1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. elämänmuutokset

Kun maailma kolhi ja vei läheisiä, Outi Airola osti suruunsa ranskalaisen keittiön

Nainen katselee kauniina kesäpäivänä otettua valokuvaa: kolme tärkeää miestä katselee merelle. Vuoden kuluttua valokuvan otosta kaikki olivat kuolleet.

elämänmuutokset
Kuvassa Outi Airola
Outi Airola ja taustalla iso talo meren rannalla.Petra Haavisto / Yle

Sahakadulla keltainen puutalo kylpee auringonpaisteessa. Pihalla on leikkilaiva, teatterikatsomo, kahvila ja kolme koiraa. Laiturilta voi purjehtia vaikka maailman ääriin. Kokkolalaisen Outi Airolan koti on kuin suoraan Astrid Lindgrenin kirjoista.

– Puhuimme tyttöjen kanssa lukiossa siitä, mitä meistä tulee isona. Yksi halusi rikkaan miehen ja kotiapulaisen, joka kiillottaa hopeita esiliina päällä ja komean talon hienolta paikalta. Hän sai sen. Toinen arveli jäävänsä vapaaksi taiteilijaksi ja viettävänsä boheemia elämää. Näin hän myös teki. Minä halusin ison talon meren rannalta, paljon lapsia ja eläimiä. Näin minulle kävi, kertoo Outi Airola.

Onnestaan hän on kuitenkin joutunut maksamaan kovan hinnan.

Keskikoulusta "herrojen" tielle

Outi Airola on tehnyt pitkän uran lehti- ja televisiotoimittajana. Monelle saattavat olla tuttuja kokkolalaistoimittajan pehmeä-ääniset raportit MTV:n kanavalla milloin mistäkin päin Suomea.

Outi Airolan työhistoria on kuitenkin tätäkin värikkäämpi. Hän on työskennellyt torimyyjänä, siivoojana, hyttiemäntänä ja norjalaisilla kalatehtailla fileeraajana. Hän on hoitanut mummoja Tukholmassa ja toiminut Mallorcan turistisaarella diskon sisäänheittäjänä sekä ensitanssijana.

– Olen aina arvostanut kaikenlaista työtä. Tuntuu, että identiteetti on rakentunut siihen, että pitää tehdä työtä, vaikkei se aina ole rahankaan puolesta ollut tarpeen. Ostelin sisaruksillekin kalliita farkkuja, meillä oli hyvät nahkatakit, kamerat ja kaiken maailman mankat.

Arvomaailma oli sellainen, että työläisen kuuluu mennä työläiseksi tehtaaseen ja pysyä porukassa ja vastustaa maailmaa yhdessä omista lähtökohdista.

Outi Airola

Työläiskaupunginosassa, Kokkolan Ykspihlajassa, lukioon meno ei ollut tavoiteltavaa, saati sitten yliopisto. Outi lähti kuitenkin kouluun.

– En muista, että kukaan olisi hurrannut, sillä Ykspihlajassa ei arvostettu koulutusta. Se ei ollut mikään juttu. Juttu oli se, että mennään heti satamaan ja tehtaisiin töihin. Hommataan perheet ja talot ja autot. Piti olla nimenomaan kirjahylly ja sinne niitä koriste-esineitä. Ja piti päästä ulkomaan reissuille. Aika konservatiiviset arvot olivat vallalla.

Kuvassa Outi Airola talvisen meren äärellä
Petra Haavisto / Yle

Jos halusi lukioon, piti itse hankkia rahat ja maksaa koulutus.

– Arvomaailma oli sellainen, että työläisen kuuluu mennä työläiseksi tehtaaseen ja pysyä porukassa ja vastustaa maailmaa yhdessä omista lähtökohdista. Joka menee lukioon, valitsee herraksi ryhtymisen ja lähtee väärään maailmaan ja porukkaan.

