Inflaatio hidastui tammikuussa – Lainakorot ja matkapuhelimet halpenivat

Suomen inflaatio on edelleen euroalueen keskitasoa hitaampaa.

inflaatio
Huawei-älypuhelin.
Matkapuhelinten hinnat laskivat.Gregor Fischer / EPA

Inflaatio hidastui tammikuussa, kertoo Tilastokeskus (siirryt toiseen palveluun). Kuluttajahinnat nousivat tammikuussa 0,8 prosenttia vuoden takaisesta. Joulukuussa inflaatio oli 1,0 prosenttia.

Tammikuussa kuluttajahintoja nosti eniten bensiinin, ajoneuvoveron, savukkeiden ja sähkön kuluttajahintojen kallistuminen vuoden 2016 tammikuuhun verrattuna.

Eniten puolestaan laskivat asuntolainojen keskikorot ja matkapuhelinten hinnat. Keskimäärin hinnat laskivat joulukuusta tammikuuhun 0,6 prosenttia.

Tilastokeskus on tarkistanut tammikuun alussa inflaatiota mittaavan kuluttajahintaindeksin hyödykekorin ja uudistanut painorakenteen. Indeksiä varten kerätään noin 50 000 hintatietoa lähes 470 hyödykkeestä noin 2 700 liikkeestä aina kuukauden puolivälissä. Lisäksi noin 1 000 hintatietoa kerätään keskitetysti.

Euroalueella vauhdikkaampaa

Euroalueella inflaatio kiihtyi ennakkotietojen mukaan tammikuussa 1,8 prosenttiin, kun se joulukuussa oli 1,1 prosenttia.

Eurostat (siirryt toiseen palveluun) mittaa euroalueen inflaatiota yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin avulla. Siinä ei ole mukana omistusasumista, rahapelejä, kulutus- ja muiden luottojen korkoja, omakotitalon palovakuutusta, ajoneuvoveroa eikä kalastus- ja metsästysmaksuja.

Suomen inflaatio Eurostatin mukaan tammikuussa 0,9 tammikuussa. Hinnat nousivat siis Suomessa hitaammin kuin euroalueella keskimäärin.

Uusimmat uutiset puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus