Malesialaislehti: Facebook-sivu saattoi paljastaa Kim Jong-namin

”Kaipaan Eurooppaa”, Kim Jong-namin kerrotaan viestittäneen sivullaan.

Kim Jong-nam
Kuvakaappaus
www.thestar.com

Tiistaina kuolleella Pohjois-Korean diktaattorin velipuolella Kim Jong-namilla oli Facebook-tili, jota hän käytti nimellä Kim Chol, kertoo malesialainen The Star -lehti (siirryt toiseen palveluun)

Sama nimi oli Kim Jong-namilta tiistaina löydetyssä passissa.

The Star perustaa tietonsa Pohjois-Koreaan erikoistuneeseen, yksityiseen NK News -uutissivustoon (siirryt toiseen palveluun). Se sanoo pystyneensä vahvistamaan, että Kim Cholin tili todella kuului Kim Jong-namille.

Kuvia tavallisesta elämästä

NK:n mukaan Kim oli suhteellisen aktiivinen sosiaalisessa mediassa. Hän jakoi tilillä kuvia elämästään Kiinan Macaossa sekä kertoi avoimesti liikkeistään.

The Starin näkemissä kuvakaappauksissa Kim esimerkiksi seisoo laivan kannella toisen miehen kanssa. Vuonna 2013 hän on kommentoinut postausta sanomalla ”Kaipaan Eurooppaa”.

Muissa kuvissa näkyy esimerkiksi poseerauksia eri rakennusten edessä.

NK sanoo pystyneensä vahvistamaan, että tili todella kuului Kim Jong-namille. Sen mukaan Kim "ei pystynyt vastustamaan sosiaalisen median käyttöä".

"Piittaamattomuus saattoi johtaa kuolemaan"

NK:n haastatteleman, entisen eteläkorealaisen tiedustelupäällikön Cha Du-hyeognin mukaan Kim Jong-nam olisi käyttänyt myös tavallista kaupallista sähköpostiosoitetta.

– Tämä ei vaikuta jatkuvien tappouhkausten kohteena olevan ihmisen toiminnalta, Cha sanoi.

– On mahdollista, että Kim Jong-namin piittaamattomuus johti hänen kuolemaansa.

Sosiaalisen median merkintöjen perusteella on helppo kerätä tietoa esimerkiksi ihmisen päivittäisistä rutiineista ja hänen läheisistään.

Cholin tiliä ei löytynyt Facebookista torstaiaamuna.