Satakunnan suurpalot jäävät vahvana myös toimittajan muistiin

Tulella on outo taipumus vaikuttaa ihmisen syvimpiin tunteisiin, kuten muistiin. Toimittaja Jari Pelkonen kertoo mieleenpainuvasta uutistyöstä Satakunnan jättipaloissa.

tulipalot
Suuri tulipalo
Jari Pelkonen / Yle

Dididi-diii-dii-dididi. Televisioruutuun tärähtää vaaratiedote Pomarkkuun. Ruudussa vierivä teksti kertoo vaarallisesta savusta. Ihmisiä kehotetaan pysymään sisätiloissa.

Kohta soi puhelin. Tiedän, että tulee lähtö hälytyskeikalle. Kierrätysmuovitehtaalla palaa. TV-uutiset haluaa kuvaa palosta.

Matkalla palopaikalle pohdin, kuinka kauas näin suuret loimut näkyvät. Olen aistivinani savunhajua autossa. Voisiko palon haistaa Noormarkussa asti?

Mieleeni tulvii paljon muitakin kysymyksiä. Mihin voisin jättää autoni? Pääsenkö riittävän lähelle palopaikkaa kuvaamaan? Joko evakuoinnit olisivat alkaneet? Miten itse voisin olla turvassa?

Polttava lämpösäteily tuntuu vaatteiden läpi

Pomarkussa paloauto pyyhältää ohitseni siniset vilkut loimottaen. Suuntaan sen imussa lähelle palopaikkaa. Taivaalla näkyy oranssi kajo.

Muovipaalien liekkimeri on erittäin vaikuttava näky pimeässä illassa. Aivan kuin olisin saapunut keskelle sotatannerta.

Tuli tulee jo kaukaa iholle. Vaatteiden läpi tunkeva lämpösäteily on jotain ennenkokematonta. Taivaalta sataa hehkuvaa muovia. Silti suuntaan lähemmäksi paloa kamerani kanssa. Kysyn siihen luvan palomestarilta. "Jos oma kantti kestää", hän vastaa.

Koskaan ennen en ole kuvannut yhtä rajusti riehuvaa tulipaloa. Se saa minut oudosti lumoutumaan, kuumuuskaan ei haittaa. Kuvissa liekit lyövät takana korkeuksiin ja palomiehet liikkuvat silhuetteina sen edessä.

Iloitsen näyttävistä kuvista, vaikka tilanteessa ei ole mitään iloittavaa. Lähetän mieleenpainuvat kuvat Pasilaan. "Vaikuttavia kuvia", uutispäällikkökin kiittelee.

Pigmenttitehtaalla helikopteri kaappaa lähetyksen

Pigmenttitehdas on syttynyt aamulla tuleen. Esimieheni lähettää minut paikalle. Jaamme työt. Joona Haarala tarttuu kameraan, itse keskityn raportointiin paikalta. Onneksi Joona on mukana, hän on kokenut toimittaja ja osaa myös tekniikan.

Radio Suomen Ajantasa haluaa minut ääneen, koska olin mukana myös Pomarkun suurpalossa. Lähetys alkaa.

Helikopteri lentää suoraan yläpuolellani. Meteli on hirvittävä ja lyö läpi kuulokkeista. Pelkään, etten kuule suoraa radiolähetystä. Tuleekohan raportoinnista mitään?

En tiedä tarkkaa tilannetta tehtaalla. Kerron, että kattoa on tuhoutunut ainakin 2000 neliötä. Läpitunkeva helikopterin ääni lähetyksessä viestii kuuntelijoille, että nyt on tosi kyseessä.

Mitä tehtaassa tapahtuu?

Täsmällistä tietoa palosta ei ole juurikaan saatavilla. Seuraan sammutustöitä tehtaan portin ulkopuolella. En tiedä mitä porttien sisäpuolella tapahtuu. Liekkejä ei juurikaan tehtaan fasadissa näy. Savupatsas on massiivinen, joten palonkin pitää olla massiivinen.

Paloautoja ja ambulansseja kulkee siellä täällä. Valkoiseksi värjääntyneitä palomiehiä astelee ruokalaan. Tapaan pihamaalla tutun työntekijän. Hänkään ei osaa tilanteesta sanoa juuri mitään.

Onneksi tehdas järjestää tiedotustilaisuuden. Tehtaan sanoma on lyhyt. Ei ole tiedotettavaa, tilanne on kesken.

Pelastuslaitos kertoo sammutustöistä. Referoin tiedot toimitukseen välittömästi. Silti puhelimeni soi herkeämättä. Tuottajat ja uutispäälliköt Pasilan ja Porin toimituksista pohtivat jatkoa. Raporttien sisällöistä sovitaan etukäteen, tietoja vaihdetaan tiiviisti.

Kiireen painaessa päälle en huomaa, että ulkona on todella kylmä. Navakka tuuli mereltä puhaltaa luihin ja ytimiin. Lämmittelen välillä ääniautossa ja puhun puhelimeen.

Lamppujen loisteessa

Tulipalo riehuu edelleen tehtaalla. Ilta pimenee. Valmistaudumme television suoriin uutislähetyksiin. Helikopteri on jo poistunut paikalta. Joona pystyttää valoja ja kameran. Minä hermoilen suorien aikataulusta. Toivottavasti en vedä pitkäksi. Saan uutta tietoa palosta juuri ennen lähetystä.

Ohjaaja kertoo minulle korvanappiin, että näytän hyvältä ruudussa. Se tuntuu hyvälle. Uutiset alkavat.

Pääsen ilmoittamaan ruudussa, ettei palo enää leviä. Se on toivoa antava uutinen. Kaikki pelkäävät tehtaan työpaikkojen puolesta.

Kukaan ei vielä tiedä, kuinka pahat tuhot ovat. Se on seuraavan päivän kysymys. Tehtaalla näyttää rauhalliselta, vaikka sisällä on täysi rähinä vielä päällä.

Tuli vangitsee katselijansa

Muistan vahvasti erään talvisen päivän lapsuudestani. Olin oppitunnilla koulun ala-asteella, kun lähellä koulua syttyi puutalo tuleen. Heti tunnin jälkeen minä ja muut pikkupojat suuntasimme palopaikalle katsomaan palon sammutusta.

Kotona sain nuhteita savunhajuisista vaatteista. Haju hälveni ajan kanssa, mutta näky palavasta puutalosta jäi pysyvästi muistiin.

Pomarkun tulipalo saa varmasti samanlaisen sopukan muististani. Pigmenttitehtaan tulipalo jäänee mieleen muista syistä. Massiivinen savupatsas ja helikopterin osallistuminen sammutustöihin varmasti korostavat muistikuvia vuosienkin jälkeen.

On selvää, että isännän paikan ottanut tuli on kiinnostanut ihmisiä aina. Varsinkin suurissa paloissa on jotain sellaista, joka porautuu syvälle muistiin. Puhumattakaan siitä, jos omaa omaisuutta tuhoutuu palossa tai tapahtuu vielä kauheampia asioita.

Rajujakin muistoja helpottaa, ettei näissä paloissa kuollut ketään.