Sukututkimus voi auttaa historiantutkimusta: "Ihmisten tarinat ovat kaiken suola"

Osa historiantutkijoista ei arvosta kovin korkealle sukututkimusta, vaikka se voi tuottaa joskus yksityiskohtaistakin tietoa.

sukututkimus
Suurennuslasi sukututkimuskirjan päällä.
Sukututkimuksessa haetaan tietoja esimerkiksi kirkonkirjoista.Jarkko Riikonen / Yle

KajaaniKaukaisen esi-isän syntymäaika ja hänen veljensä nimi. Sukututkimus tarkastelee perinteisesti tämänkaltaisia tarkkoja, sukulaissuhteisiin liittyviä tietoja ihmisistä.

Löydöt voivat olla henkilökohtaisesti merkittäviä, mutta professori ja tietokirjailija Reijo Heikkinen kertoo, ettei sukututkimus kuitenkaan tuo perinteisesti kovin paljon uutta tietoa paikallisesta historiasta, sillä huomio kohdistuu juuri sukulaissuhteisiin.

– Hyvä sukututkija voi tuoda uuden näkökulman paikallishistoriaan kertomalla, että kaksi henkilöä, jotka ovat oikeuslähteiden mukaan olleet riidoissa keskenään, ovat olleet sukulaisia. Sitä kautta tiedetään, että riidan taustalla on voinut olla esimerkiksi perintöriita, Heikkinen havainnollistaa.

Kaiken suolahan on ne ihmisten tarinat ja ne liittyvät usein paikkakuntaan, missä asuu.

Sari Heimonen

Heikkinen korostaa, että sukututkimus tuo paikallishistoriaan lihaa luiden ympärille ja se antaa tutkijoiden käyttöön niin sanottua raakatietoa, jota voi täydentää muualta. Sukututkimus onkin historian aputiede.

Sukututkijoiden skaala on monipuolinen ammattitutkijasta aloittelevaan harrastelijaan. Sukututkija ja sukututkimusta opettava Sari Heimonen kertoo, että aluksi on tyypillistä keskittyä nimiin ja päivämääriin.

Reijo Heikkinen
Professori Reijo Heikkinen on tutkinut paljon paikallishistoriaa Kainuussa. Niko Mannonen / Yle

Hän kertoo omissa tutkimuksissa selvinneen esimerkiksi lehtiartikkelista, milloin tietty talo on palanut. Lisäksi on selvinnyt, että minkälaisia työkoneita on käytetty ja milloin jokin tie on rakennettu.

– Ihmisten tarinat ovat kaiken suola, ja ne liittyvät usein paikkakuntaan, missä asuu. Pitkän linjan sukututkijoiden keskuudessa on hyvin suosittua kerätä näitä tarinoita ja siinä selviää paikallishistoriaakin, Heimonen sanoo.

Voi löytyä uusia näkökulmia

Professori ja tietokirjailija Reijo Heikkinen huomauttaa, että sukututkimuksessa selviää paikallisesta historiasta kuitenkin harvoin uusia asioita. Heikkisen mukaan näinkin voi käydä ja uusia näkökulmiakin löytyä, mutta silloin sukututkijalla on laajempi näkökulma aiheeseen.

Sukututkijat ovat esimerkiksi Kainuussa tutkineet Kajaanin linnan päälliköitä ja heidän vaiheitaan. Tällaisia sukututkimuksia on voitu hyödyntää myös paikallishistorian tutkimuksessa.

– Esimerkiksi linnan päälliköistä, joista ei ole kovin paljoa tietoa, voidaan sukututkimuksen avulla saada tietoja, mistä he ovat tulleet, mitkä heidän vaiheensa ovat ja paljonko heillä on ollut esimerkiksi lapsia. Näin saadut tiedot eivät ole yleensä kovin merkittäviä ja niihin voi liittyä suusanallista perimätietoa, johon täytyy suhtautua kriittisesti, Heikkinen sanoo.

Ei sukututkimuksen tarkoituksena ole tuottaa paikallishistorian tietoa.

