Metalliliitto: Kaivosyhtiö Boliden pitää mustia listoja työntekijöistä

Metalliliiton mukaan Boliden on lähettänyt sähköpostilla tietoja, jotka se tulkitsee työsyrjinnäksi ja yksityisyyden suojan rikkomiseksi.

Boliden AB
Kevitsan kaivos Sodankylässä.
Jyri Tynkkynen / Yle

Sodankylässä Kevitsan kaivosyhtiö Boliden on pitänyt mustia listoja työntekijöistään, väittää Metalliliitto. Ammattiyhdistysjärjestön mukaan Boliden on lähettänyt työntekijöilleen sähköpostiviestin, jossa oli luettelo kymmenistä henkilöistä, jotka ovat saaneet työnantajalta varoituksen tai varoituksia.

Metalliliiton mukaan poliisille on tehty tutkintapyyntö sähköpostiviestin vuoksi yksityisyyden rikkomisesta Sodankylän Kevitsasta sekä toisessa vastaavassa tapauksessa työsyrjinnäksi epäillyistä toimista Bolidenin Kokkolan-toimipaikalla.

Boliden: Kyseessä valitettava vahinko

Kevitsan kaivoksen johtaja Alan Delaney vahvistaa, että nimilista on lähetetty vahingossa joillekin työntekijöille.

Delanneyn mukaan kyse ei kuitenkaan ole mistään mustasta listasta vaan työnantajan normaalista rekisteristä, jota pidetään yllä muun muassa työntekijöiden oman oikeusturvan vuoksi.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Iltalehti (siirryt toiseen palveluun).

Lisätty kello 11:48 Kevitsan kaivoksen johtajan kommentti.