Kolme tarinaa Trumpista, Putinista ja Merkelistä: Hyvät ja pahat

Uutuuskirjaa maailman puhuttavimmista johtajista arvioi turvallisuuspolitiikan erikoistoimittaja Riikka Uosukainen.

Ulkomaat
Trum Putin Merkel ja suomi kirja.
AOP EPA Otava

Kokeneet diplomaatit ovat valinneet kirjalleen iskevän nimen: Trump, Putin, Merkel ja Suomi. Se on kuin verkkotoimittajan unelma, jossa luetellaan kaoottisen maailman pahikset ja mahdolliset uhrit.

Kirjoittajat arvelevat heti alkupuheessa, että päähenkilöiden uralle osuvista yllätyksistä huolimatta näyttää todennäköiseltä, että kaikki kolme, Trump, Putin ja Merkel jatkavat vallassa vielä 2020-luvun puolella. Rohkea johtopäätös, kun kirjan ilmestyessä Yhdysvaltain presidentti Trump kulkee kohusta kohuun ja Merkel valmistautuu vaalivuoden yllätyksiin maan sisältä ja ulkoa.

Trump, Putin, Merkel ja Suomi kertoo kolme tarinaa kolmen kirjoittajan äänellä siitä miten tähän maailmantilanteeseen on tultu. Putin hahmo nousee lankojen vetäjäksi sekä Trumpin että Merkelin taustalta.

Donald Trump.
Oliver Douliery / AOP

1. “Washingtonin todellisuus opettaa Trumpia”

Yhdysvaltojen osuuden kirjoittanut Jaakko Iloniemi on toiminut Suomen suurlähettiläänä Washingtonissa. Hän irvailee eurooppalaisille huonosta Yhdysvaltain tuntemuksesta: on pistäydytty Manhattanin keskiosissa.

Koko maailman yllättyi Trumpin valtaantulosta, mutta Iloniemi arvioi sitä viileästi osoittamalla, että Yhdysvaltain historiasta löytyy vastaavia vaaliteemoja ja politiikkaa.

Eristäytyminen on poliittinen perinne Yhdysvalloissa, populismin amerikkalainen esi-isä oli jo presidentti Andrew Jackson ja Trumpin edeltäjätkin ovat patistaneet eurooppalaisia liittolaisia maksamaan osuuksiaan sotilasliitto Natossa.

Iloniemi pyrkii historian avulla rauhoittamaan liian nopeita johtopäätöksiä Trumpin kyvystä panna uusiksi koko Yhdysvaltain poliittinen järjestelmä.

Washingtonin todellisuus opettaa Trumpiakin, uskoo Iloniemi. Trump aloittaa kautensa vahvoissa asemissa, mutta ei ole itsestäänselvää, että presidentti saisi tahtonsa aina läpi.

Kongressilla ja vahvoilla republikaanivaikuttajilla on valtaa, joka näkyy ja kuuluu Yhdysvaltain sisäisessä keskustelussa. Iloniemi siteeraa New York Timesin kokeneen toimittajan arviota Reaganista: Vaikka hän on erittäin vaikutusvaltainen mies Yhdysvaltojen ulkopuolella, sitä hän ei ole läheskään samalla tavalla täällä Washingtonissa.

Iloniemi ei siis näytä uskovan Donald Trumpin onnistuvan suon kuivaamisessa.

2. “Venäjä on haluton ja kyvytön uudistumaan”

Entinen Moskovan suurlähettiläs René Nyberg on Venäjä-arvioissaan armoton. Maassa on yritetty viedä läpi Neuvostoliiton hajottua uudistuksia kohti demokratiaa, markkinataloutta ja oikeusvaltiota, mutta Venäjä on haluton ja kyvytön uudistumaan. Läntisten arvojen ja normien omaksuminen on ollut Neuvostoliiton tuhkasta nousseelle Venäjälle ylivoimaista.

Nyberg kuljettaa lukijaa tuttujen Putinin valtakauden tapahtumien läpi. Putinin politiikassa vaihtelevat toisaalta eristäytyminen, toisaalta aggressiivinen suurvalta-aseman palauttaminen, mikä kärjistyi Krimin valtaukseen.

Putin ja Krimin johtajia pöydän takana.
Venäjän presidentti Vladimir Putin allekirjoitti Krimin Venäjään liittäneen sopimuksen Moskovassa 18. maaliskuuta 2013.Aleksander Zemljanichenko / EPA

Nyberg toteaa lakonisesti Putinin saavuttaneen poliittiset tavoitteensa Krimin valtauksen ja Syyrian sodan voimannäytöillä.

Sisäpolitiikassa Nyberg uskoo Putinin päätyneen johtopäätökseen, että Venäjää ei voi hallita ilman väkivaltaa. Kapinat on kukistettava, kuten Tšetšenia ja Hodorkovskin valtapyrkimykset osoittivat.

