Lottovoittajan petkuttajat käräjillä – huijausvyyhdissä liikkuivat miljoonat eurot

Pirkanmaan käräjäoikeus setvii lähipäivät törkeiden petosten ja törkeiden rahanpesurikosten sekasotkua, jossa syytettyjä on yli 30.

rahanpesu
Istunto käynnissä oikeussalissa
Rikosvyyhdin käsittely alkoi Pirkanmaan käräjäoikeudessa maanantaina.Matias Väänänen / Yle

Iäkkään lottovoittajan, helsinkiläisen miljoonaperijän ja kolmannen henkilön huijauksesta syytetyt istutettiin leivättömän pöydän ääreen Tampereella maanantaina. Pirkanmaan käräjäoikeus aloitti aamulla useiden törkeiden petosten ja törkeiden rahanpesurikosten käsittelyn. Jutussa on syytettynä kaikkiaan 31 miestä ja naista. Pääosa rikoksista on tehty Tampereella.

Syytteiden mukaan kolmelta uhrilta on petkutettu rahaa noin miljoonaa euroa. Edestakaisin liikuteltu summa on ollut vielä selvästi suurempi.

Epäillyt olivat syytteen mukaan käyttäneet hyväksi asianomistajien terveydentilaa ja ymmärtämättömyyttä ja houkutelleet heiltä rahaa lainaksi sekä erilaisiin sijoituksiin. Teollisuushallien lisäksi varoja saatiin mm. matkailuautojen ja ravihevosten hankintaan.

Rahat oli kuitenkin käytetty muihin kuin sijoitustarkoituksiin eikä tekijöillä ollut tarkoitustakaan maksaa niitä takaisin.

Syyttäjä vaatii pääosalle epäillyistä ehdotonta vankeusrangaistusta ja lopuille ehdollista vankeutta.

Huijausvyyhdin käsittelyyn on varattu seitsemän istuntopäivää. Henkilötodistelun lisäksi oikeus käy läpi mm. erityistarkastuksia, tele-ja pankkitietoja, kauppakirjoja, laivayhtiöiden matkustajalistoja ja otteita ajoneuvotietojärjestelmistä.

Rikosvyyhti alkoi selvitä, kun tapaus tuli poliisin tietoon elokuun puolivälissä. Sisä-Suomen poliisi on aiemmin kertonut tutkivansa epäiltyä miljoonien eurojen suuruista petosta.

Oikeusistunto käynnissä.
Juttua käsitellään Tampereella Pirkanmaan käräjäoikeudessa ainakin seitsemän päivää.Matias Väänänen / Yle