Lukiosta Outin tie vei yliopistoon opiskelemaan roomalaista kirjallisuutta. Hän löysi Turusta miehen, sai tyttären ja sattuma heitti nuoren perheen takaisin Kokkolaan.

Toimittajaksi Outi Airola ryhtyi yli 30-vuotiaana, kun Kansan ääni -lehti haki aluetoimittajaa. Ammatti vei heti mukanaan. Lehteä seurasivat radio ja televisio.

Surutyönä keittiökauppaan

Parin vuoden päästä 60 vuotta täyttävä Outi on viiden lapsen äiti. Kun nuorin lapsista syntyi parikymmentä vuotta sitten, aviomies sairastui. Tästä alkoivat vaikeat elämänvaiheet.

– Muistan aina puhua valokuvasta, joka otettiin kauniina kesäpäivänä tässä rannassa. Kolme tärkeätä miestä istuu samalla penkillä ja katselee merelle: isä, läheinen ystävä ja tyttären kihlattu. Aivan huikean onnellinen heinäkuinen päivä. Vuoden päästä he kaikki olivat kuolleet.

Kaksi miehistä kuoli keuhkosyöpään ja tyttären kihlattu tapaturmaisesti kahden viikon kuluttua siitä, kun heille oli syntynyt esikoistytär. Outin tytär oli tuolloin vajaa 18-vuotias ja Outin mies sairaalahoidossa.

– Kun kävin tyhjentämässä nuoren parin asuntoa, joka oli täynnä vaaleanpunaisia vauvakortteja ja kukkia, puin toisen kerran elämässäni nyrkkiä Jumalalle. Ajattelin, että ei voi olla mitään tarkoitusta riistää isää kaksiviikkoiselta vauvalta. Sitä en ehkä ole vieläkään hyväksynyt.

Muistan, että kävelin kerran tuohon hyytävään veteen ja ajattelin, että olisiko helpompi vain kävellä tästä, jatkaa matkaa.

Outi Airola

Kaaoksen keskellä Outi teki omanlaistaan surutyötä: hän ostaa täräytti hetken mielijohteesta ranskalaisen keittiön.

– Tytär oli surun murtama. Minulla oli hänen lapsensa kaukalossa ja niin lähdin vauvan kanssa keittiökauppaan. Keksin, että laitetaan keittiö siihen huoneeseen, missä tytär ja hänen kihlattunsa olivat meillä asuneet ja missä kuolema oli käynyt.

Nyt käytännöllinen ratkaisu naurattaa.

– Se on todella typerä ranskalainen keittiö. Erittäin epäkäytännöllinen. Se ei sopinut siihen huoneeseen ja hella piippaa jatkuvasti. Se on piipannut kohta 16 vuotta. Se hälyttää, jos kärpänen lentää yli tai jos aurinko osuu siihen. Mutta olen kiintynyt siihen.

Kuolemien jälkeisistä vuosista Outi ei muista paljoakaan. Oli 9-henkinen perhe ja sairautta ja kuolemaa yllin kyllin. Päivä kerrallaan mentiin eteenpäin.

Suru saavutti vasta myöhemmin

Suru vävypojan kuolemasta tuli vasta muutaman vuoden kuluttua.

– Muistan, että kävelin kerran tuohon hyytävään veteen ja ajattelin, että olisiko helpompi vain kävellä tästä, jatkaa matkaa. Mutta tietysti sitten palasin. Joskus vaikeudet tulevat niin suuriksi, että tulee seinä vastaan ja ymmärtää, että jotakin on tehtävä ja haettava apua.

– Uskon, että monelle tällaiselle suoriutujalle on vaikea pyytää apua. Minullekin oli. Mutta huomasin, että kun uskaltaa pyytää apua, sitä myös saa. Tuli monenlaisia auttavia käsiä ja meidänkin perhe selvisi niiden avulla vaikeuksista.

Vaikeat ajat myös opettivat.

