Tutkija: Trumpin poukkoileville lausunnoille on järkisyy – "Trump tuntuu luovan itselleen liikkumatilaa"

Aamu-tv:ssä haastateltu tutkija Ville Sinkkonen nimesi neuvottelutaktiikan syyksi presidentti Donald Trumpin vaihteleville kannanotoille.

Donald Trump
Ylen aamu-tv: Trump vallassa kuukauden
Ylen aamu-tv: Trump vallassa kuukauden

Ulkopolittisen instituutin tutkija Ville Sinkkonen selittää presidentti Donald Trumpin jatkuvasti vaihtuvia kantoja neuvottelutaktiikalla. Sinkkosen mukaan näin Trump luo itselleen liikkumatilaa varsinaisiin neuvotteluihin.

Kuukauden presidenttinä hallinnut Trump hämmästytti äsken puhumalla Israelin ja palestiinalaisten rauhanneuvotteluista edeltäjistään poikkeavasti. Trumpin mielestä rauhanratkaisun ei tarvitse välttämättä perustua kahden valtion periaatteeseen eli Israelin ja palestiinalaisten omaan valtioon. Hänelle käy yhdenkin valtion malli.

– Tässä tullaan taas epäjohdonmukaisuuskysymykseen, mitä Trumpin hallintoon littyy. Trump on sanonut että hänelle käy molemmat (yhden tai kahden valtion malli). Seuraavana päivänä Yhdysvaltain YK-suurlähettiläs sanoi, että Yhdysvallat on sitoutunut kahden valtion malliin, Sinkkonen totesi Aamu-tv:n hastattelussa aamulla.

– Tässä jatkuu sama tilanne eli Trump tuntuu jotenkin luovan itselleen liikkumatilaa. Puhumalla hyvin epäselvästi kumpaa mallia hän tukee, hän pystyy neuvotteluissa sanomaan, että joo, tätähän me haettiin koko ajan.

Kaaoksen kielto kielii päinvastaisesta

Trump astui median eteen toissapäivänä suivaantuneena uutisoinnista, jonka mukaan hänen hallinnossaan vallitsee kaaos. Presidentin mielestä tilanne on täsmälleen päinvastainen: Trumpin mukaan hänen hallintonsa toimii kuin hyvin viritetty kone. Tutkija näkee tilanteen toisin.

– Voisi ajatella, että jos presidentillä on tarve tulla median eteen vakuuttamaan, että mitään kaaosta ei ole, todennäköisesti silloin kaaosta tosiaankin on kulisseissa, Sinkkonen arvelee.

Yksi merkki sekasotkusta on se, että Trumpin tuore turvallisuusneuvonantaja Michael Flynn joutui äsken eroamaan Venäjä-kytköstensä takia. Trump olisi halunut hänen tilalleen entisen amiraalin Robert Harwardin, joka kieltäytyi kunniasta.

– Flynnin tapaus on jäävuorenhuippu, joka näkyy ulkoisesti. Mutta kyllä esimerkiksi Harwardin kieltäytyminen kertoo, että Trumpin on todella vaikeaa saada (pestattua) ihmisiä, jotka oikeasti ovat asioista perillä.

Kanta Venäjään tiukkenee

Trump on tähän asti puhunut suopeasti Venäjästä ja etenkin presidentti Vladimir Putinista. Sinkkonen arvelee, että Moskova-puheisiin voi tulla muutos.

– Moskovalla oli varmasti odotuksia Trumpin suhteen. Se voi kuitenkin näyttäytyä aika ongelmallisena, että Trumpin hallinto vetää muiden kuin Trumpin suulla aika tiukkaa linjaa Venäjän suhteen. Se saattaa johtaa sihen, että Trump joutuu ottamaan itsekin kovemman linjan Venäjän suhteen, koska hän joutuu jotenkin pönkittämään menetettyä uskottavuutta, mihin (Flynnin erotus) skandaali on johtanut.