Paljastus: Israel tyrmäsi USA:n ehdottaman salaisen Lähi-idän rauhantarjouksen

Pääministeri Netanyahun hallitus ei hyväksynyt esitystä, vaikka arabimaat olisivat tunnustaneet Israelin.

Israel
Netanjahu puhuu tummassa puvussa, vaaleansinisessä kauluspaidassa, tummansininen kravatti kaulassaan. Taustalla näkyy Israelin lippu.
Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu.EPA

Vuosi sitten järjestettiin Jordanian satamakaupungissa Aqabassa salainen kokous, jossa Yhdysvaltain tuolloinen ulkoministeri John Kerry teki tarjouksen Lähi-idän rauhanratkaisuksi. Asiasta kertoo israelilainen sanomalehti Haaretz (siirryt toiseen palveluun).

Kokoukseen osallistuivat Kerryn lisäksi Israelin pääministeri Benjamin Netanyahu, Jordanian kuningas Abdullah ja Egyptin presidentti Abdel Fattah al-Sisi. Palestiinalaisten johto ei ollut paikalla, mutta Kerry piti heidät informoituina kokouksen kulusta.

Kerry ehdotti, että Lähi-idän maat tunnustaisivat Israelin valtion, mitä Israel on vaatinut. Samassa yhteydessä järjestettäisiin Lähi-idän alueellinen rauhankokous, jossa olisivat mukana palestiinalaiset arabimaiden tukemina.

Lehden tietojen mukaan esitys epäonnistui, sillä Israelin pääministeri Netanyahu totesi, ettei hän saisi sille riittävästi tukea kovaa linjaa edustavalta oikeistohallitukseltaan.

Haaretzin mukaan uutisen valossa Netanyahun vaatimukset alueellisesta rauhanratkaisusta näyttävät oudoilta.

Netanyahu vahvistaa, että mainittu kokous järjestettiin. Hän kertoi myös tehneensä aloitteen kokouksen järjestämiseksi.

Pääministeri itse puhui tämänpäiväisessä hallituksen kokouksessa vierailustaan Yhdysvaltain uuden presidentin Donald Trumpin luona. Trump on vakuuttanut maansa tukea Israelille ja samalla ottanut etäisyyttä Yhdysvaltain perinteiseen linjaan, jossa Lähi-idän rauhanratkaisu olisi tehtävä kahden valtion mallin perusteella. Trump on myös ollut suvaitsevainen Israelin siirtokunnille.

– Tämä on uusi päivä ja se on hyvä päivä, Netanyahu kuvasi Israelin ja Yhdysvaltain uudenlaista suhdetta.

Yhdysvaltain YK-suurlähettiläs on kuitenkin todennut, että Yhdysvallat kannattaa edelleen kahden valtion mallia.

Lähteet: AP, Reuters