.

– Perusosaamista on saatu hilattua eteenpäin. Suurin muutos on se, että erityisyksikköjä on tullut paljon.