Hyppää sisältöön

Yle Wildersin vaalitilaisuudessa: Populistijohtaja veti kylän täyteen mediaa Hollannissa

Geert Wilders jatkoi marokkolaisten vastaisia puheitaan kampanja-avauksessaan.

Geert Wilders (PVV) Spijkenissessä 18. helmikuuta 2017. Kuva: Koen van Weel / EPA

SPIJKENISSE Hollannin oikeistopopulistisen Vapauspuolueen johtaja Geert Wilders avasi puolueen vaalikampanjan tiukkojen turvatoimien alla Rotterdamin kupeessa sijaitsevassa Spijkenissen kaupungissa.

Sumuisen ja uneliaan lähiön tori täyttyi toimittajista, kuvaajista ja poliiseista. Äänestäjät jäivät Wildersiä ympäröivässä väkijoukossa vähemmistöön.

Maahanmuuton ja EU:n vastaisuudella kampanjoivan ehdokkaan puheet liikkuivat ajoittain kansanryhmää vastaan kiihottamisen rajamailla.

– Kaikki marokkolaiset eivät ole roskaväkeä, mutta Hollannissa on paljon marokkolaista roskaväkeä, jonka takia katumme eivät ole turvalliset, Wilders sanoi.

Hän sai joulukuussa tuomion marokkolaisia vastaan suunnatuista puheistaan, mutta oikeus jätti rangaistuksen määräämättä.

Maahanmuuttajat huolissaan

Muutaman kymmenen metrin päässä vaalihulinasta marokkolaistaustainen perhe myy vihanneksia torilla.

– Haastan hänet tulemaan tänne ja keskustelemaan muslimeista. Mutta hän ei aio tehdä niin, Armin sanoo.

Vihanneskauppias Amrin pelkäsi Wildersin jakavan hollantilaisia samaan tapaan kuin Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on syventänyt kahtiajakoa Yhdysvalloissa. Kuva: Yle

Häntä huolettaa, että Hollannissa käy kuten Yhdysvalloissa Trumpin valinnan jälkeen: populistijohtaja jakaa kansan kahtia. Wildersin puheet huolettavat myös läheisessä halal-lihakaupassa.

– Olen Alankomaiden kansalainen, maksan veroja ja olen asunut täällä 40 vuotta. Jos hän puhuu minusta, olen todella huolestunut, sanoo turkkilaistaustainen Naci Eren.

"Vaarallinen mies"

Wilders veti paikalle myös muutamia vastamielenosoittajia "Pakolaiset tervetuloa" -kyltteineen.

– Mielestäni hän on vaarallinen mies. Hänen kampanjansa perustuu ihmisten jakamiseen ja sulkemiseen ulos. Kannatan yhteiskuntaa, jossa kaikki ovat samanarvoisia, sanoi Amsterdamista paikalle tullut Leneke.

Wildersin kampanjanja perustuu ihmisten jakamiseen ja sulkemiseen ulos, sanoi Amsterdamista saapunut mielenosoittaja Leneke. Kuva: Yle

Löytyi torilta Wildersin kannattajiakin, jotka halusivat populistijohtajan kanssa selfieen. Spijkenaasissa asuva Nemmo Krikken oli sitä mieltä, että vallanpitäjien pitäisi kiinnittää enemmän huomiota maahanmuuttajien kotouttamiseen ja islamismin torjumiseen.

– Meillä on maahanmuutto-ongelma Hollannissa, Krikken sanoi.

Ennakkosuosikkina vaaleihin

Hollannin vaalit järjestetään 15. maaliskuuta. Torstaina julkaistun Politieke Barometer -mielipidekyselyn mukaan Wildersin Vapauspuolue PVV saisi vaaleissa 27 paikkaa. Tuloksella se nousisi 150-paikkaisen parlamentin suurimmaksi puolueeksi.

Pääministerin paikalle Wildersillä on silti vielä matkaa, sillä muut puolueet ovat ilmoittaneet kieltäytyvänsä hallitusyhteistyöstä hänen kanssaan. Vaalien todennäköinen lopputulos onkin jopa 5–6 puolueen koalitiohallitus ilman PVV:tä.

– Toivon pääseväni pääministeriksi. Tiedän, että muut puolueet eivät haluaisi sitä, mutta lopulta kansa päättää, Wilders sanoi Ylelle.