Meitä oli suurin piirtein perhe ja huone.

Outi Airola

– Isän ja ystävän keuhkosyövän yhteydessä ehdittiin käydä elämää läpi. Selvisi, mikä elämässä ei ole tärkeää, kuten asuntolaina tai rahavaikeudet.

Isän elämä ja kuolema rohkaisivat Outia muuttamaan myös omaa elämäänsä.

– Isä oli tyytyväinen elämäänsä. Hän oli kova touhuamaan kaikenlaista. Osasi iloita ja nauttia elämästä. Kuolinvuoteella hänellä oli kuitenkin yksi murhe. Hän muisti, että oli kerran sanonut rumasti kesätöissä olevalle siivoojatytölle. Soitin naiselle ja hän muisti isän vain tosi kivana tyyppinä. Jäin miettimään, että on aika hyvä tilanne, jos tällaisten asioiden kanssa lähdetään täältä pois.

Lapset oman onnensa nojassa

Outi Airola syntyi Kalajoen Rautiossa. Perhe muutti monen muun perheen tavoin työn perässä Kokkolaan Outokummun ja Kemiran tehtaiden valmistuttua 1960-luvun alussa. Outi asui sataman kupeessa ihmisiä täynnä olevassa talossa.

Lapsuudessa tutuiksi tulivat kaikenlaiset ihmiset ja elämänkohtalot, kova työnteko ja yhteisöllisyys.

– Meitä oli suurin piirtein perhe ja huone. Oli kaikenlaista viinanmyyjää ja korteista ennustajaa, oli ilotyttöjä, merimiehiä, komennusmiehiä. Ihmiset tulivat maaseudulta, joskus oli patjakäärö kainalossa, joskus ei mitään. Oli automaatio, että ovet avattiin ja kortteerimiehet otettiin sisään. Ei siinä paljon vuokrista puhuttu.

Elämä Ykspihlajassa oli värikästä. Oli tehtaat, satama ja saha. Rakennettiin parempaa elämää, tehtiin paljon töitä, juotiin ja juhlittiin.

– Monessa perheessä tehtiin kolmea työtä. Äitikin oli päivätöissä siivoojana tehtailla, illat hän siivosi varastoa ja teki vielä keikkaa tarjoilijana. Minäkin hoidin usein äidin iltasiivouksen pimeällä varastolla.

Minua ei hyväksytty esiintyjäksi koulun kevätjuhliin, koska olin työväen urheiluseurasta.

Outi Airola

Lapset olivat monesti oman onnensa nojassa, kun aikuiset hankkivat toimeentuloa. Myös lapset kävivät töissä. Outi kertoo joutuneensa eräässä työpaikassaan seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi. Painajainen alkoi 7-vuotiaana ja päättyi vasta hyväksikäyttäjän kuolemaan.

– Iso kivi vierähti sydämeltä, kun soitin mielenterveystoimistoon ja sain apua. Tajusin, ettei laiha, pieni 7-vuotias voi päättää, mitä aikuiset hänen kanssaan tekevät. Totta kai hän on altavastaaja. Samalla katosi syyllisyys.

Solidaarisuutta ja jengitappeluja

Tuohon aikaan Kokkolassa Outin asuinpaikka, Ykspihlaja, oli hyvin omalaatuinen. Toisaalta eläväinen ja tiivis yhteisö, toisaalta poliittinen työväen kaupunginosa, jossa oli myös levottomuutta ja väkivaltaa.

Kaupunginosan työväentalo on aina näytellyt Outin elämässä suurta roolia. Hän koki talon merkitsevän turvallisia aikuisia ja nuorisotyötä. Siitä on saanut voimia myös myöhemmin.

– Siellä oli meininkiä joka ilta. Itse voimistelin ja koska vanhempani olivat maaseudulta ja uskonnollisista perheistä, olin sekä pioneereissa että pyhäkoulussa. Oli hauskaa kun laulettiin sekä kirkossa että työväentalolla. Itselleni jäi siitä ajasta solidaarisuuden maailmankuva, Outi Airola kertoo.

