"Soitti Estonian upottua presidentille" – Virossakin muistetaan toimittaja Ulla-Maija Määttästä

Eilen Helsingissä menehtynyt Määttänen oli kirjeenvaihtajana tuttu virolaisille.

Viro
Ulla-Maija Määttänen
Ulla-Maija MäättänenDerrick Frilund / Yle

Ylen pitkäaikaisen toimittajan Ulla-Maija Määttäsen poismeno on ollut uutinen myös Viron tärkeimmissä uutisvälineissä. Määttänen oli Ylen kirjeenvaihtajana ja toimittajana Tallinnassa vuosina 1991-1997 ja 2000-2011.

Viron yleisradioyhtiö ERR (siirryt toiseen palveluun) ja uutissivusto Delfi (siirryt toiseen palveluun) kertaavat lyhyesti Määttäsen uran vaiheet ja kertovat muun muassa, kuinka hän tuli lähteneeksi Viron tapahtumia seuraamaan.

Sanomalehti Postimees kertoo (siirryt toiseen palveluun) nettisivuillaan lisäksi tapauksen Määttäsen uralta. Toimittaja Ainar Ruussaar muistelee, kuinka Määttänen oli toiminut syyskuussa 1994, kun matkustajalaiva Estonia upposi Itämerellä.

Määttänen oli kuullut asiasta radiouutisten toimituksesta Suomesta ja yritti soittaa yöllä Viron pelastusviranomaisille ja hallituksen jäsenille, mutta kukaan ei vastannut, sanoo Ruussaar. Lopulta Määttänen soitti presidentti Lennart Merelle. Tämä vastasi ja sai samalla itsekin tiedon onnettomuudesta.

Ulla-Maija Määttänen sai presidentti Arnold Rüütelilta vuonna 2005 Maarjamaan ristin 4. luokan kunniamerkin.

Lue myös: Ylen pitkäaikainen toimittaja ja Baltian-kirjeenvaihtaja Ulla-Maija Määttänen on kuollut