P.T. Kuusiluoma

Samoilla linjoilla on Suomen Sukututkimusseuran toiminnanjohtaja P.T. Kuusiluoma. Kuusiluoma kertoo asian näkyvän esimerkiksi vuosittain ilmestyvistä sukukirjoista, joista harvasta selviää uutta paikallisesta historiasta.

– Voihan olla, että löytyy tiedonmurusia, jotka täydentävät jo tunnettua paikallishistoriaa, yksittäisiä tapahtumia tai jotain, mutta ei sukututkimuksen tarkoituksena ole tuottaa paikallishistorian tietoa, Kuusiluoma sanoo.

Tietoa haetaan hautakivistäkin

Mitä sitten sukututkimuksessa voi selvitä paikallisesta historiasta?

Suomen Sukututkimusseuran Kuusiluoma kertoo, että sukututkimuksessa voi esimerkiksi selvitä, kuinka kylä on kehittynyt: aluksi syntynyt yksittäisestä talosta ja sitten jakautunut useampiin asuinkuntiin.

– Siinä on ainesta kylätasolla hyvinkin yksityiskohtaiseen vaiheiden selvittämiseen. Ja jos tehdään vähän enemmän, niin kyllä pitäjän historia saattaa tarkentua ja ehkä joissakin kohdin jopa muuttua, kun mennään tarpeeksi yksityiskohtaiselle tasolle, Laaksonen sanoo.

Tarkastelemalla hautakiviä löytyy hyvin tarkkoja tietoa synnyin- ja kuolinajoista ja sukulaissuhteista.

Reijo Heikkinen

Asia riippuu myös paljon siitä, mitä lähteitä sukututkija käyttää. Osa perehtyy ainoastaan kirkonkirjoihin, joista selviää esimerkiksi syntymä- ja kuolinaikoja, mutta osa saattaa syventyä esimerkiksi tuomiokirjoihin, eli kihlakunnanoikeuden pöytäkirjoihin, joista löytyy tarkempaa tietoja ihmisten vaiheista.

Professori ja tietokirjailija Reijo Heikkinen kertoo, että sukututkijat voivat etsiä luotettavaa tietoa myös esimerkiksi vierailemalla hautausmailla.

– Tarkastelemalla hautakiviä löytyy hyvin tarkkoja tietoja synnyin- ja kuolinajoista ja sukulaissuhteista, hän sanoo.

Historioitsijat eivät arvosta sukututkimusta

Sukututkimus on historialle aputiede. Professori ja tietokirjailija Reijo Heikkinen kertoo, että sukututkimus tuo tietoa ja antaa tietyn varmuuden tutkia lähteitä ja hakea sieltä tietoa yksilöistä.

– Osa historiantutkijoista ei noteeraa sukututkimusta kovin korkealle, Heikkinen sanoo valitellen asiaa.

Heikkinen pohtii tämän voivan johtua osittain siitä, että sukututkimuksella on hieman hankala menneisyys. Aikoinaan hallitsijat ovat halunneet itselleen mahtavan suvun ja sukututkimuksen keinoin on keinotekoisesti keksitty mahtavia esi-isiä.

Valtaosa lajimme jäsenistä jää menneisyyden äänettömiksi yhtiömiehiksi, emmekä saa tietää heistä juuri mitään.

Reijo Heikkinen

Esimerkiksi sosiaalihistorian näkökulmasta synnyin- ja kuolinajoilla on tärkeä merkitys. Myös monilla muilla historianaloilla sukututkimusta voidaan hyödyntää. Kun tiedetään ihmisen elinvuodet, tiedetään myös muun historian tietämyksen valossa, esimerkiksi mihin historian ajanjaksoon hänen elämänsä liittyy.

Historian ja esi-isien elämän tuntemus on ylipäätään tärkeää, jotta voidaan välttää esi-isien tekemiä virheitä.

– Ajatellaan, että ihmisiä on ollut olemassa eri aikoina noin sata miljardia ja tällä hetkellä kuusi miljardia on hengissä. Valtaosa lajimme jäsenistä jää menneisyyden äänettömiksi yhtiömiehiksi, emmekä saa tietää heistä juuri mitään.