Keskikoulussa kaupunginosan vasemmistolaisuus asettui uuteen valoon.

Kuvassa Outi Airola koiransa kanssa
Petra Haavisto / Yle

– Minua ei hyväksytty esiintyjäksi koulun kevätjuhliin, koska olin työväen urheiluseurasta. Harmitti, sillä olin aika hyvä voimistelija. Jouduin myös monesti jälki-istuntoon tupakan poltosta, vaikka en koskaan polttanut. Meitä pihlajalaisia vähän katsottiin kieroon, että olemme sellaisia resuteeneja ja mölyapinoita, työläispenskoja.

Kommunismin lisäksi Ykspihlaja tunnettiin rikoksista ja sosiaalisista ongelmista. Aluetta pidettiin pelottavana ja monia nuoria kiellettiin menemästä satamakaupunginosaan. Maine ei ollut kokonaan tuulesta tempaistu. Ykspihlajassa vaikutti tuolloin hyvin väkivaltainen Pihlajan jengi, jonka kuskiksi Outi usein joutui.

Se oli erinomainen haave! Se, että se on toteutunut, on aivan ihanaa!

Outi Airola

Aika on tuonut perspektiiviä nuoruuden vaikeisiin tapahtumiin. Outi purkaa kokemuksiaan taiteen avulla.

– Olen myöhemmin huomannut, että on tärkeää käsitellä näitä huonoja juttuja, joissa olemme olleet mukana aikanaan. Sen takia meiltä tulee tästä ensi kesänä teatteriesitys.

Vihdoin seesteisyys

Tänään Outi Airolalla on monta rautaa tulessa. Uusin on valinta kaupunkilehti Kokkola-lehden päätoimittajaksi.

Puuhanaisella on työn lisäksi kalenteri täynnä muuta toimintaa. Oman asuinalueen asukasyhdistyksen puheenjohtaja järjestää palkittua kulttuuriviikkoa, pitää kotipihallaan kesäteatteria ja kesäkahvilaa. Hän on kirjoittanut kirjoja ja näytelmiä, ohjannut niitä, harrastanut musiikkia ja ollut perustamassa työttömiä auttavaa osuuskuntaa ja vieraillut Cannesin elokuvajuhlilla.

Tekeminen tuo mielekkyyttä elämään. Yllättäen avioerokin antoi voimaa.

– Rupesin ehkä elämään omaa elämääni ja toteuttamaan niitä haaveita, mitä itselläni oli.

Outi Airola täyttää tänä vuonna 58 vuotta ja kokee elävänsä elämänsä parasta aikaa. On rakkautta, läheisyyttä, perspektiiviä ja itsetuntoa. Voi pirauttaa puheluja vaikka kuinka suurille herroille ja kertoa mielipiteensä.

Suuri merkitys on myös Ykspihlajan yhteisöllä, joka on ollut mukana toteuttamassa haaveita ja ideoita.

– Eihän ihmisen elämä suinkaan mene huonommaksi iän mukana. Eikä nuoruus ole aina ihanaa. Minusta nuoruus oli kamalaa. Olen muistuttanut omille lapsilleni ja lapsenlapselleni, että elämässä ei ole tärkeätä miettiä, mitä työtä rupeaa tekemään. Työtä voi vaihtaa ja sitä on maailma täynnä. Tärkeätä on miettiä, mitä haluaa ja millaisen elämän haluaa.

Talo meren rannalla. Paljon lapsia ja eläimiä.

– Se oli erinomainen haave! Se, että se on toteutunut, on aivan ihanaa!

Kuvassa talvinen merenranta
Merinäköala Outi Airolan kotipihalta.Petra Haavisto / Yle
Lue seuraavaksi