yle.fi-etusivu

Poliisikoira treenaa puremista mutta sitä tarvitaan harvoin – katso videolta kuinka koira hyökkää

Poliisikoiria tarvitaan työtehtävissä päivittäin, mutta niiden voimankäyttötehtävät ovat vähentyneet. Usein jo koiran läsnäolo saa vastapuolen luovuttamaan.

poliisikoirat
Poliisikoira GoPro:lla kuvattuna.
Poliisikoiran kanssa harjoitellaan ahkerasti.

Kemi

Koira etsii kuumeisesti asetta vanhan rakennuksen huoneesta ja miltei samaan aikaan toisessa tilassa koiraa käytetään voimakeinona roiston taltuttamiseen. Käynnissä on poliisin, tullin, puolustusvoimien ja rajavartiolaitoksen yhteistoimintaharjoitukset.

Kemissä järjestetyssä harjoituksessa koulutettiin Lapin alueen eri viranomaisten koiria tuleviin työtehtäviin. Harjoitukseen osallistui kaikkiaan 25 viranomaiskoiraa. Mukana oli myös Lapissa toimivia poliisikoiria.

Poliisikoirilla oli viime vuonna valtakunnallisesti yli 11 000 tehtävää. Koiria käytetään eniten henkilönetsinnässä, mutta työtehtävät ovat moninaisia.

– Lapin alueella tehtäviä on tilastojen valossa kolme päivässä. Siinä on esimerkiksi jäljestystä, henkilö-, huumausaine- ja ruumisetsintää sekä voimankäyttötehtäviä, kertoo Lapin poliisin vanhempi konstaapeli, koiraohjaaja Aki Kallatsa.

Yleensä tilanteet päättyvät siihen kun uhataan käyttää koiraa.

Aki Kallatsa

Voimankäytössä vain harvoin

Voimankäyttöön johtaneita tehtäviä on poliisikoirilla harvoin.

– Lapissa puruun johtaneita tilanteita tulee 1-2 vuodessa. Yleensä tilanteet päättyvät siihen kun uhataan käyttää koiraa tai näytetään koiraa. Silloin vastapuoli luovuttaa ja koira on tehnyt tehtävänsä, Kallatsa sanoo.

Valtakunnallisesti poliisikoiran voimankäyttötehtävät ovat vähentyneet viime vuosina.

– Toimintatekniikka ja voimankäyttövälineet ovat kehittyneet, joten tilanteita on vähemmän kuin aikaisemmin. Syynä on lähinnä poliisin kehittynyt voimankäyttövälineistö. Välineistöpuolella on valikoimaan tullut poliisikoiraa lievempiä voimankäyttövälineitä, kuten teleskooppipatukat, oc-sumuttimet ja etälamauttimet, kertoo poliisikoiralaitoksen johtaja, ylikomisario Pekka Kokkonen.

Huume- ja rahakoira harjoittelee etsintää.
Koira etsii asetta viranomaisten yhteistoimintaharjoituksessa.Risto Koskinen / Yle

Nuorempaa koiraa koulutetaan vanhemman rinnalla

Suomessa on 256 poliisikoiraa ja 230 koiraohjaajaa. Osalla ohjaajilla on koulutettavana kaksi koiraa. Tällöin vanhempi koira on jäämässä eläkkeelle ja uutta koiraa koulutetaan tilalle.

– Eniten Suomessa on huumekoiria. Koiria on oikeastaan kahta tyyppiä eli partiokoiria, joita on koulutettu jäljestämiseen, henkilöetsintään, voimankäyttöön ja lisäksi koirilla on yksi erikoistumislaji. On myös erikoiskoiria, joita on koulutettu muun muassa huume-, räjähde- ja ase-etsintään, palonsyyn tutkintaan tai ruumiskoiriksi. Erikoiskoirille ei opeteta voimankäyttöä, kertoo Pekka Kokkonen.

Poliisikoira jää yleensä eläkkeelle noin kymmenen vuoden ikäisenä.

Sitoutumista 24/7

Poliisikoiran kanssa harjoitellaan ahkerasti. Varsinkin pennun kanssa harjoitteleminen on päivittäistä.

– Kun pohjan tekee kunnolla, niin se kantaa pitkälle tulevaisuuteen. Kun koira on valmis, niin siitä eteenpäin harjoitus on ylläpitävää, 1-2 kertaa viikossa per laji, kertoo vanhempi konstaapeli, koiraohjaaja Aki Kallatsa.

Koiraohjaajan työ vaatii sitoutumista.

– Sitoutuneisuutta se vaatii, eli koiran kanssa ollaan 24/7 ja totta kai siitä pitää nauttia. Koira on niin ohjaajan kuin myös koko perheen kaveri, sanoo Kallatsa.

Poliisikoiratoiminta alkoi Suomessa vuonna 1909.

Yle.fi-etusivulla juuri nyt:

Donald Trump

Yli 50 kongressin naisdemokraattia vaatii Trumpin ahdistelusyytösten tutkintaa

Syntyvyys

Kauhukuva riitaisasta ja väsyneestä lapsiperheestä hirvittää nuoria aikuisia – Väestöliitto selvitti, miksi suomalaiset lykkäävät lasten hankkimista

Tohtorit

Tohtori on yhä yleisempi näky työpaikalla – Selvitys: työttömyys on pienempää kuin vähemmän opiskelleilla

Liikennesää

Meteorologi: Lunta pyryttää lähes koko maassa, kaakkoon jopa 20 senttiä

Autoilija, varaudu tiistaina erittäin huonoon ajokeliin