Venäjä suhtautuu naapureihin hyväksymällä tai alistamalla. Suomi kuluu hyväksyttyihin, vaikka halutessaan naapuri voi sekaantua Suomenkin asioihin. Siitä tuorein esimerkki nähtiin 2015 pakolaisia koskevassa rajakiistassa.

Vladimir Putinin koira tervehtii Angela Merkeliä Sotshissa.
Vladimir Putinin koira Konni tervehti Angela Merkeliä Sotshissa tammikuussa 2007.Dimitri Astakhov / EPA

Saksan ja Venäjän suhteiden kiristymistä Nyberg pitää tosiasiana. Merkel nousi EU:n johtoon Ukrainan kriisissä, vastusti sotatoimia ja ajoi pakotteita. Henkilökohtaiset suhteet Putinin ja Merkelin välillä eivät ole valtioiden tämänhetkisiä suhteita lämpimämmät, vaan asiallisen viileät.

Merkel ja Putin puhuvat toistensa äidinkieltä, mutta “vastapuolen tuntemus on kielitaitoa perusteellisempaa”. Samalla kun Putin on etääntynyt läntisestä arvopohjasta, Merkelin asema läntisenä johtajana on vahvistunut.

3. “Kohlin tytöstä maanosan johtajaksi”

Saksan liittokansleri Angela Merkel astumassa autoon EU:n huippukokouksessa Brysselissä joulukuusa 2015.
Saksan liittokansleri Angela Merkel EU:n huippukokouksessa Brysselissä joulukuussa 2015.LAURENT DUBRULE / EPA

Katseet ovat kääntyneet entistä vahvemmin Euroopan voimavaltioon ja sen johtajaan Angela Merkeliin. Kokenut diplomaatti, Saksan osuuden kirjoittanut Petri Hakkarainen pitää Merkelin valtakautta nopeassa, henkisesti ja fyysisesti kuluttavassa poltiikassa harvinaisena saavutuksena. Merkel on maanosansa mahtinainen siinä missä Trump tai Putinkin.

Merkelin neljännelle valtakaudelle pyrkimisessä on silti Hakkaraisen mielestä kysymys muustakin kuin vallanhimosta ja syrjäänastumisen vaikeudesta. Pikemminkin Saksan ohjaksissa saattaa jatkossa olla jossain määrin vastentahtoinen johtaja, mikäli Merkel voittaa vastaehdokkaansa Martin Schulzin.

Historia, toinen maailmansota, Saksan jako ja yhdistyminen ovat nyky-Saksan perusta, mutta myös rasite. Hakkarainen uskoo, että Saksa alkaa tarvittaessa rohkaistua uuteen rooliin, olemaan “ensimmäinen vertaistensa joukossa” eli Euroopan johtovaltio. Trumpin arvaamattomuus ja Putinin aggressiivuus ovat nostaneet Merkeliä “vapaan maailman johtajaksi”.

“Saksan johtorooli merkittävä muutos”

Saksalle muutos on merkittävä. Suora puhe omasta johtajuudesta on saksalaisille edelleen vaikeaa, mutta viime vuosina Saksassa on Hakkaraisen mukaan käyty poikkeuksellisen vilkasta keskustelua maan roolista ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Brexit-shokki ja Euroopan puolustuspolitiikan uudet paineet ovat pakottaneet Saksan nopeuttamaan linjanmuutostaan, koska lisävastuuta työnnetään sille nopeammin kuin mihin Berliinissä on oltu valmiita.

Kirjaa kirjoitettaessa on ollut vielä auki miten maailman johtajien henkilökemiat kehittyvät tai mikä on lopulta Yhdysvaltain suhtautuminen Venäjään tai Natoon ja eurooppalaisiin liittolaisiin.

“Sumea näkyvyys”

Kirja on kirjoitettu liikkuvalla alustalla, mutta se palkitsee lukijan, jota kiinnostaa historia ja pidemmät trendit kohuotsikoiden lisäksi. Suomi jää sivurooliin kirjan nimestä huolimatta.

Erityisen kiinnostava on Saksan osuus, ehkä siksi, että Yhdysvaltojen ja Venäjän johtajia ja tapahtumia on uutisoitu sekä arvioitu paljon ja hetki hetkeltä. Myös useimmat kirjan anekdootit, lukijaa kiinnostavat pienet tarinat henkilöiden luonteesta tai tekemisistä, ovat pieni pettymys. Monet niistä ovat ennestään mediasta tuttuja, ajan kuva sekin.

Tekijät myöntävät, että kirja on tehty nopealla aikataululla ja sumeassa näkyvyydessä. Lähtötilanne on vähintäänkin hankala analyyttiselle kirjalle, mutta kirjoittajien kokemuksesta on ollut hyötyä.