Kolumnivieras Kaisa Alanne: Viittomakieli raivasi itselleen sijan Suomessa

Viittomakieli on menneestä vastustuksesta huolimatta asettunut osaksi suomalaista kulttuuria. Niin hyvin, että siitäkin on kaksi kotimaista versiota ja murteet päälle, kirjoittaa vieraileva kolumnisti Kaisa Alanne.

Viittomakieliset.

Tiedätkö, että eduskunnassa on kaksi kansanedustajaa, joiden äidinkieli on suomalainen viittomakieli? He ovat Pirkko Mattila ja Timo Harakka.

Mutta eiväthän he ole kuuroja. Voiko siis olla viittomakielinen, vaikkei ole kuuro? Kyllä voi, sekä Mattilan että Harakan lapsuuden kodin kieli oli viittomakieli.

Vaikka viittomakielet ovat ilman muuta syntyneet kuurojen yhteisöissä, niin kaikki yhteisön jäsenet eivät ole kuuroja. Kuulevat viittomakieliset ovat usein kuurojen perheenjäseniä tai töissä kuurojen kanssa. Viittomakielinen voi olla siis kuuro, huonokuuloinen, kuurosokea tai kuuleva.

Kyseessä on meille kuuroille ja kuuleville viittomakielisille ihan oikea äidinkieli. Se on meille kieli, jolla tunnemme koko tunteiden skaalan: surut, ilot, pelot, rakkauden ja raivon. Kieli, jolla saamme yhteyden lapsiimme ja vanhempiimme. Kieli, jolla ajattelemme tavallisia arkisia asioita ja monimutkaisia suunnitelmia. Kieli, jolla ilmaisemme mielipiteemme.

Äidinkielellään ihminen rakentaa myös myönteisen kuvan itsestään sekä koko identiteettinsä. Myönteinen identiteetti mahdollistaa sen, että ihminen katsoo itseään hyväksyvästi. Vanhempani ovat aina viittoneet minulle ja kuurolle isoveljelleni. Olen saanut kokea, että olen viittomakieltä käyttävänä arvokas ihminen. Tämä tunne on kannatellut minua elämän eri vaiheissa. 

Suomen kansallisrunoilija Runeberg oli mukana Porvoon kuurojen koulun johtokunnassa

Viittomakieltä tarvitaan elämässä myös tiedon saantiin, opiskeluun ja työssä käymiseen, ihan kuten muitakin äidinkieliä. Vahva äidinkielen osaaminen mahdollistaa muiden kielten omaksumisen, tiedon saamisen ja ymmärtämisen.

Takana päin ovat ne vuodet, jolloin kuurous esti nuoria opiskelemasta omaan unelma-ammattiinsa. Unelmansa toteuttaneita kuuroja toimii opettajina, juristeina, lähihoitajina, tutkijoina, valokuvaajina, taiteilijoina, yrittäjinä, it-alan osaajina ja monina muina ammattilaisina. 

Mutta emme me viittomakieliset tänne Suomeen yhtäkkiä tupsahtaneet – olemme olleet osa tätä maata ja sen historiaa aina, muun väestön joukossa.

Ensimmäinen kuurojen koulu perustettiin Porvooseen Carl Oscar Malmin toimesta jo vuonna 1846. Malm oli kuuro, laajasti sivistynyt nuori mies, joka uskoi viittomakieleen ja kuuroihin. Hän lähti 9-vuotiaana Tukholman kuurojen kouluun oppilaaksi ja Suomeen palattuaan ryhtyi rohkeasti perustamaan kuuroille omaa koulua.

Näin helmikuussa, jolloin vietetään sekä viittomakielen päivää että Runebergin päivää, kiinnostava yksityiskohta on, että myös Suomen kansallisrunoilija Runeberg oli mukana Porvoon kuurojen koulun johtokunnassa. Me kuurot olemme siis aina eläneet vuorovaikutuksessa ympäröivän yhteiskunnan kanssa, emme eristyksissä.

Vuosien vieriessä Suomeen syntyi kaksi viitottua kieltä, vähän kuten enemmistölläkin on kaksi puhuttua kieltä.

Voitko itse kuvitella, miltä tuntuisi, jos opetusmenetelmä olisi kesken koulutaipaleesi vaihdettu vaikkapa morsettamiseksi?

Suurin osa meistä viittomakielisistä viittoo suomalaista viittomakieltä ja vähemmistö suomenruotsalaista viittomakieltä. Prosenttiosuudet ovat suurin piirtein samat kuin puhuttujenkin kielten kohdalla, suomenruotsalaisten osuus on noin viitisen prosenttia viittomakielisistä. Kielet ovat omia erillisiä kieliään, toki sukua toisilleen, mutta eivät toistensa murteita.

On meidän kuurojen ja yhteiskunnan suhteessa myös vaiheita, joita emme niin mielellämme muistele. 1900-luvulta 1970-luvun alkuun viittomakieltä pidettiin puheopetuksen esteenä. Viittomakielten opettaminen kouluissa kiellettiin, ja tämä kausi on jäänyt meidän kuurojen yhteiseen muistiin kovin synkkänä.

Voitko itse kuvitella, miltä tuntuisi, jos opetusmenetelmä olisi kesken koulutaipaleesi vaihdettu vaikkapa morsettamiseksi? Et voisi seurata enää opetusta ja pinnistelisit päivästä toiseen ymmärtääkseni edes jotain. Välitunneillakin pitäisi kavereiden kanssa vain morsettaa, puhumisesta rangaistaisiin.

Tunnen suurta kiitollisuutta niitä rohkeita kuuroja kohtaan, jotka ylläpitivät kieltä ja yhteyksiä

Vaikka tuon ajan poliittisella päätöksellä kieltää viittomakieli yritettiin riistää kuuroilta identiteetti, eivät kuurot lopettaneet omakielisessä yhteisössään toimimista. Kuurojen yhdistykset olivat tuolloinkin meille viittomakielisille kotipesiä tai suojasatamia, joissa saimme olla omia kokonaisia itseämme, omalla kielellämme.

Minusta on surullista, että viittomakieltä jouduttiin käyttämään salaa ja poissa valtaväestön silmistä. Tunnen suurta kiitollisuutta niitä rohkeita kuuroja kohtaan, jotka ylläpitivät kieltä ja yhteyksiä sekä kehittivät kuurojen yhdistyksiä ja niiden toimintaa.

Täällä me viittomakieliset siis olemme, muiden suomalaisten joukossa osana yhteiskuntaa. Olemme samanlaisia naapureita, yrittäjiä, stand up-koomikkoja, kuntavaaliehdokkaita, sukulaisia, some-julkkiksia, taiteilijoita, seurakunta-aktiiveja, koululaisia, puutarhanhoitajia kuin kaikki muutkin.

Ihan tavallisia suomalaisia, suomalaisella ja suomenruotsalaisella viittomakielellä.

Kaisa Alanne

Kirjoittaja on johtaja Kuurojen liitossa.